Uusimmassa Annassa

En voi käsittää, että joulu on 11 päivän päästä…! Olen jotenkin tänä vuonna pudonnut kyydistä aivan täysin. Siihen tulee korjaus kuitenkin pikapuoliin, sillä tämän viikonlopun pyhitän vain joululle; hankin puuttuvat lahjat, koristelen kodin ja ostan joulukukat.

Kuusi saapuu ensi viikon alussa, sillä haluamme sen koristavan kotiamme jo ensi keskiviikkona juhlittavia tyttäremme tradenomi-valmistujaisia. Joulun alusaika menee siis ihan jo juhliessa!

Tällä välin kannattaa kuitenkin suunnata lehtikioskille ja ostaa uusin Anna. Upeat sisustustoimittaja Jonna Kivilahti ja valokuvaaja Krista Keltanen vierailivat kotonamme vuosi sitten ja uusimmassa Annassa on vierailun lopputulema. Ammattitaitoisen kaksikon vierailu oli ikimuistoinen kokemus ja aika ihanan tarinan sekä kuvat, joihin kotimme joulutunnelma saatiin kauniisti vangittua, saimme tästä muistoksi.

Palaan pian tämän vuotisiin joulutunnelmiimme!

Kauden eka hyasintti

Nyt voin virallisesti todeta odottavani jo hiukan joulua. Nyt nimittäin yrittää iskeä se marraskuun masennus minuunkin ja taistelen kovasti vastaan väsymystä ja tätä pimeyttä. Tänään keinonani marrasmasiksen torjuntaan on pienimuotoinen jouluttaminen. Viime viikonloppuna ripustin valotähdet ikkunoihin ja upean, viime jouluna hankkimani Moravian tähden kattoon roikkumaan. Se oli itse asiassa viime vuonna aika lailla tähän samaan aikaan, kun sen ripustin.

Näiden lisäksi olen jo hankkinut lisää joululahjoja läheisille. Tänään kuitenkin otin astetta rajummat keinot tosiaan ja laitoin joulumusiikin soimaan, sytyttelin kynttilöitä ja laitoin kauden ensimmäisen hyasintin olkkarin pöydälle. Suunnitelmissa on lisäksi vielä aukaista parin päivän tauon jälkeen joulukorttitehtaani, keittää glögiä ja ehkäpä vielä harjoitella vähän joululauluja pianolla.

Niin, olen päättänyt elvyttää soittotaitoni liian monen vuoden tauon jälkeen… kröhöm, vuosikymmen(i)en jälkeen. Soitin aikoinaan klassista pianoa 10 vuotta ja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana hyvin satunnaisesti jatkanut soittamista yleensä joulun alla. Yhtäkkiä alkoi tuntumaan, että se on aivan liian kallisarvoinen taito hukata kokonaan ja uskon, että parin kuukauden treenauksella alkaa taas sujumaan. Taustalla on kuitenkin hyvä pohja. Osa biiseistä tulee pelkästään jo lihasmuistista, kuten yksi ilta tässä kävi – ensin en löytänyt millään (ilman nuotteja) erästä joululaulua koskettimista, mutta soittaessani jotain toista välissä, alkoi yhtäkkiä sormet ajautua kuin itsestään oikeille paikoille ja laulu löytyi.

Tänään tässä osoitteessa siis joulutellaan marraskuun ankeutta syrjään hörppimällä glögiä ja työntämällä sormet erikeeperiin. Kuinkas siellä marraskuu sujuu?

Työhuoneen puolella

Isänpäivän ilta kääntyy ehtoon puolelle ja meillä päivä sujui oikein leppoisasti. Ensimmäinen isänpäivä, kun tytär ei enää asu kotona ja aamu alkoi siltä osin eri tavalla – enää aamiaista oli tekemässä enää meikäläinen ja lahjapussukkakin tupsahti iskän syliin vasta iltapäivällä tyttären tullessa päivällispöytään.

Tänään kerkesin ottamaan myös pari kuvaa työhuoneen puolella – vai miksi vieras/työhuoneen yhdistelmäksi tuota nyt kutsuisi. Ilmeisesti ainakin jouluna se on vierashuonekäytössä, sillä tytär tuossa juuri laskeskeli öiden määrää, jotka joulunpyhinä täällä viettää.

Työhuone taitaa olla muutoin valmis, paitsi työpöydän yläpuolelta puuttuu seinähyllykkö. En ole vielä löytänyt mieluista, vaikka montaa olen katsonut. Yksi hyvä oli liian pieni, toinen oli sittenkin liian iso ja kolmas vääränvärinen. Myös daybedille heittäisin mieluusti beigen värisen huovan, mutta sopivaa ei ole sattunut vastaan. Muutoin luulen, ettei huone kaipaa enää mitään. Työpöytänä toimii Ikean Lisabo, tuolina Hayn Neu13. Messinkireunainen peili on Ellokselta, samoin työpöydän valaisin. Iso kori on Tine K. Homen ja bambulyhty Jyskistä.

Daybedin yläpuolelle seinälle kaipasin jotain muuta kuin taulua ja ongelma ratkesi erään kaverini alkaessa solmimaan makrameetöitä ihan liukuhihnalta! Halusin vähän modernimman, ei niin boheemin version ja bongattuani kuvan Pinterestistä, toimitin kaverilleni langat ja metsästä sopivan kepin ja viikon päästä työ oli jo seinälläni. Aika taitavaa!

Täällä yrittää pimeys ja lonkeronharmaa keli puskea ihan syliin (onhan hei tänäänkin ollut aika hiton kurja keli!!), mutta me nautiskeltiin isänpäiväkakkua, katseltiin ikkunasta eilen keittiön ikkunan eteen kirsikkapuuhun laittamiani valoja ja puhuttiin jouluaatosta. Ja niin vaan marraskuun synkkyys taas unohtui!

#asenteestakiinni

Marraskuu – ole mahtava

Olen törmännyt instassa suosituissa tileissä viime aikoina ajatukseen, että sen sijaan, että manaillaan marraskuun pimeyttä ja harmautta, tehdään siitä hyvän mielen kuukausi. On pakko mainita, että minä päätin samoin jo ennen kuin näin näitä postauksia, sillä nyt on kaikki tähdet niissä asennoissa, että se on mahdollista.

Terveysongelmat alkaa olemaan selätetty ja paine tuolla kattilassakin eli pään sisällä alkaa helpottaa. Olen saanut työstressin aiheuttajat vähemmälle valmistuneiden projektien myötä ja ne projektit ovat olleet lisäksi onnistuneita. Pitkään siis valmistellut ja paljon työaikaa vieneet isot hommat ovat siis nyt päätöksessä, joten asiat ovat helpottuneet todella paljon. Ei tarvitse ottaa paineita enää niistä. Lisäksi oman työtehtäväni tilanne vähän selkiytyi lisää ja kaiken tämän jälkeen on todella paljon helpompi olla.

Tänään vietän vapaapäivää. Yritin sitä jokunen viikko sitten, mutta hommat painoivat päälle niin paljon, että päädyin tekemään töitä kotona. Tänään niin ei tapahdu. Nukuin liki 10 tunnin yöunet, napsin nämä postauksen kuvat koska inspis iski tuon mökkinaapurin tuoman kranssin myötä ja seuraavaksi nautin aamiaista. Sitten ajattelin käynnistää arkisemmat puuhat siivoushommilla ja valmistella huomista Pyhäinpäivän illallista. Meillä on perinteisesti kavereita syömässä aina Pyhäinpäivänä ja tämä vuosi ei tee poikkeusta. Jälkkäri on valmisteltava tänään ja varmaan kattaan pöydänkin jo valmiiksi. Ehkäpä kerkeän laittamaan siitä tunnelmakuvat huomenissa tänne blogiinkin.

Marraskuu viime vuonna alkoi Hong Kongissa +30 asteen lämmössä. Se oli niin mahtava reissu, mutta muistan, että sen jälkeen oli tosi vaikeaa asennoitua aurinkoenergian tankkauksesta huolimatta tai ehkäpä juuri siitä johtuen, tähän nurkan takana odottavaan marraskuun pimeyteen. Tänä vuonna reissua aurinkoon ei ole ja aionkin selvitä tästä kynttilänvalolla ja ihan vaan jo vaikka rehellisellä joulufiilistelyllä, jos ei muu auta. Lisäksi jonkun viikon tauolla ollut treenaus tekee paluun arkeen. Koiran kanssa tehtyjen lenkkien ja joogailun lisäksi ajattelin taas ryhdistäytyä kotijumpan parissa. Suklaa on maistunut viime viikkoina aivan liian hyvin, mutta nyt on pakko tsempata sen kanssa myös. Pitää nimittäin tämän kuun lopussa olla sutjakassa kuosissa, sillä minulla on töissä isot juhlat – ei pelkästään firman pikkujoulut, mutta myös omat 10-vuotisjuhlat! Olen ollut saman firman palveluksessa pian siis 10 vuotta ja meillä töissä siitä palkitaan ruhtinaallisesti. Ehkäpä kerron noista myöhemmin sitten kun ovat ajankohtaisia.

