Matka Hong Kongin maisemiin edessä

Täällä alkaa matkakuume olemaan aika korkealla, nimittäin huomenna olemme lähdössä miehen kanssa reissuun Hong Kongiin!

Ostimme reissun jo keväällä, tosin alun perin olimme ajatelleet kohteeksi jälleen New Yorkia. Jostain syystä, niin ihana kuin tuo kaupunki onkin, aloin miettimään josko suuntaisimmekin jonnekin toisaalle. Joku Aasian suurkaupunki alkoi kiinnostelemaan ja miehen hylättyä idean Tokiosta (ollut siellä joskus, ei pitänyt ajatuksesta mennä nyt uudelleen), ehdotin Honkkaria.

Hong Kong on siitä mielenkiintoinen, että siinä yhdistyy niin kaupunki- kuin rantalomakin! Meillä on hotellissa uima-allas kattoterassilla, mutta yksi biitsi-päivä rutistetaan viikkoon aivan varmasti! Onhan se nyt ihan hullu ajatus lekotella uskomattoman pitkällä ja tyhjällä hiekkarannalla pilvenpiirtäjien juuressa ja katsoa kun vieressä kohoaa vuoret. Aika mahtava kombo!

Nähtäväähän Honkkarissa riittää runsaasti, enemmän kuin viikoksi, jonka me siellä vietämme, mutta tärkeimmät kohteet on jo listattu ylös. Olen painanut visusti mieleen työkaverin antamat kultaakin kalliimmat vinkit Honkkarista ja lukenut kokemuksia ja matkakertomuksia netistä.

To Do -listalla on ainakin;

-Victoria Peak, eli korkea vuorenrinne, jonne pääsee raitiovaununkaltaisella härpäkkeellä ylös katselemaan auringonlaskua ja kaupungin pilvenpiirtäjien siluettia.

-Jättimäinen istuva buddha-patsas Lantaun saarella

-Kuuluisat laukkakisat keskellä Hong Kong Islandia

-Stanley Beach

-Man Mo temppeli

-Erilaiset markkinat, puistot, 2-kerroksiset ratikat ja Star Ferry -lautta ihan vaan muutamia mainitakseni! 🙂

Suuntaamme lisäksi Kiinan toiselle erityishallintoalueelle, Macaoon. Tuo Las Vegasin kaltainen casino-helvetti on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ja onhan siellä myös paljon historiallistakin nähtävää, kuten linnoitus, kirkon rauniot ja pikkukujat jne. Macaolle pääsee Honkkarista kätevästi lautalla ja päiväreissu on näin ollen helppo toteuttaa.

Työkaverin vinkistä on varattu myös illallispöytä Kowloonin puolelta ihan huikean näköiseen ravintolaan. Meinasi silmät pudota päästä google-kuvia katsellessani! Hänen suosituksestaan visiteeraamme juurikin tuolla Stanley Beachillä ja neuvoipa hän reitin myös yhdelle pienelle, hieman syrjässä olevalle merenrantatemppelillekin.

Itseäni kiinnostaa takuulla edessä oleva kulttuurishokki, tämä on nimittäin ensimmäinen reissuni aasialaiseen suurkaupunkiin. Ihmisvilinä ja kaikki muu kaduilta löytyvä asia voi olla jotain mitä en ole ikinä ennen nähnyt, vaikka Hong Kong onkin todella länsimainen kaupunki. Minua kiinnostaa myös maisemat – rakennukset, puistot, satama, temppelit, ympärillä kuuluva kieli ja tietysti ruoka. Kala-allergikkona koen varmasti taas pientä jännitysmomenttia sen suhteen, ettei ruokaani vain lisätä aasialaiseen keittiöön perustavana raaka-aineena kuuluvaa kala- tai osterikastiketta. No, Epi-Pen taas vaan laukkuun mukaan ja sormet ristiin kyynärpäitä myöten, ettei vaan sattuisi mitään ruokaylläreitä.

Näiden lisäksi Hong Kong on yksi maailman parhaimmista shoppailukaupungeista, pieniltä (tai suuriltakaan!) shoppailuilta voi tuskin välttyä…!

Olen tästä matkasta ihan erityisen fiiliksissä! Paljon hienoja ja toisistaan erilaisia kohteita on jo tullut elämän varrella matkustellessa nähtyä, mutta jostain syystä tämä eksoottinen kombo säpinää, ihmistulvaa, kuumuutta, pilvenpiirtäjiä, merenrantaa, vuoria, täysin vierasta uskontoa ja kahden eri kulttuurin kohtaaminen kiinnostaa aivan älyttömästi! Hong Kongin lämpötiloja katsellessani saapumispäiväksemme ja pariksi seuraavaksi on luvattu 27 astetta. Ei palelemaan pääse ja tekeekin todella hyvää päästä nollaamaan kiireinen alkusyksy. Duunia on painettu hiki päässä ja D-vitamiinivarastot huutavat tässä syksyn pimeydessä jo tyhjyyttään.

Hieman päänvaivaa aiheuttaa matkalaukun sisältö – mitä ihmettä tuonne ottaa mukaan, kun illallispaikkoihin pitää olla selkeästi siistimpää kuin rantamekko, päivisin maleksimme enimmäkseen kaduilla, joten shortseja, kunnon tennarit kävelyä varten, bikinit ja aurinkorasva nyt ainakin rantsupäivää ja uima-altaalla lekottelua varten… toisaalta olemme menossa temppeleihin ja en halua loukata tai käyttäytyä epäkunnioittavasti paljailla olkapäillä tai polvilla jamitämuitasääntöjäniitänytonkaan, joten joku iso huivi mukaan myös.

Täällä tosiaan ollaan ihan täpinöissä reissusta! Huominen pitäisi kuitenkin vielä painaa duunissa. Ekaa kertaa olemme erossa nyt koiranpennustakin, mutta onneksi kotiin jää tutut ja turvalliset hoitojoukot!

Matkapostauksia luvassa aivan varmasti sitten kotiin palattuamme!

4 kommenttia “Matka Hong Kongin maisemiin edessä

  1. Oikein hienoa matkaa teille! Jään innolla odottamaan matkakertomusta. 🙂

    1. Kiitos paljon – matka oli ihana ja oikein onnistunut! Kuvia tuli räpsittyä liki tuhat kappaletta, mutta yritän oikein pian karsia niistä blogiin parhaimmat hyvien vinkkien kera! 🙂

    1. Kiitos paljon Nanna! Matka oli oikein ihana, yritän pian laittaa matkapostauksia tulemaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *