Taljojen paluu – varma syksyn merkki!

Kun meikäläisen takapuoli alkaa jäätymään keittiön tuoleissa, on aika kaivaa taljat esille! Niin ihanat ja rakkaat kun nuo Hayn Neu 13 tuolit ovatkin, on kova muovi kertakaikkisen viileä tähän aikaan vuodesta. Meillä on pudonnut kotona sisälämpötila reilu 20 asteeseen ja iltaisin hytisen pitkästä oloasusta ja kylpytakista huolimatta sohvannurkassa viltin alla. Että hoi vaan isännöitsijä – saiskos pikkuhiljaa niitä lämpöjä taloyhtiön pattereihin, kiitos!

Taljat ovat ostettu jo useampi vuosi sitten Hemtexistä ja uskoakseni niitä on vieläkin myynnissä. Ovat olleet ahkerassa käytössä ja ihan lemppareitani. Viides kappale löytyy samanmoisia olkkarin niinikään Hayn tuolista, Hee Lounge nojatuolista. Tuosta tuolista olen kylläkin ajatellut jossain kohtaa luopua, kunhan oikeanlainen nojatuoli tulee vastaan. Mies ei ole koskaan pitänyt tuolista ja haluaisi vähän muhkeamman ja mukavamman tilalle. Päädyin aikoinani tuohon kun pelkäsin olkkarin menevän ihan tukkoon uudesta kalusteesta, mutta eihän se mennyt. Kyllä siihen isompikin sopisi. No, tuo on oma tarinansa joku päivä.

En tajua miten ihmeessä ollaan jo lokakuun 8. päivässä. Syyskuu meni ohitse ihan super vauhdilla ja uskokaa tai älkää, mutta meidän perheessä on jo keskusteltu joulusta! Hep, joulu mainittu! Tänä vuonna uudistamme hieman joulupöytää ruokien suhteen ja parit joululahjatkin olen jo hankkinut. Myös kuusi on tänä vuonna erilainen! Syksyn myötä ja oikeastaan lähestyvän pimeän kauden myötä meillä on kotona käynnistynyt myös kynttiläkausi. Joka ilta syttyy muutamat kynttilät ja tuohan ne nyt ihan ihanaa fiilistä lämpimien taljojen myötä kotiin.

Tämä viikko on lyhyt, sillä perjantaina minulla on vapaapäivä. Seuraava loma häämöttää vasta jouluna, mutta ajattelin pitää pari ylityövapaata loppusyksyn mittaan aina silloin tällöin. Vaikka kuinka yrittää pitää työpäivät normi mittaisena, kyllähän niitä tunteja sisään vaan kertyy. Tulevat 10 päivää ovat muutenkin hieman erilaiset, sillä urheilun harrastaminen on nyt kielletty. Kroppa on täynnä haavalappuja ja yhdet tikitkin löytyy. Ei tässä missään puukkotappelussa olla oltu, mutta lekurin veitsen alla vähän kävin. Ja vaikka pieniä haavoja vain, osaa nuokin pirulaiset sattua, autch. Sanonpa vaan, että muistakaahan tekin ihmiset tarkkailla kehonne luomia ja käydä näyttämässä epämääräiset ammattilaisella. Saa sielunrauhan ja samalla pari katu-uskottavaa arpea.

Pitkän viikon raskaita pohdintoja

Työn täyteinen viikko takana ja perjantai tulee niin hyvään kohtaan! Jotenkin ollut ihan sikapitkiä päiviä, vaikka tuntimääräisesti päivät ovatkin ehkä olleet normaalimittaisia. No, ehkä yhtä työmatkapäivää lukuun ottamatta junan ollessa kivasti myöhässä mentiin jo reilusti yli kellon ympäri alkuviikosta. Muutoin viikon aikana käsitellyt aiheet ovat olleet jotenkin tosi paljon energiaa kuluttavia. Tänään jouduin kesken päivää siirtymään kotitoimistolle etätöiden pariin, sillä vointi on ollut jo taas pidempään vähän huono. Huomaan olevani vähän samassa jamassa kuin vuosia sitten. Kirjoittelin silloin kuinka reagoin vatsalla elämäntilanteiden muutoksiin ja nyt joudun toteamaan, että on taas huono vaihe meneillään.

Kun kuormitun henkisesti, alan oirehtimaan fyysisesti ja esimerkiksi tämän päiväiset vatsakrampit saivat taipumaan töissä kaksinkerroin samalla kun kipuaallot nostivat joka ikisen käsikarvan pystyyn. Onneksi nykyteknologia mahdollistaa työnteon vaikkapa täällä kotisohvalla pandapyjamahousuissa, jossa olo on mukavampi kuin edustusvaatteissa työtuolissa. Tätä fyysistä oireilua on jatkunut nyt kuukauden verran vähän on off ja nyt vasta tajusin miten paljon se vaikuttaa ihan jokapäiväiseen elämään ja kuinka väsynyt siihen olenkaan. Fysiikka toteaa rasitustilan niin paljon nopeammin kuin aivot ja taas ollaan stopin äärellä kuin yllättäen. Viime kertainen kuormitustila silloin vuosia sitten syntyi isän sairastelusta ja poismenosta – ihan niin vakavien asioiden äärellä ei luojan kiitos olla tällä kertaa.

En aluksi tunnistanut stressiä ja henkistä ylikuormitusta, mutta kyllä se tarkemmin ajateltuani on juuri sitä ja pelkästään työperäistä. Suurin osa työstäni on siistiä ja mageeta ja koko ajan uuden keksimistä ja luovempien tapojen etsimistä, mutta uskotteko, että myös tuo on melkoisen kuluttavaa. Kun koko ajan pitää olla innovatiivinen, kekseliäs, tuottelias ja ajan hermolla ja luoda uutta. Se siisti ja mageekin muuttuu raskaaksi ja energiaa vieväksi. On tässä toki yksi, urani kannalta erittäin iso pallokin ilmassa, jota kovasti yritän tavoitella käsiini ja pieni turnausväsymys alkaa näkymään jo siinäkin. Tuota palloa on nimittäin tavoiteltu jo vuoden päivät ja nyt aletaan olemaan jo lähellä. Että ei kai tässä nyt kauheasti tarvitse niitä syitä lähteä sittenkään etsimään…

Tilanne tuon “ison pallon” suhteen on ratkeamassa suuntaan tai toiseen, sen verran tiedän varmaksi. Tarkkaa ajankohtaa en sen sijaan tiedä ja sehän tässä ehkä se suurin ärsyke. En mielestäni ajattele tilannetta mitenkään aktiivisesti koko ajan, mutta kyllähän itselle tärkeät ja merkitykselliset asiat ovat takaraivossa kunnes ratkeavat.

Mutta se siitä. Ei tässä nyt auta kuin saada tuota pääkoppaa järjestellyksi ja vaikka lomaa on seuraavan kerran jouluna, pitää viikonloput yrittää pitää kevyinä ja palauttavina. Konkreettista apua fyysisiin oireisiin haen taas vyöhyketerapiasta ja luontaistuotteista, harmikseni sain ajan ihanalle vyöhyketerapeutilleni vasta kahden viikon päähän! Nyt viikonloppu alkaa siis jo valmiiksi kotisohvalta, jossa olen jo sulkenut työkoneen. Erään tärkeän työasian takia jonka deadline on tiistaina, päivystän koko viikonlopun meilien äärellä, mutta muutoin pääsen minäkin nyt toivottavasti rentouttavan viikonlopun viettoon.

Kotona on alkanut jo kynttiläkausi. Alkoi jo pari viikkoa sitten. Minä nyt vaan rakastan sytyttää kynttilöitä ja istua niiden valossa. Olotilan takia jouduin perumaan tänään joogan, mutta jokin hyvä ruoka ja ehkä uskaliaasti lasi viiniä Vain Elämää -ohjelman kaverina voisi olla paikallaan. Meinasin, että jos vatsa kramppaa jo muutenkin niin viini ei enää menoa haitanne. Se voi toisella tapaa tuoda mukavamman olon. 🙂 Lauantaina ohjelmassa on kavereiden kanssa pieni Thai Reunion Dinner, eli viime talven Thaimaan matkan reissukavereita treffaten missäpä muuallakaan, kuin Thai-ravintolassa. Pitkän kaavan mukaan ei olla kuitenkaan ajateltu istua, sillä nyt pitkät yöunet kutsuu riekkumista enemmän ja lähdenkin ihan autolla liikenteeseen. Viikonlopun aikana olisi tarkoitus myös käydä mökillä rakentelemassa vähän hyötypuutarhan pensaille tukirakenteita lumentuloa varten.

Näissä melko kirjavissa omissa tunnelmissa toivottelen viikonloppuja kaikille.

Norm69 vihdoin katossa

Pidän tanskalaisesta muotoilusta ja design-esineistä. Harmikseni niillä on usein myös laatuun kuuluva hinta ja moni asia keikkuu todennäköisesti ikuisuuden toivelistallani toteutumatta koskaan. (Ellen sitten ryhdy esim. totaaliseen matkustuslakkoon pariksi seuraavaksi vuodeksi ja käytä kaikkia siihen kuluneita euroja pelkkään designiin. Miehellä tosin voisi olla hieman eriävä mielipide asiaan…) On kuitenkin tuotteita, jotka ovat saavuttaneet suuren suosion ilman suurta hintalappua ja yksi niistä on tanskalaisen Normann Copenhagenin valaisin Norm69.

Olin pitkään katsellut kyseistä valaisinta ja joskus suunnitellut sitä niin olohuoneeseen kuin keittiöönkin. Valaisin päätyi kuitenkin makkariin, sillä L-kokoisena se olisi ollut aivan liian suuri keittiöön, jossa vielä osin madallettu katto. Makuuhuoneessa valaisin pääsee mielestäni oikeuksiinsa metsänvihreää seinää vasten.

Valaisimen kokoamisesta olisi kyllä pari sanaa sanottavana. Ei todellakaan mikään kärsimättömän ihmisen unelmahomma! Minäkin onnistuin heti alkutekijöissään halkaisemaan pari osaa, mutta mitäpä ei Scotchin Magic Tape korjaisi! 69 palaa pitää taitella ja taivutella ja kiinnittää toisiinsa kiinni ja toistensa lomaan. Jouduin pari opastusvideota kaivamaan YouTubesta ihan vaan koska en tajunnut kirjallisista ohjeista mitä pitää tehdä. En siis todellakaan ole ollut ainoa ongelmani kanssa, sillä vastaaville pahveille ne videotkin on tehty! 🙂 Yhdessä kerroksessa on aina 6 palaa ja kokosin lamppua rauhassa monena iltana. Aina yhden tai kaksi kerrosta kerrallaan. Välillä en moneen päivään yhtään. Kokoaminen vaatii kyllä tietyn vireystason ja pinnan pituuden. 🙂 Paloja on kokoamistauon aikana syytä säilyttää niiden omassa muovissa ja paketissa, sillä törmäsin pariin kommenttiin siitä, että palat “kuivuvat” huoneenlämmössä ja ne saattavat helpommin tällöin haljeta kokoamisprosessissa. Samoin tärkeää on antaa paketin olla huoneenlämmössä useita tunteja, varsinkin kylmällä ilmalla ennen kokoamista. Jälleen halkeamisen estämiseksi.

Vihdoin sain valaisimen valmiiksi ja ryhdyimme kiinnittämään sitä katossa jo roikkuvaan ripustinsarjaan. Muutaman ähinän, puhinan ja ärräpään jälkeen valaisin saatiin vihdoin kattoon, mutta koska olin joutunut pujottamana käteni pohjan pienestä aukosta sisään saadakseni johdon ja siinä kiinni olevan lampun tarpeeksi alas ja oikeaan kohtaan, onnistuin tietenkin irrottamaan muutaman palan puoliksi irti paikaltaan. Ai että… siinä sitten kädet ylhäällä mahdollisimman epämukavavassa asennossa korjailin. Luojan kiitos siihen ei tarvitse koskea enää kuin kevyesti pölyhuiskalla!

Tämän valaisimen myötä voinkin todeta, että 2/3 kotimme valaisinongelmista on ratkaistu vain keittiön vielä odottaessa uutta. Niin, se toinen ongelmahan oli työ/vierashuonee, josta lisää piakkoin. Idea keittiön valaisimestakin on jo olemassa, mutta täytyy ensin varmistua, ettei silläkin ole turhan suuri koko tilaan nähden. Ihan se alkuperäinen valaisinhaaveeni saa jäädä vielä odottamaan tulevia vuosia ja jotain lottovoittoa.

Huomaatteko muuten miten eri vuorokauden aikaan makkarin seinän väri vaihtuu valon mukana. Tässä alemmassa kuvassa, joka on otettu myöhemmin iltapäivästä, väri on tummempi. Varsinkin iltaisin pienten lukulamppujen valossa huoneessa on ihana tunnelma. Illan paras hetki on ehdottomasti makuuhuoneeseen käpertyminen. Siellä on nykyisin niin rauhallinen zen-fiilis.

Daybed ja Finarten matto

En pitkään aikaan osannut miettiä tyttären muuton jälkeen tyhjäksi jääneeseen huoneeseen uutta ilmettä. Toiminnallisuus oli alusta asti selvä ja työ/vierashuoneeksi sen toivoimme muotoutuvan. Itse sisustus vain junnasi paikallaan ja viikkoihin en edes miettinyt koko asiaa, sillä en vaan saanut mitään inspistä mistään.

Ensimmäinen kaluste sinne saapui kuitenkin hetimiten, sillä halusin tilaan kevyen daybed -henkisen sänky/sohva -ratkaisun. Varsinaista sänkyä emme sinne kaivanneet, sillä yövieraita tulee olemaan varmasti yhtä harvakseltaan kuin aina ennenkin, eli ei juuri koskaan. Tytär sinne lähinnä joskus tulee nukkumaan, ehkä äitinikin koirahoitajana toimiessaan. Sänkyä ei tarvinnut hankkia uutena, sillä kierrätin kotiini mökiltä vanhan 50-luvun laverin. Ihan täydellisen keveä ilmeeltään, juuri sitä mitä hainkin! Punaruskea pinta sai pienen hionnan ja niin siitä kuoriutui hiukan vaaleampi. Ihan vaaleaksi sen olisi varmaan saanut, jos olisi jaksanut laulattaa hiomakonetta tuntitolkulla, mutta koska tunnin jälkeen olin jo hengitysmaskista huolimatta pyörtyä kamalanhajuiseen pölyyn, päätin, että se kelpaa nyt tuollaisenaan.

Daybed ei kaipaa petivaatteita, eikä juuri muitakaan kuin päiväpeiton ja pari tyynyä. Koiralla on lupa kiivetä tähän sänkyyn, sillä meidän sänkyymme tai sohvalle ei ole tulemista. Koiruli meneekin aika usein iltaisin nukkumaan sänkyyn, kunnes sieltä hiippailee omalle pedilleen makkarin sängyn viereen lattialle. Halusin huoneeseen luonnollisuutta niin ilmeeltään, väreiltään kuin materiaaleiltaan ja valitsin intianpuuvillaisen ja ohuen päiväpeiton daybediin. Se on helppo nakkaa pesuun ja kestää kuumempaakin lämpötilaa. Jokunen koiran tassun jälki siihen saattaa nimittäin aikaa myöten tulla… (Huomasin muuten vasta näistä kuvista, että päiväpeiton ja maton kuviot mätsäävät aika kivasti toisiinsa.)

Päätimme heti jättää tyttären vuosi sitten maalaaman tehosteseinän paikalleen. Tikkurilan Ajopuu -sävy on pehmeä ja utuinen ja sopii hyvin tunnelmaan, jota päätin huoneeseen tavoitella. Siis heti sen jälkeen kun inspis oli syntynyt. Sen tuloksena aloin etsimään mattoa huoneeseen ja halusin sinne helppohoitoisen 100% puuvillaisen maton. Lisäksi kotimaisuudesta tulisi plussaa ja niinpä matto löytyi hyvin pitkällisen etsinnän jälkeen Finarten valikoimista.

Olin alunperin katsonut Origami-matosta toista sävyä, mutta livenä tuo beige hentoisilla vaaleansinisillä raidoilla osoittautui paremmaksi. Origami yhdistelee pohjoisen perinteitä japanilaisvaikutteiseen tyyliin. Kahteen suuntaan jatkuvat raidat tekevät matosta modernin ja näkyvä loimilanka matosta jämäkän. Kaukana on ne mummolan räsymatot…

Ihan muuten loistavaa palvelua Finarten kivijalkamyymälässä Uudenmaankadulla – mattoja siellä katseltuani sain Origamin kotiini sovitukseen viikon ajaksi ja sitten kävin sen vain maksamassa liikkeeseen päätettyäni pitää sen. Olin todella tyytyväinen saamaani palveluun. (Ja huom. tämä ei ole maksettu yhteistyö, vaan omaan kokemukseeni perustuva aito kehu.) Origami on käytännössä kääntömatto ja toiselta puolen löytyy hieman eri kuvio. Aika kätevää, kun mattoa ei heti tarvitse välttämättä pestä, sen kuin vain kääntää sen ympäri.

Huoneessa on lämmin ja kotoisa tunnelma ja jo puolentoista vuoden takaa alkanut viehtymykseni luonnonmateriaaleihin jatkaa kulkua nyt täällä työ/vierashuoneessakin. Päätin karsia tästä huoneesta kokonaan jyrkät värien tuomat kontrastit ja niinpä mustaa ei löydy mistään, vaikka usein käytän sitä pienesineissä tms. tuomassa vähän terävyyttä. Beigelle matolle ja seinälle sopii kaveriksi vanha roosa, raikas valkoinen ja lämmin puu. Jotain metallia kuitenkin huoneesta löytyy pienenä särmänä, mutta niistä myöhemmin lisää. Seinät kumisee vielä tyhjyyttään ja tuolle pienelle päätyseinälle ikkunan viereen on tulossa pari lokerohyllyä, kunhan mies tarttuu poraan. Iso seinä daybedin takana kaipaa ehdottomasti jotain, mutta en haluaisi päätyä siihen tavanomaiseen ratkaisuun, eli tauluun. Jokin muu seinäkoriste voisi tulla ennemminkin kyseeseen.

Daybediä vastapäätä toisella seinällä on työpöytä. Sen yläpuolelle kaipaan myös jotain säilytystilaa kameralle ja sen linsseille. En ole vain löytänyt vielä mieleisiä. Huoneeseen on tullut myös jo valaisimet, niin katto kuin pöytävalaisinkin mikä sinänsä on hyvä juttu, sillä aamuisin ja iltaisin on jo pimeää kuin sanonko missä! Vielä on siis vähän kesken tämä huone, mutta toinenkin nurkka tulee keskeneräisyydestä huolimatta pian kuvatuksi.

Pääasia, että oikea tunnelma huoneeseen on syntynyt ja siellä on mukava olla. Niin meidän kuin hauvelinkin, heh.

 

Syksyn mukavat kiireet

Pari hellepäivää ainakin täällä Helsingissä tuntuivat todella mukavilta, mutta kyllä minun mielestäni oli eilen kiva mennä nukkumaan kun sade rummutti ikkunalautaa ja illan hämäryys antoi mahdollisuuden nautiskella kynttilänvalosta. Syksy saa puolestani tulla.