Marraskuu on minulle myös vähän sellaista jo pikkuhiljaa joulun odotukseen laskeutumista. En voi sille mitään, mutta kyllä se joulu jo mielessä pyörii aika paljonkin. Joulukorttitehdas on auennut ja olen jo puolessa välissä askarteluitani! Lahjalistoja on päivitetty, aaton ruokia mietitty ja joulukuusen koristeita hiplailtu jo auenneissa joulupuodeissa. Takapihalla loistavat 50 metriset valot, kotona rauhallisen musiikin ja kynttilöiden tuoma fiilis sekä kattilassa kuumentuva valkoviiniglögi ovat omiaan just tähän vuodenaikaan. Ja minua ei haittaa pätkääkään kuuraiset aamut tai mereltä puhaltavat hyiset tuulet – sitten ei kun paksumpaa takkia päälle ja kahvilasta chai latte kupponen käteen lämmittämään.

Mahtavaa marraskuuta kaikille!

Valojen aika

Ollaan saavutettu se piste, kun pimeys alkaa ottamaan valtaa ja päivänvalo vähenee. Itse kaipaan lämmintä tuiketta vähän joka nurkkaan tunnelmaa luomaan ja hämäryyttä taittamaan. Nämä syksyiset illat ovatkin mitä parhaimpia hyödyntää juuri siihen tunnelmointiin ja kotoisan fiiliksen luomiseen.

Vaikka ikkunasta tulvii valoa, tykkään sytytellä kynttilöitä päivälläkin.

Keittiön vanhat pallovalot hiipuivat, eivätkä jaksaneet enää palaa kunnolla. Mietin hetken hankinko uusia, ovathan nuo pallovalot jo vähän passé… mutta tuohon patteriin ne sopivat roikkumaan aivan täydellisesti ja nurkka kaipaa valoa, joten uudethan siihen tuli hommattua. Valot on myös kiva jättää koiralle päälle päivän ajaksi yksin jäädessään, sillä aamuisin on ihan pilkkopimeää töihin lähtiessä. Minusta ajatus, että raasu on pimeässä yksin kotona, on kurja. Meillä jätetään myös radio päälle koiralle koko päiväksi. Tuo juontaa juurensa pentuajalta, jolloin oli hyvä jättää vähän jotain elämänääniä pennun turvaksi yksinjäädessään. Koirat pitävät rutiineista, joten tuo viestii aina ja edelleen sitä samaa – nyt on aika vetää hirsiä ja rauhoittua.

Passipaikalla – tästä ei kukaan livahda ohitse.

Tänään ripustamme ulkovalot takapihalle. Täytyy vain ensin käydä ostamassa uusi, aiempaa pidempi valosarja suureen tuijaan, sillä vanha ei enää millään riitä ison puun oksille. Ja liian pieni valosarja nyt näyttää vaan naurettavalta. Takapihan valot syttyvät joka vuosi samoihin aikoihin – juuri ennen Pyhäinpäivää. Etupihalle en silti vielä valoja laita, jostain syystä ne laitan aina ensimmäisenä adventtina, samoin kuin ikkunoihin valotähdet. Vaikka joulua rakastankin, ei sitä sovi pilata ennenaikaisella hehkutuksella. Minusta lokakuussa kauppoihin ilmestyvät joulusuklaat ja instatilien täyttyminen pipareista on vaan liikaa.

Eilen oli juhlapäivä. Ensin korkattiin töissä skumpat jo päivällä menestyksekkään viikon kunniaksi ja illemmalla juhlittiin tyttären 22-vuotissynttäreitä ravintolassa. Tänään otetaankin sitten ihan chillisti tehden hyvää ruokaa ja olla möllötellen – kynttiläntuikkeessa tietty.

Hitaampien hetkien puolesta

Blogi on pysynyt taas hetken aikaa hiljaisena, on pitänyt keskittää energia viime aikoina ihan muualle. Kirjoittelin kuukausi sitten vatsavaivoista, jotka palasivat vuosien tauon jälkeen ja niiden kanssa on mennyt niin hermot, energia ja aikakin. Koska tiedostan mistä ne johtuvat (no siitä stressistä…), olen pyrkinyt kaikin puolin vähentämään sitä. Tai ainakin lievittämään oireita, sillä kaikki stressin aiheuttajat eivät tietenkään ole omassa hallinnassani.

Nyt kuitenkin uskaltaisin sanoa, että parempaan päin ollaan menossa. Olotila on rauhoittunut, joskaan ei vielä normaali ja yksi suuri stressinaiheuttajakin on poissa – asia, joka on pyörinyt mielessäni jo vuoden. Se on pitkä aika, jos se alitajunnassa pyörii koko ajan. Asia, jolle en itse oikein voinut mitään, mutta joka vihdoin ratkesi hyvin pitkän ja hyvin epätietoisen odottelun jälkeen. Voin avata tätä paremmalla ajalla joskus toiste. Pointti lähinnä on se, että kun yksi isompi asia ratkeaa, lähtee vyyhti usein aukeamaan muillakin osa-alueilla.

Pidin pari viikkoa sitten vapaapäivän perjantaina. Tai no, semi-vapaan, sillä töitähän siihenkin siunaantui, mutta päätin jäädä kotiin ja hoitaa pakolliset työkoneen ääressä. Oli ihanaa nukkua pitkään, herätä omia aikojaan, sytytellä kynttilät, laittaa musiikkia taustalle, tehdä aamiaista ja sitten paneutua pariin työmeiliin ja dokumenttiin, jotka työlistalle olivat edellisenä iltapäivänä ilmestyneet, vaikka kuinka yritin joko tehdä kaikki alta pois tai siirtää niitä seuraavalle viikolle.

Laitoin pyörimään Spotifysta entuudestaan tuntemattoman soittolistan. Nimi enteili hyvää, sillä halusin jotain kevyttä, jotain “mitään sanomatonta”, ärsykkeetöntä ja kaunista taustalle. Huomasin laittavani saman listan soimaan seuraavanakin ja sitä seuraavana päivänä ja rauhoittuvani saman tien. Nyt pari viikkoa myöhemmin tuo kyseinen lista, jonka biisejä en erota toisistaan, soi minulla aamuisin ja iltapäivisin työmatkalla. Siis juuri niinä hetkinä, jotka aiemmin koin ärsyttävinä. Kärsin varmaan jonkin sortin ääniherkkyydestä (ainakin mies usein toteaa minulla olevan “lepakon kuulo”), sillä jotkut äänet saattavat herättää jopa vahvaa ärtymystä tai suuttumusta. En kestä yhtään aamulla julkisissa parkuvia lapsia tai kovaan ääneen hölötteleviä ihmisiä. Miten ihmeessä joillain voikin olla niin paljon asiaa seitsemän jälkeen aamulla…? Itse haluaisin vain istua rauhassa, katsella ikkunasta ulos tasaisessa kyydissä ja lataa akkuja vielä hetken ennen hälyisään avotoimistoon astumista. Arvaattekin varmaan, että pelastuksekseni on tullut tuo “stressinpoistomusani”. Saatan laittaa sen soimaan myös työpäivien jälkeen kotona ja suorastaan tunnen kuinka sen ja lepattavien kynttiläliekkien avulla stressihormonini lähtevät kohisten laskuun.

Oikeasti noita keinoja on musiikin lisäksi muitakin. Kynttilät jo mainitsin, tärkeimmäksi on noussut kuitenkin kalenterin raivaus. Siis pois kaikki turha ja ylimääräinen ramppaus ja juokseminen, pois salirääkkitreenit, joilla poltan sitä kuuluisaa kynttilää silloin toisestakin päästä. Silloin pysytään kotona ja tehdään joku kevyempi harjoitus tai jäädään vaikka sohvalle köllimään. Ruoanlaitto on itselleni myös tärkeä nollaustapa. Kun tulen kotiin töistä, alan melkein saman tien laittamaan ruokaa. Se musa, ne kynttilät ja ruoanlaiton pariin ja työmurheet ja muut unohtuu saman tien.

En voi myöskään olla mainitsematta lenkkejä koiran kanssa. Tuo höpsö ihana tyttö on mitä parhainta ulkoiluseuraa. Kyllä sen vieressä kelpaa myös lattialla makoilla silkinpehmeää turkkia sivellen ja ajatuksia vaihtaen. Hän ei usein sano juurikaan mitään, mutta kuuntelee sitäkin tarkemmin. Terapiakoira – niin, siksi tuota karvakorvaa kutsutaan perheessämme ja hänen vierailunsa jälkeen 94-vuotias mumminikin unohtaa kolotuksensa hetkeksi.

Viimeksi mietin sunnuntaina pääni puhki erästä työhön liittyvää haastetta ja se pääsi uniinkin. Kun painelin koiran kanssa sumuiseen ja vielä hämärään sunnuntaiaamuun kävelemään, aukesi työhaastekin kertaheitolla. Aivojen tuulettaminen varsinkin heti aamusta on yksi erittäin hyvä lääke, jos tuntuu pipo kireältä. Fyysisiä oireita olen sen sijaan käynyt hoidattamassa jälleen vyöhyketerapiassa, josta viimeksikin sain avun. Se toimii varmasti tälläkin kertaa ja sen ja tuon mielessä auenneen solmun yhteisvaikutusta ei voi kiistää.

Kerraten voisin todeta ainakin omiksi lääkkeiksi stressin taltuttamiseen seuraavat (in random order):
-raivaa kalenteri – hidasta
-sytytä kynttilät, laita jotain merkityksetöntä musiikkia soimaan
-huolehdi itsestäsi syömällä hyvin ja tekemällä asioita joista pidät
-mene aikaisin nukkumaan – lepää
-mene metsään – siellä on niin hyvä energia ja tuoksu

Ja jos vielä yksi sallitaan – ala askartelemaan joulukortteja. 🙂



Taljojen paluu – varma syksyn merkki!