Syksy on melko leppoisan elokuun jälkeen lähtenyt kunnolla vauhtiin ja kalenteri on täyttynyt kivoista menoista; on musakeikkaa, synttärijuhlaa, sukujuhlaa, illallisia, Thaimaan reissujengin jälleennäkemistä, balettia ja oopperaakin. Jos vapaa-aika on kiireistä, niin töissäkin sitä samaa. Pari isompaa, jo alkuvuodesta käynnistynyttä projektia on tulossa maaliin näinä viikkoina ja jo uutta isompaa settiä taas lähtökuopissa alkuasetteluissaan. Ihan mieletöntä, miten saan työssäni miettiä aika vapaasti boksin ulkopuolelta erilaisia keinoja viedä työnantajaani eteenpäin ja miten oma duunipanos vaikuttaa koko firmaan. Tämä on itse asiassa asia, jonka äärellä jostain syystä kipuilin kesäloman jälkeen – onko liki kymmenen vuoden jälkeen enää mitään mitä voin yhtiölle antaa ja onko jotain mitä yhtiö voi vielä antaa minulle. En tiedä mikä hetkellinen mielenvika tuo oli, sillä vastaus kumpaankin on päivänselvä – on todellakin! Ehkä poden jotain kymmenen vuoden urakriisiä? Onhan tuo nyt ihan jäätävän pitkä aika yhden työnantajan palveluksessa ja väkisinkin tulee mieleen mitä muuta tuolla olisi ja olisiko omalle osaamiselle kysyntää muualla. Pieni kriiseilyni asettui kuitenkin yhtä nopeasti aloilleen kun työt lähtivät rullamaan taas kesän jälkeen normi meiningillä. Mihinkäs sitä täältä lähtisi… 🙂

Kotirintamalla sisustelut ovat käynnissä ja pikapuoliin voisin alkaa vilauttelemaan kuvia työ/vierashuoneesta. Selvästi alkaa värit hyvin pitkän valkoisen kauden jälkeen taas puhuttelemaan; lämmintä beigeä, viileää vaaleanpunaista ja tehosteena vähän messinkiä! Ei tässä nyt ihan hurjaksi värirevittelijäksi voi vieläkään tunnustautua, mutta esim. tuo leijonankeltainen tuntuu nyt tosi houkuttelevalta sävyltä näin syksyn tullen ja sitä on olkkariin juuri eksynyt. Siihen kaveriksi vähän lämmintä alpakkahuopaa, parit kynttilänlepatukset ja kulhollinen popparia niin johan alkaa syksyiset illatkin kaikesta kiireestä huolimatta tuntumaan kotoisilta. Tänään minulla on spa-ilta – kotona lämpeää sauna ja luvassa on kasvonaamiota, pedikyyriä, kulmien värjäystä sun muuta, sillä huomenna on isot työpaikan avec-juhlat! Mekko roikkuu jo henkarissa ja korut on valittu valmiiksi. Enää juhlava laukku kainaloon ja korolliset Sally Spectra – eli leopardikuvioiset kengät laukkuun mukaan ja kohti perjantai-illan kokkareita!

Lauantaina on luvassa äitini synttäri-illallinen ja sunnuntaina jos vihdoin kerkeäisi Habitareenkin. Kiva ja ohjelmantäyteinen viikonloppu siis edessä. #syksynkiireet

Kylässä tyttären kotona

Vuosikausia tyttären huone pysyi poissa blogistani, kunnes viime vuonna yläkerran rempan yhteydessä vaihdoimme huoneita päittäin ja julkaisin ekat kuvat tyttären huoneesta. Enpä olisi siis uskonut, että lupaa julkaista hänen upouudesta kodistaan kuvia, heltyisi.

Tytär muutti heinäkuun lopulla pois kotoa omaan asuntoon. Kuten aiemmin olen kertonut, hän muutti lähelle meitä ja upouuteen, juuri valmistuneeseen taloon. Asunto on 30,5 neliöinen yksiö, jossa on simppeli pohja. Lisämukavuutta asumiseen tuo vaatehuone, tilava kylppäri ja pieni lasitettu parveke.

Tytär on perinyt äitinsä kipinän sisustamiseen ja on itse sisustanut kotinsa. Autoin toki miettimään erilaisia ratkaisuja ja kalusteiden paikkoja. Kotoa huoneestaan tytär sai jo muutamia kalusteita mukaansa kuten tv-tason ja itse tv:n sekä katto- ja jalkavalaisimen. Matto löytyi mökiltä, jonne olin pari vuotta aiemmin vienyt meidän olkkarimme vanhan maton. Herkän roosan värinen Söderhamn sohva ostettiin uutena, samoin sänky, sillä alkoviin tarvittiin hiukan kapeampi kuin mikä tytöllä oli kotonamme. Tarvitsimme ostaa mökille uuden leveämmän sängyn, joten veimme tyttären sängyn sinne ja ostimme hänelle uuden kapeamman. Hyvä ratkaisu molemmin puolin!

Keittiön ruokatuolit löytyi omasta takaa, sillä meidän vanhat ruokatuolit olivat ensin äidilläni, mutta hänen ostettua uudet, jäi nämä ylimääräisenä hänelle varastoon. Nyt ne siirtyivät tytön kotiin. Jatkettava ruokapöytä ostettiin uutena. Normaalisti pöytä on kahden hengen käytössä (varatuolit vaatehuoneessa), mutta jatkettuna sen ääressä voi ruokailla vaikka kuusi henkeä.

Kotoa tuli mukaan koriste-esineitä ja tekstiilejä, mutta uutena hankittiin taulut, pöytävalaisin, tyynynpäällisiä sekä olkkarin pöytä. Tyttö nappasi minulta mukaansa myös Pentti-jakkaran, josta pitää kovasti. Itse olisin halunnut käyttää sitä myös samalla tavalla olkkarin pöydän parina, mutta 32-kiloinen vauhdikas koira piti huolen, ettei se ikinä pysynyt pystyssä, joten annoin sen lähteä tytön mukaan. Valaisimet ovat myös meiltä kotoa – kattovalaisin, kotimaisen Ehee-muotoilutoimiton Särmä-valaisimen ostin itselleni jotain vuosia sitten Habitaresta, mutta näin se vain eksyi tyttären kotiin. Samoin musta jalkavalaisin.

Keittiön kodinkoneista mikro ostettiin uutena. Kahvinkeitin löytyi mummilta käyttämättömänä paketissa, vedenkeitin taas lähti meiltä kotoa tyttärelle halutessani itse sellaisen mallin, jossa veden lämpötilan voi säätää tietyn lämpöiseksi. Astioita ja laseja tytär oli kerännyt jo vuosia, puuttui oikeastaan aterimet ja kattilat ja pannut. Astianpesukone sekä upea, integroitu liesi keraamisella pöytätasolla oli asunnossa valmiina.

Asunto on kaunis, nuorekas ja naisellinen. Sinne tulvii valoa ja pienistä neliöistä huolimatta se vaikuttaa suuremmalta kuin onkaan. Siihen tietysti vaikuttaa positiivisesti väljä kalustus ja minimalistinen tyyli. Silti asunnosta ei puutu kodikkuutta tai lämpöä. Sen takaa lämmin tammilattia sekä kaunis, roosaan taittava sohva. Jotta kokonaisuus ei olisi liian imelä, mustat valaisimet, mustat taulunkehykset sekä raitamatto tuovat sisustukseen särmää ja suoraviivaisuutta. Kodin kerroksellisuus ja persoonallisuus syntyy sitten vuosien saatossa, sellaista ei vielä oikein voi ollakaan ensikodissa, johon suurin piirtein kaikki on hankittu uutena.