Kun meikäläisen takapuoli alkaa jäätymään keittiön tuoleissa, on aika kaivaa taljat esille! Niin ihanat ja rakkaat kun nuo Hayn Neu 13 tuolit ovatkin, on kova muovi kertakaikkisen viileä tähän aikaan vuodesta. Meillä on pudonnut kotona sisälämpötila reilu 20 asteeseen ja iltaisin hytisen pitkästä oloasusta ja kylpytakista huolimatta sohvannurkassa viltin alla. Että hoi vaan isännöitsijä – saiskos pikkuhiljaa niitä lämpöjä taloyhtiön pattereihin, kiitos!

Taljat ovat ostettu jo useampi vuosi sitten Hemtexistä ja uskoakseni niitä on vieläkin myynnissä. Ovat olleet ahkerassa käytössä ja ihan lemppareitani. Viides kappale löytyy samanmoisia olkkarin niinikään Hayn tuolista, Hee Lounge nojatuolista. Tuosta tuolista olen kylläkin ajatellut jossain kohtaa luopua, kunhan oikeanlainen nojatuoli tulee vastaan. Mies ei ole koskaan pitänyt tuolista ja haluaisi vähän muhkeamman ja mukavamman tilalle. Päädyin aikoinani tuohon kun pelkäsin olkkarin menevän ihan tukkoon uudesta kalusteesta, mutta eihän se mennyt. Kyllä siihen isompikin sopisi. No, tuo on oma tarinansa joku päivä.

En tajua miten ihmeessä ollaan jo lokakuun 8. päivässä. Syyskuu meni ohitse ihan super vauhdilla ja uskokaa tai älkää, mutta meidän perheessä on jo keskusteltu joulusta! Hep, joulu mainittu! Tänä vuonna uudistamme hieman joulupöytää ruokien suhteen ja parit joululahjatkin olen jo hankkinut. Myös kuusi on tänä vuonna erilainen! Syksyn myötä ja oikeastaan lähestyvän pimeän kauden myötä meillä on kotona käynnistynyt myös kynttiläkausi. Joka ilta syttyy muutamat kynttilät ja tuohan ne nyt ihan ihanaa fiilistä lämpimien taljojen myötä kotiin.

Tämä viikko on lyhyt, sillä perjantaina minulla on vapaapäivä. Seuraava loma häämöttää vasta jouluna, mutta ajattelin pitää pari ylityövapaata loppusyksyn mittaan aina silloin tällöin. Vaikka kuinka yrittää pitää työpäivät normi mittaisena, kyllähän niitä tunteja sisään vaan kertyy. Tulevat 10 päivää ovat muutenkin hieman erilaiset, sillä urheilun harrastaminen on nyt kielletty. Kroppa on täynnä haavalappuja ja yhdet tikitkin löytyy. Ei tässä missään puukkotappelussa olla oltu, mutta lekurin veitsen alla vähän kävin. Ja vaikka pieniä haavoja vain, osaa nuokin pirulaiset sattua, autch. Sanonpa vaan, että muistakaahan tekin ihmiset tarkkailla kehonne luomia ja käydä näyttämässä epämääräiset ammattilaisella. Saa sielunrauhan ja samalla pari katu-uskottavaa arpea.

Pitkän viikon raskaita pohdintoja

Työn täyteinen viikko takana ja perjantai tulee niin hyvään kohtaan! Jotenkin ollut ihan sikapitkiä päiviä, vaikka tuntimääräisesti päivät ovatkin ehkä olleet normaalimittaisia. No, ehkä yhtä työmatkapäivää lukuun ottamatta junan ollessa kivasti myöhässä mentiin jo reilusti yli kellon ympäri alkuviikosta. Muutoin viikon aikana käsitellyt aiheet ovat olleet jotenkin tosi paljon energiaa kuluttavia. Tänään jouduin kesken päivää siirtymään kotitoimistolle etätöiden pariin, sillä vointi on ollut jo taas pidempään vähän huono. Huomaan olevani vähän samassa jamassa kuin vuosia sitten. Kirjoittelin silloin kuinka reagoin vatsalla elämäntilanteiden muutoksiin ja nyt joudun toteamaan, että on taas huono vaihe meneillään.

Kun kuormitun henkisesti, alan oirehtimaan fyysisesti ja esimerkiksi tämän päiväiset vatsakrampit saivat taipumaan töissä kaksinkerroin samalla kun kipuaallot nostivat joka ikisen käsikarvan pystyyn. Onneksi nykyteknologia mahdollistaa työnteon vaikkapa täällä kotisohvalla pandapyjamahousuissa, jossa olo on mukavampi kuin edustusvaatteissa työtuolissa. Tätä fyysistä oireilua on jatkunut nyt kuukauden verran vähän on off ja nyt vasta tajusin miten paljon se vaikuttaa ihan jokapäiväiseen elämään ja kuinka väsynyt siihen olenkaan. Fysiikka toteaa rasitustilan niin paljon nopeammin kuin aivot ja taas ollaan stopin äärellä kuin yllättäen. Viime kertainen kuormitustila silloin vuosia sitten syntyi isän sairastelusta ja poismenosta – ihan niin vakavien asioiden äärellä ei luojan kiitos olla tällä kertaa.