Kalusteiden paikkoja mietimme jonkin verran, sillä emme välttämättä halunneet tehdä niitä itsestään selviä ratkaisuja. Päädyimme kuitenkin sijoittamaan sängyn sille selkeästi tarkoitettuun paikkaan ja sohvan sen jatkoksi. Ruokapöydälle loogisin paikka olisi ehkä ollut parvekkeen oven vieressä keittiön jatkona, mutta me sijoitimme sen rohkeasti keskilattialle. Se toimii vähän kuin saarekkeena ja rajaa keittiötä oleskelutilasta ja nukkumatilasta. Vaikka kyseessä onkin yksi iso huone, jossa on ikään kuin kolme huonetta yhdessä – keittiö, makkari ja olkkari – tässä asunnossa näillä kalustesijoittelulla tilaan muodostuu minusta luonnollisesti nyt ne kolme eri tarkoitukseen tarkoitettua aluetta.

Muistan itse kuinka oma ensikotimme oli palasista haalittu – sohva tuolta, pöytä täältä, tyynyt tuolta ja verhot sieltä. Jotain ostettiin itse, mutta paljoon ei ollut varaa. Kotimme oli kuitenkin aina nätti ja siisti ja värit jo silloin yhtenäiset ja rauhalliset. Tyttären koti näyttää silti erilaiselta ja kokonaisuudeltaan harkitummalta. Olenkin todella onnellinen, että jo hänen ensimmäinen kotinsa on kodikas, hänen näköisensä ja ajatuksella rakennettu. Koti on niin tärkeä paikka ihmiselle ja tiedän sen merkitsevän todella paljon juuri tyttärellemme. Tietysti lähtökohdat ovat eri kuin mitä meillä. Tytär on jo aktiivisesti vuosia säästänyt rahaa tätä hetkeä silmällä pitäen ja kauan kerännyt synttäri- ja joululahjoiksi astiasarjaa ja laseja, petivaatteita ja pyyhkeitä. Me olemme tukeneet ja auttaneet taloudellisesti maksamalla kalusteita ja hankintoja ja suureksi avuksi ovat tulleet myös tytön isovanhemmat. Iso kiitos kaikesta kuuluu myös heille. Tytär on meidän ainoamme ja pystymme toki senkin takia tukemaan rahallisesti ihan toisella tapaa, kuin vaikkapa monilapsisen perheen vanhemmat.

Olen jotenkin niin onnellinen tyttären puolesta tällä hetkellä. Tuntuu, että hän on niin hyvässä paikassa elämässään juuri nyt, nuoresta, pian 22 vuoden iästään huolimatta. Hän pääsi lukiosta suoraan ammattikorkeakouluun ja valmistuu sieltä nyt jouluna tradenomiksi. Hän on vuosia tehnyt töitä opintojen ohessa ja etsii nyt koulutustaan vastaavaa työtä jatkaessaan siihen asti entisessä. Uskon hänen työllistyvän vielä tämän vuoden puolella, sillä CV:ssä on jo nyt hyvää työkokemusta ja nykynuorethan taitaa IT-asiat ja somet sun muut kuin vettä vain, jotka ovat nykytyöelämän ehdottomia edellytyksiä. Kielitaidon kohdalla komeilee kolme muuta äidinkielen lisäksi ja neljättäkin on opiskeltu. Sanomattakin selvää (ellei jo tästä hehkutuksesta käynyt ilmi!), että olen super ylpeä lapsestamme. Tiedän, että hän tulee pärjäämään niin loistavasti elämässään. Ehkä siksi tämä hänen poismuuttonsa on ollut suhteellisen helppo kaiken kaikkiaan – ei tarvitse kantaa huolta (vaikka eihän se äidin huoli koskaan poistu kokonaan), sillä tietää, että kaikki on ok…

 

To raise a child who is comfortable enough to leave you,
means you’ve done your job.
They are not ours to keep,
but to teach how to soar on their own.
-Unknown

 

Olohuoneessa

Vihdoin puri sisustus-inspis ja sain aikaiseksi tuumailun sijaan myös toimia. Ilme olkkarissa vaihtui astetta neutraalimpaan kesäisen raikkaan sinisen väistyttyä ja huomasinpa jo kaivelevani erilaisia kynttilänjalkojakin esiin. Ihan vielä ei ole niiden aika, sillä illat ovat vielä super valoisia ja kesäisen helteisiä. Minun puolestani saisi jatkua vielä hetken, kyllä sitä pimeyttä sitten taas riittääkin…

On pitänyt postata niin monesta asiasta. Skopeloksen matkakuvat ovat vielä läpikäymättä ja haluan ehdottomasti jakaa niitä myös tänne blogiin, sillä niin kuvankaunis se paikka oli! Lisäksi haluaisin kertoa uudentyyppisestä ruokavaliosta, jota olemme miehen kanssa kohta kuukauden noudattaneet ja mitä tuloksia siitä on tullut. Tyttären uuden kodin kuvat on julkaisematta ja ja onhan myös yläkerran työ/vierashuoneessakin vihdoin alkanut tapahtumaan sisustuksen saralla jotain. (Hmm, tässäpä oiva muistilista seuraaville postausaiheille!)

Kiitos siis vihdoin puraisseen inspiksen, olen saanut hankittua huoneeseen jo maton! Wuhuu! Tilauksessa on nyt jo myös muutama muukin tuiki tarpeellinen kaluste. Tytärhän vei mm. valaisimet huoneesta ja jos hämärän saavuttua haluaa huoneessa asioida, mies lähinnä vaatekaapillaan, täytyy kaivaa puhelimen fikkari esiin. Ei kovin käytännöllistä.

Vapaa-aika menee tällä hetkellä lähinnä työstä toipumiseen ja muutamaan treenikertaan per viikko. En tiedä miksi syksy töissä on loman jälkeen käynnistynyt niin nihkeästi, että töiden jälkeen tuntuu kuin tarvitsisi päikkärit. Joka päivä. Ja minä en koskaan nuku päikkäreitä! Koiran kanssa pitäisi taas alkaa aktiivisesti treenaamaan jo opittuja asioita sekä ihan uusia, sillä nyt kun mökkikausi alkaa loppumaan osaltamme ja viikonloput eivät enää kulutakaan energiaa pursuavan koiran varastoja seuraavien päivien ajaksi kokonaan, niin se alkaa selvästi iltaisin protestoimaan tylsyyttään. Se suorastaan siis näyttää tylsistyneeltä, marmattaa ääneen ja tulee tuijottamaan sohvalla makaavia omistajiaan silmiin, että tehkää pliis jotain mun kanssa!! Ja kyllähän me sitten heti ryhdytäänkin piilotteluleikkeihin tai treenataan temppuja, mutta pitäisi tehdä se jo ennen koiran tylsistymistä. Yksi postausaihe tässä muuten lisää – pitäisi kirjoittaa enemmän Madden kuulumisia. Note to self.