En aluksi tunnistanut stressiä ja henkistä ylikuormitusta, mutta kyllä se tarkemmin ajateltuani on juuri sitä ja pelkästään työperäistä. Suurin osa työstäni on siistiä ja mageeta ja koko ajan uuden keksimistä ja luovempien tapojen etsimistä, mutta uskotteko, että myös tuo on melkoisen kuluttavaa. Kun koko ajan pitää olla innovatiivinen, kekseliäs, tuottelias ja ajan hermolla ja luoda uutta. Se siisti ja mageekin muuttuu raskaaksi ja energiaa vieväksi. On tässä toki yksi, urani kannalta erittäin iso pallokin ilmassa, jota kovasti yritän tavoitella käsiini ja pieni turnausväsymys alkaa näkymään jo siinäkin. Tuota palloa on nimittäin tavoiteltu jo vuoden päivät ja nyt aletaan olemaan jo lähellä. Että ei kai tässä nyt kauheasti tarvitse niitä syitä lähteä sittenkään etsimään…

Tilanne tuon “ison pallon” suhteen on ratkeamassa suuntaan tai toiseen, sen verran tiedän varmaksi. Tarkkaa ajankohtaa en sen sijaan tiedä ja sehän tässä ehkä se suurin ärsyke. En mielestäni ajattele tilannetta mitenkään aktiivisesti koko ajan, mutta kyllähän itselle tärkeät ja merkitykselliset asiat ovat takaraivossa kunnes ratkeavat.

Mutta se siitä. Ei tässä nyt auta kuin saada tuota pääkoppaa järjestellyksi ja vaikka lomaa on seuraavan kerran jouluna, pitää viikonloput yrittää pitää kevyinä ja palauttavina. Konkreettista apua fyysisiin oireisiin haen taas vyöhyketerapiasta ja luontaistuotteista, harmikseni sain ajan ihanalle vyöhyketerapeutilleni vasta kahden viikon päähän! Nyt viikonloppu alkaa siis jo valmiiksi kotisohvalta, jossa olen jo sulkenut työkoneen. Erään tärkeän työasian takia jonka deadline on tiistaina, päivystän koko viikonlopun meilien äärellä, mutta muutoin pääsen minäkin nyt toivottavasti rentouttavan viikonlopun viettoon.

Kotona on alkanut jo kynttiläkausi. Alkoi jo pari viikkoa sitten. Minä nyt vaan rakastan sytyttää kynttilöitä ja istua niiden valossa. Olotilan takia jouduin perumaan tänään joogan, mutta jokin hyvä ruoka ja ehkä uskaliaasti lasi viiniä Vain Elämää -ohjelman kaverina voisi olla paikallaan. Meinasin, että jos vatsa kramppaa jo muutenkin niin viini ei enää menoa haitanne. Se voi toisella tapaa tuoda mukavamman olon. 🙂 Lauantaina ohjelmassa on kavereiden kanssa pieni Thai Reunion Dinner, eli viime talven Thaimaan matkan reissukavereita treffaten missäpä muuallakaan, kuin Thai-ravintolassa. Pitkän kaavan mukaan ei olla kuitenkaan ajateltu istua, sillä nyt pitkät yöunet kutsuu riekkumista enemmän ja lähdenkin ihan autolla liikenteeseen. Viikonlopun aikana olisi tarkoitus myös käydä mökillä rakentelemassa vähän hyötypuutarhan pensaille tukirakenteita lumentuloa varten.

Näissä melko kirjavissa omissa tunnelmissa toivottelen viikonloppuja kaikille.

Norm69 vihdoin katossa

Pidän tanskalaisesta muotoilusta ja design-esineistä. Harmikseni niillä on usein myös laatuun kuuluva hinta ja moni asia keikkuu todennäköisesti ikuisuuden toivelistallani toteutumatta koskaan. (Ellen sitten ryhdy esim. totaaliseen matkustuslakkoon pariksi seuraavaksi vuodeksi ja käytä kaikkia siihen kuluneita euroja pelkkään designiin. Miehellä tosin voisi olla hieman eriävä mielipide asiaan…) On kuitenkin tuotteita, jotka ovat saavuttaneet suuren suosion ilman suurta hintalappua ja yksi niistä on tanskalaisen Normann Copenhagenin valaisin Norm69.