Huomenna onneksi on taas perjantai ja me suuntaamme mökille. Kyseessä taitaa olla vihoviimeinen yöpyminen mökillä tänä kautena ja siihen sopien mökillä vietetäänkin Venetsialaisia yhdessä naapureiden kanssa. Venetsialaisiin se kesäkausi yleensä loppuukin. Vaikka mökkeily on mahtavaa ja viihdytään siellä kaikki todella hyvin, viikonloputkin on mukava saada toukokuun jälkeen palaamaan normaali uomiin. On aikaa möllöttää kotona, tehdä vaikka näitä sisustusprojekteja loppuun, käydä leffassa ja syömässä kavereiden kanssa ja nautiskella koti-illoista.

Viettäkää tekin kiva viikonloppu!

Mistä löytyisi sisustusinspis?

Se on kumma miten sisustusinnokkuus on niin kausittaista, ainakin itselläni. Nyt on ollutkin aika kuiva kausi pitkään, viimeksi olemme panostaneet sisustusasioihin viime vuoden syksyllä tehtyämme yläkertaan rempan ja alkuvuodesta rempattuamme alakerran vessan. Noiden jälkeen ei ole ollut oikein inspistä pienempiinkään juttuihin. Nyt olisi kuitenkin vähän jo käytännön pakosta alettava tekemään työ/vierashuoneeseen jotain, sillä sieltä puuttuu esim. valaisimet kokonaan! Kun päivänvalo alkaa tässä kohta hiipumaan, on huoneessa mahdotonta tehdä mitään aikaisin aamusta tai illalla. Miehet vaatteet muuttivat kokonaan tuohon huoneeseen ja hän on jo vihjannut voisiko saada kohta valoa huoneeseen…

Etsinkin sinne nyt sekä katto- että pöytävalaisinta. Ongelma on etten oikein tiedä mitä haluan huoneeseen. Valaisin vaikuttaa myös yleistunnelmaan ja se juuri on vähän hakusessa. Jostain syystä en nyt jotenkaan jaksa edes miettiä koko huonetta siitä huolimatta, että siellä kaikuu, on kolkkoa kahden kalusteen kanssa ja huone huutaa kodikkuutta ja pehmeyttä.

Valaisinasiat ovat itse asiassa tällä hetkellä suurin dilemma kotonamme. Makkarissa killuu edelleen tyttären jäljiltä paperinen viiden euron halpis valaisin. Se hoitaa toki hommansa, mutta haluaisin sinne jonkun kivemman. Keittiön ruokapöydän yllä oleva musta valaisin on tehnyt muuttoa mökkikuistille jo kohta vuoden, mutta en ole voinut siirtää sitä sinne, sillä minulla ei ole uutta tilalle. Tarvitsisin siis nopeasti laskettuna 3 uutta kattovalaisinta ja yhden pöytävalaisimen. Jälkimmäinen on helppo, sen olen käytännössä melkein jo löytänyt, mutta noita muita olen tuskaillut pitkään, keittiön lamppua jo monta vuotta! Onhan tämä toki myös taloudellinen kysymys, sillä haluaisin panostaa laatuun ja designiin, mutta neljään design-valaisimeen lompakko ei riitä. Täytyisikin miettiä siis mikä hankitaan ekaksi ja yrittää pärjäillä muilla siihen asti. Keittiö olisi loogisin ekaksi valinnaksi, se näkyy eniten kotona omaan silmään sekä tietty kyläilijöille. (Olisin toki myös voinut pyyhkiä lampusta pölyt näihin kuviin… Oh well…)

Olkkarissa on tällä hetkellä kesäksi vaihtamani siniset päälliset ja vähän sellainen merellinen kesäheinätunnelma edelleen. Kesä alkaa olemaan taputeltu, vaikka elokuu kuinka onkin kesäkuukausi. Mutta kun luonto vaihtaa jo väriä ja ilmassa tuoksuu syksy, alkaa meikäläinen peräänkuuluttaa kynttilöitä ja tummempia sävyjä. Arki-illat menee hujauksessa ohitse harrastusten parissa ja ruoanlaittoon keskittyen (testaamme tällä hetkellä miehen kanssa vähän uudenlaista ruokavaliota, voisin siitä kirjoitella kokemusten kerryttyä vähän enemmän). Ne pari vapaatuntia jotka jää, pyhitän mielelläni vaikka lempparisarjojen parissa aivoja lepuuttaen taas seuraavaan työpäivään. Viikonloput sen sijaan menevät vielä mökillä – kausi on kertakaikkisesti niin lyhyt ja nyt sekin jo ehtoopuolella, että viimeisiä, säiden puolesta mukavia mökkiviikonloppuja ei skipata sohvatyynyjen takia. Kerkee sitä syssymmälläkin. Jospa se inspiskin vaikka iskisi pian…

Meillä on tänäkin viikonloppuna mökkiviikonloppu. Odotan jo saunaa – ne tulipesässä ratisevat puut, kiukaasta silloin tällöin lähtevä kuumuuden aiheuttama kumina, hitaasti hiipiviä ja lempeästi ylle kietoutuvia löylyjä sekä raikasta loppukesän illan ilmaa viilentämään hikistä ihoa. Säätiedot lupaavat miltei hellelukemia, jospa vielä saisi tuntea kesäisen auringon säteitä iholla. Joka tapauksessa luvassa on järven ympäri lenkkeilyä, puutarhahommia, mökkijoogaa ja kavereiden kanssa vietetty lauantai-ilta. #parasta

Tyhjän pesän syndrooma

En ole hetkeen kokenut mitään tämän omituisempaa tunnetta. Se on samaan aikaan haikeutta, tyhjyyttä, ylpeyttä ja innokkuutta. Ehkä juuri siksi tuota lapsen poismuuton jälkeen jättämää tunteiden monimuotoisuutta voikin helposti kutsua tyhjän pesän syndroomaksi. Tytär siis tosiaan muutti 21 vuoden iässä omaan kotiinsa heinäkuun lopussa. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, asiaa ei oikein ole vieläkään sisäistänyt, kun ensin olimme miehen kanssa mökillä lomailemassa hänen muuttaessaan ja nämä pari viikkoa on tässä mennyt niin, että tytär saattaisi vain olla iltaisin omilla menoillaan tai töissä tms. En ole pätkääkään huolissani hänen pärjäämisestään. Kaikki jotka hänet tuntee, tietää, että hän on ollut jo pienestä pitäen hyvin itsenäinen, hyvin omapäinen ja omillaan pärjäävä. Päinvastoin olen varma, että hänen hiukan introvertille luonteelle tekee hyvää päästä oman kodin rauhaan jossa saa toimia juuri niin kuin itse haluaa välittämättä meistä vanhemmista ja meidän tavoista ja toiveista. Kyllä sen tässä viimeisten parin vuoden aikana huomasi, että kolme aikuista omine tapoineen ja aikatauluineen aiheutti aina välillä pientä ilmapiirin kireytymistä. Ei voida vanhempina olettaa, että aikuinen tytär enää noudattaisi kaikkea meidän sanomaa vain siksi että jalat on meidän pöydän alla. Aika oli nyt kypsä kaikin tavoin.

Olemme kaikki erittäin tyytyväisiä tyttären uuteen kotiin. Se on upouusi, vasta rakennettu talo kaikkien mahdollisten palveluiden ja julkisen liikenteen äärellä parin kilsan päässä meistä. On tammilattiat, kaartuvat suihkuovet, vaatehuoneet, astianpesukoneet ja lasitettu partsi kokolattiamatolla – täydellinen pieni koti omille siivilleen lennähtäneelle nuorelle naiselle. Olen kyllä tosi onnellinen hänen puolestaan tuosta upeasta kodista, joka hänen sanojensa mukaan myös tuntuu kodilta. Ja sehän se tärkein asia on. On tärkeää tuntea olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Jokainenhan meistä kuitenkin pitää kotia sellaisena turvasatamana jonne on hyvä palata, oli se sitten työpäivän jälkeen tai vaikka matkalta.

Törmäsin artikkeliin ”tyhjän pesän syndroomasta” – näille sekalaisille tunteille on yhteinen nimittäjä ja yhteiset oireet. Artikkelissa käytiin läpi yleisimpiä tuntemuksia, joita perheen lapsen poismuuttaminen voi vanhemmissa aiheuttaa. Otin vapauden lainata pääotsikot ja täyttää itse noiden perään meidän omia fiiliksiä tilanteesta.

Sano itsellesi, että olet riittävän hyvä vanhempi

-Emme itse koe miehen kanssa yhtään niin, etteikö oltaisi oltu lapsellemme hyviä vanhempia. Toki olemme varmasti joidenkin pedagogien mukaan tehneet varmaan kaikki mahdolliset virheet joita vanhempana voi tehdä, mutta uskaltaisin väittää, että olemme olleet rakkautta ja rajoja tasapuolisesti antavia ja ymmärtäväisiä vanhempia. Olemme onnistuneet säilyttämään jälkikasvuumme avoimet ja suorat välit ja väittäisin toiseksi, että suhteellisen pieni ikäeromme on auttanut asiassa, saimmehan lapsen hyvin nuorina. Olemme super ylpeitä tyttärestämme ja siitä minkälaiseksi ihmiseksi hän on kasvanut. Ja vaikka osa tulee toki suoraan hänen persoonastaan, haluaisin uskoa, että kunnollisella kotikasvatuksella ja terveiden arvojen siirtämisellä on ollut oma osansa. Tyttäremme on suoraselkäinen ja empaattinen. Hän uskaltaa kulkea omaa polkuaan ja olla omaa mieltä asioista, mutta ei koskaan pahottaisi kenenkään mieltä tarkoituksella. Hänellä on luontaista pelisilmää eri tilanteiden ja eri ihmisten kohtaamiseen ja hän on ehdottoman luotettava. Itsenäinen, huumorintajuinen ja tarkkaakin tarkempi. Tytär on matkustanut kanssamme ympäri maailmaa ja uskon, että eri kulttuurien, ihmisten ja elinolojen näkeminen on avartanut maailmankatsomusta. Ihan ylpeästi otamme miehen kanssa sulan hattuun ja toteamme, että olemme olleet juuri tyttärellemme riittävän hyviä

Hanki omaan elämääsi ikiomia asioita

-Olemme aina pitäneet tärkeänä omia harrastuksia ja omia menoja. Emme ole ikinä eläneet miehen kanssa elämäämme vain lapsen ehdoilla, jokainen vanhempi kun on muutakin kuin vain äiti tai isä tai edes puoliso. Olemme kaikki yksilöitä ja tarvitsemme omaa aikaa myös erossa perheestä. Emme siis millään lailla putoa miehen kanssa tyhjän päälle tyttären lähdettyä

Jaa arkea kumppanisi kanssa

-Tähän kohtaan sopisi sama vastaus kuin edelliseenkin. Olemme miehen kanssa äitinä ja isänä olleet myös ihan vain mies ja vaimo – aviopari tekemässä kahden keskisiä juttuja matkustamisesta ulkona syömiseen, ystävien treffailuun ja ihan vain iltaa yhdessä viettäen ja samalla jutustellen. Meitä kiinnostaa samat asiat joiden parissa riittää tekemistä ja keskusteltavaa ihan arkipäivän tasolla ja olemme mm. jakaneet saman tanssiharrastuksenkin vuosikausia.

Sano puolisollesi hyviä ja kauniita asioita

-Väsyneenä ja kiukkusena tulee sanottua kyllä useimmiten kaikkea muuta kuin hyviä tai kauniita asioita, mutta hetkittäiset kimpaantumiset ymmärretään puolin sun toisin ilman suurempia anteeksipyytelyitä, sillä normaali arjessa huomioimme mieluummin juurikin ne positiiviset asiat.

Anna tunteiden tulla

-Niin, kyllä muutama kyynelkin on tullut vuodatettua tilanteen vuoksi, sillä onhan tämä nyt jotain ihan outoa… Miten niin hän ei asu enää luonamme?! Hän on ollut siinä 21  vuotta ja nyt sitten yhtäkkiä ei enää olekaan. Että vaikka tähän yhdessä valmistauduttiin ostamalla tavaroita ja pakkaamalla niitä, ei mikään valmista tähän tunteeseen. Se todella on niin montaa tunnetta yhtä aikaa.