Olin pitkään katsellut kyseistä valaisinta ja joskus suunnitellut sitä niin olohuoneeseen kuin keittiöönkin. Valaisin päätyi kuitenkin makkariin, sillä L-kokoisena se olisi ollut aivan liian suuri keittiöön, jossa vielä osin madallettu katto. Makuuhuoneessa valaisin pääsee mielestäni oikeuksiinsa metsänvihreää seinää vasten.

Valaisimen kokoamisesta olisi kyllä pari sanaa sanottavana. Ei todellakaan mikään kärsimättömän ihmisen unelmahomma! Minäkin onnistuin heti alkutekijöissään halkaisemaan pari osaa, mutta mitäpä ei Scotchin Magic Tape korjaisi! 69 palaa pitää taitella ja taivutella ja kiinnittää toisiinsa kiinni ja toistensa lomaan. Jouduin pari opastusvideota kaivamaan YouTubesta ihan vaan koska en tajunnut kirjallisista ohjeista mitä pitää tehdä. En siis todellakaan ole ollut ainoa ongelmani kanssa, sillä vastaaville pahveille ne videotkin on tehty! 🙂 Yhdessä kerroksessa on aina 6 palaa ja kokosin lamppua rauhassa monena iltana. Aina yhden tai kaksi kerrosta kerrallaan. Välillä en moneen päivään yhtään. Kokoaminen vaatii kyllä tietyn vireystason ja pinnan pituuden. 🙂 Paloja on kokoamistauon aikana syytä säilyttää niiden omassa muovissa ja paketissa, sillä törmäsin pariin kommenttiin siitä, että palat “kuivuvat” huoneenlämmössä ja ne saattavat helpommin tällöin haljeta kokoamisprosessissa. Samoin tärkeää on antaa paketin olla huoneenlämmössä useita tunteja, varsinkin kylmällä ilmalla ennen kokoamista. Jälleen halkeamisen estämiseksi.

Vihdoin sain valaisimen valmiiksi ja ryhdyimme kiinnittämään sitä katossa jo roikkuvaan ripustinsarjaan. Muutaman ähinän, puhinan ja ärräpään jälkeen valaisin saatiin vihdoin kattoon, mutta koska olin joutunut pujottamana käteni pohjan pienestä aukosta sisään saadakseni johdon ja siinä kiinni olevan lampun tarpeeksi alas ja oikeaan kohtaan, onnistuin tietenkin irrottamaan muutaman palan puoliksi irti paikaltaan. Ai että… siinä sitten kädet ylhäällä mahdollisimman epämukavavassa asennossa korjailin. Luojan kiitos siihen ei tarvitse koskea enää kuin kevyesti pölyhuiskalla!

Tämän valaisimen myötä voinkin todeta, että 2/3 kotimme valaisinongelmista on ratkaistu vain keittiön vielä odottaessa uutta. Niin, se toinen ongelmahan oli työ/vierashuonee, josta lisää piakkoin. Idea keittiön valaisimestakin on jo olemassa, mutta täytyy ensin varmistua, ettei silläkin ole turhan suuri koko tilaan nähden. Ihan se alkuperäinen valaisinhaaveeni saa jäädä vielä odottamaan tulevia vuosia ja jotain lottovoittoa.

Huomaatteko muuten miten eri vuorokauden aikaan makkarin seinän väri vaihtuu valon mukana. Tässä alemmassa kuvassa, joka on otettu myöhemmin iltapäivästä, väri on tummempi. Varsinkin iltaisin pienten lukulamppujen valossa huoneessa on ihana tunnelma. Illan paras hetki on ehdottomasti makuuhuoneeseen käpertyminen. Siellä on nykyisin niin rauhallinen zen-fiilis.

Daybed ja Finarten matto

En pitkään aikaan osannut miettiä tyttären muuton jälkeen tyhjäksi jääneeseen huoneeseen uutta ilmettä. Toiminnallisuus oli alusta asti selvä ja työ/vierashuoneeksi sen toivoimme muotoutuvan. Itse sisustus vain junnasi paikallaan ja viikkoihin en edes miettinyt koko asiaa, sillä en vaan saanut mitään inspistä mistään.

Ensimmäinen kaluste sinne saapui kuitenkin hetimiten, sillä halusin tilaan kevyen daybed -henkisen sänky/sohva -ratkaisun. Varsinaista sänkyä emme sinne kaivanneet, sillä yövieraita tulee olemaan varmasti yhtä harvakseltaan kuin aina ennenkin, eli ei juuri koskaan. Tytär sinne lähinnä joskus tulee nukkumaan, ehkä äitinikin koirahoitajana toimiessaan. Sänkyä ei tarvinnut hankkia uutena, sillä kierrätin kotiini mökiltä vanhan 50-luvun laverin. Ihan täydellisen keveä ilmeeltään, juuri sitä mitä hainkin! Punaruskea pinta sai pienen hionnan ja niin siitä kuoriutui hiukan vaaleampi. Ihan vaaleaksi sen olisi varmaan saanut, jos olisi jaksanut laulattaa hiomakonetta tuntitolkulla, mutta koska tunnin jälkeen olin jo hengitysmaskista huolimatta pyörtyä kamalanhajuiseen pölyyn, päätin, että se kelpaa nyt tuollaisenaan.

Daybed ei kaipaa petivaatteita, eikä juuri muitakaan kuin päiväpeiton ja pari tyynyä. Koiralla on lupa kiivetä tähän sänkyyn, sillä meidän sänkyymme tai sohvalle ei ole tulemista. Koiruli meneekin aika usein iltaisin nukkumaan sänkyyn, kunnes sieltä hiippailee omalle pedilleen makkarin sängyn viereen lattialle. Halusin huoneeseen luonnollisuutta niin ilmeeltään, väreiltään kuin materiaaleiltaan ja valitsin intianpuuvillaisen ja ohuen päiväpeiton daybediin. Se on helppo nakkaa pesuun ja kestää kuumempaakin lämpötilaa. Jokunen koiran tassun jälki siihen saattaa nimittäin aikaa myöten tulla… (Huomasin muuten vasta näistä kuvista, että päiväpeiton ja maton kuviot mätsäävät aika kivasti toisiinsa.)

Päätimme heti jättää tyttären vuosi sitten maalaaman tehosteseinän paikalleen. Tikkurilan Ajopuu -sävy on pehmeä ja utuinen ja sopii hyvin tunnelmaan, jota päätin huoneeseen tavoitella. Siis heti sen jälkeen kun inspis oli syntynyt. Sen tuloksena aloin etsimään mattoa huoneeseen ja halusin sinne helppohoitoisen 100% puuvillaisen maton. Lisäksi kotimaisuudesta tulisi plussaa ja niinpä matto löytyi hyvin pitkällisen etsinnän jälkeen Finarten valikoimista.

Olin alunperin katsonut Origami-matosta toista sävyä, mutta livenä tuo beige hentoisilla vaaleansinisillä raidoilla osoittautui paremmaksi. Origami yhdistelee pohjoisen perinteitä japanilaisvaikutteiseen tyyliin. Kahteen suuntaan jatkuvat raidat tekevät matosta modernin ja näkyvä loimilanka matosta jämäkän. Kaukana on ne mummolan räsymatot…

Ihan muuten loistavaa palvelua Finarten kivijalkamyymälässä Uudenmaankadulla – mattoja siellä katseltuani sain Origamin kotiini sovitukseen viikon ajaksi ja sitten kävin sen vain maksamassa liikkeeseen päätettyäni pitää sen. Olin todella tyytyväinen saamaani palveluun. (Ja huom. tämä ei ole maksettu yhteistyö, vaan omaan kokemukseeni perustuva aito kehu.) Origami on käytännössä kääntömatto ja toiselta puolen löytyy hieman eri kuvio. Aika kätevää, kun mattoa ei heti tarvitse välttämättä pestä, sen kuin vain kääntää sen ympäri.

Huoneessa on lämmin ja kotoisa tunnelma ja jo puolentoista vuoden takaa alkanut viehtymykseni luonnonmateriaaleihin jatkaa kulkua nyt täällä työ/vierashuoneessakin. Päätin karsia tästä huoneesta kokonaan jyrkät värien tuomat kontrastit ja niinpä mustaa ei löydy mistään, vaikka usein käytän sitä pienesineissä tms. tuomassa vähän terävyyttä. Beigelle matolle ja seinälle sopii kaveriksi vanha roosa, raikas valkoinen ja lämmin puu. Jotain metallia kuitenkin huoneesta löytyy pienenä särmänä, mutta niistä myöhemmin lisää. Seinät kumisee vielä tyhjyyttään ja tuolle pienelle päätyseinälle ikkunan viereen on tulossa pari lokerohyllyä, kunhan mies tarttuu poraan. Iso seinä daybedin takana kaipaa ehdottomasti jotain, mutta en haluaisi päätyä siihen tavanomaiseen ratkaisuun, eli tauluun. Jokin muu seinäkoriste voisi tulla ennemminkin kyseeseen.

Daybediä vastapäätä toisella seinällä on työpöytä. Sen yläpuolelle kaipaan myös jotain säilytystilaa kameralle ja sen linsseille. En ole vain löytänyt vielä mieleisiä. Huoneeseen on tullut myös jo valaisimet, niin katto kuin pöytävalaisinkin mikä sinänsä on hyvä juttu, sillä aamuisin ja iltaisin on jo pimeää kuin sanonko missä! Vielä on siis vähän kesken tämä huone, mutta toinenkin nurkka tulee keskeneräisyydestä huolimatta pian kuvatuksi.

Pääasia, että oikea tunnelma huoneeseen on syntynyt ja siellä on mukava olla. Niin meidän kuin hauvelinkin, heh.