Muistan itse tuon ajan ja miten innoissaan sitä oli aloittaessaan omaa itsenäistä elämää. Ollaan yhdessä tyttären kanssa muisteltu hänen ensisanoista lähtien eri vaiheita naurun säestämänä. Rohkenen tässä kohtaa myös sanoa että vaikka tunnen innokkuutta tyttären puolesta, niin onhan tämä innostavaa aikaa myös itselle, sillä vaikka eihän se vanhemmuus tähän poismuuttoon millään lailla pääty, niin silti koen jollain tapaa jotain vapautta tällä hetkellä. Vähän kuin että nyt olen oman osuuteni hoitanut ja nyt on tyttären aika ottaa vastuu itse itsestään. Me olimme tosi nuoria miehen kanssa perheen perustaessamme ja se oma nuoruus jäi kesken. Kun muut opiskelivat ja kävivät baareissa tanssimassa ja ryypiskelemässä, me istuimme kotona vaihtamassa vaippoja ja pesemässä pyykkiä. Emme koskaan itse eläneet sitä vaihetta mitä tytär nyt. Ja vaikka itse valitsimme toisin, olen niin onnellinen, että hän rauhassa tutustuu itse itsekseen olemiseen ja elämiseen oman kauniin kotinsa suojissa

Älä tuppaudu, mutta ole käytettävissä

-Hmm… tämä on varmasti se kaikista vaikein osio. Sillä vaikka tunnenkin jonkin sortin ihmeellistä vapautta nyt, en koskaan lakkaa olemasta äiti. Mietin ensin pitäisikö jotenkin sopia miten jatkossa olemme yhteydessä toisiimme ettemme joko tukahduta tytärtä jatkuvalla yhteydenpidolla tai vastaavasti viestitä virheellisesti etteikö hänen asiat enää kiinnostaisi kun ei uskalla soittaa tai laittaa viestiä tuppautumisen pelossa. Sitten päätin, että josko tästä ei tehtäisi numeroa – ollaan yhteydessä niinkuin ollaan ja katsellaan miten se menee ihan luonnollisesti. Aika itsenäistä elämää tytär vietti viime vuodet kotona asuessaan ja eri aikaisten töiden takia emme välttämättä nähneet päiviin. Ei sitä silloinkaan soiteltu tai viestitelty jatkuvalla syötöllä. Sen toki olemme tyttärelle ilmoittaneet, että kotiin hän on aina tervetullut ilman mitään etukäteisilmoitteluita ja jos mihin tahansa tarvitsee apua tai mitä tahansa muuta, sitä on saatavilla 24/7

Älä museoi muuttaneen huonetta

-No, tätä olisi ollut todella vaikea toteuttaa, sillä tyttären huoneeseen jäi hänen jälkeensä seinät ja pimennysverho. ? Pari taulua annettiin eteenpäin kummitytön perheelle, jotka tyttäreltä jäi ja vanha matto sai lähtöpassit suoraan roskiin. Meillä tuo huone ihan oikeasti kumisi tyhjyyttään ja kumisee vähän vieläkin siitä huolimatta, että pari kalustetta sinne ollaan laitettu. Sitä paitsi tuskin tytärkään haluaisi mitään muistokammiota meidän säilyttävän…! Mitä tuosta huoneesta oikeasti tulee, niin jonkin sortin sekoitus työ- ja vierashuonetta. En ole saanut vierasvuodetta ja työpöytää enempää tehtyä päätöksiä, joten katselemme rauhassa ajan kanssa mitä sinne haluamme ja tarvitsemme jatkoa ajatellen.

 

Tällaisilla fiiliksillä meidän perheessä nyt elokuun puolivälissä mennään. Ihan uudenlaista arkea joka tavalla.

 

Viimeinkin viikonloppu

Ensimmäinen työviikko kesäloman jälkeen saatu päätökseen. Phew! Jos koskaan on yksi viikko tuntunut kahdelta, niin nyt. Olen istunut palaverista toiseen kuuntelemassa, suunnittelemassa ja kertomassa tulevia toimia muille kollegoille. Eilinen kolmen tunnin palaveri liki iltakuuteen veti mehut aika hyvin. Työt alkoivat siis rytinällä, aivan kuten olin odottanutkin ja haasteita oli herätellä aivot taas arkimoodiin ja vähän piti keskittymiskyvynkin perään huhuilla. Kesäloma oli tehonnut varsin hyvin, sillä loman jälkeistä aikaa odottamaan jääneitä asioita piti todellakin palautella mieleen. Pöydälle jäi heinäkuun alussa odottamaan niin mielenkiintoisia asioita, että on ilo palata niiden pariin. Taas on kaikkea uutta työrintamalla tulossa mistä ei ole aiempaa kokemusta, joten syksystä on tulossa mielenkiintoinen jälleen kerran!

Silti olen iloinen, että viikonloppu tuli juuri nyt. Eilisilta meni jäätävässä päänsäryssä, lieneekö tuo pitkä palaveri aiheuttanut sen, mutta silti piti perata ostamani 5 kilon mansikkalaatikko pakkaseen talven varalle. Illalla tein vielä vähän hommia lisää ja kaaduin sen jälkeen aivan kuittina sänkyyn. Tänään oli onneksi jo kevyempi päivä töissä ja pääsin livahtamaan vähän aiemmin kotiin ja pakkaamaan mökkikamat. Mökille viikonlopuksi tuleminen oli varmasti hyvä päätös, täällä pääsee eri tavalla irti töistä kuin kotona. Luvassa vähän lenkkeilyä raikkaassa ilmassa, järven ympäri kiertäminen on juuri sopiva lenkki ja vähän rentouttavia puutarhahommia. Mökkisaunaa ei voita mikään ja huomenna ajattelinkin saunoa pitkään, tänään ei jaksettu sitä lämmittää.

Elämä loman jälkeen on siis startannut, vaikka vielä viime sunnuntaina tähän oravanpyörään palaaminen hiukan ahdisti – ajatus oli se, että taas alkaa se maanantaista perjantaihin kasista neljään -rytmi, mutta onhan se ihan hyvästäkin. Kyllä ihmisellä pitää olla rutiineja ja aikatauluja elämässä. Minä ainakin nautin myös siitä ihan tavallisesta arjesta, jolloin viikonloputkin tuntuu juhlalta. Saati sitten ne satunnaiset kivat menot, leffaillat, illalliset tai treffit ystävien kanssa, jotka tuovat aina jotain erikoisempia hetkiä arkeen. Vaikka itse asiassa meidän normaaliarki onkin nyt muuttunut pystyvästi ihan uudenlaiseksi, sillä meidän ainokaisemme tytär muutti kotoa pois heinäkuun lopussa. Sitä ei oikein ole vielä sisäistänyt, kun ensin olimme miehen kanssa mökillä lomailemassa hänen asustaessaan jo omassa kodissaan ja tämäkin viikko on mennyt niin, että tytär saattaisi vain olla iltaisin omilla menoillaan tai töissä tms. Ihan oikeasti se konkretisoituu menemällä hänen entiseen, nyt tyhjyyttä ammottavaan huoneeseen. Siellä on tovi jos toinenkin tullut iltaisin mietittyä, että mitähän tässä nyt on tapahtunut… Tämä aihe on kuitenkin ihan oma postauksensa.