Keväisiä kuulumisia

Vihdoin tuntuu siltä, että kevät on tullut! Tämän viikon pakkaset räntäsateineen taitaa olla taaksejäänyttä ja lämpötilat alkavat vihdoin kivuta siihen pisteeseen, että ilman sormikkaita uskaltaa lähteä ulos.

Keväiset lämpötilat nostavat myös pihakuumetta ja tänä viikonloppuna ollaankin kaavailtu kesäkeittiön kuorimista pressun alta ja terassin pesua. Öljytäkin se pitäisi, joten ehkä siihenkin ryhdytään. Pikkuhiljaa ajatukset siirtyvät myös mökkikauteen ja tänään ajellaan vielä mökille mittailemaan uudelleen uusien porttien mittoja ennen tilaukseen laittoa. Myös kesärenkaat laitetaan alle tänään, joten onhan tässä jo yhdelle lauantaille paljonkin keväisiä puuhia tiedossa!

Allergikon elämää tämä kevät ei paljoa palkitse. Nenä on tukossa koko ajan antihistamiineista huolimatta ja ainoa pelastus on nenäsuihke. Sillä saa joksikin tunniksi nokan auki, vaikka miinuspuolena onkin se nieluun valuva maku. Silmät kutisee, yskittää, astma aiheuttaa hengenahdistusta ja päätäkin särkee vähän väliä osittain varmaan tukkoisuuden takia. Että kevät ei siinä mielessä todellakaan lukeudu suosikkeihini.

Onpa ihanaa, kun pääsiäinen lähestyy! Se tuli taas niin nopeasti, että vasta eilen tajusin, että ensi viikko onkin lyhyempi töiden kannalta ja sitten on neljä päivää ihanaa vapaata! Sitä ennen kuitenkin vietetään huominen palmusunnuntai, joka on tietenkin myös äänestyspäivä. Toivottavasti kaikki lähtevät (elleivät ole sitä jo ennakkoon tehneet) ahkerasti vaaliuurnille. En itse juurikaan seuraa politiikkaa ihmeemmin, mutta ajan tasalla pyrin silti olemaan. Aika paljon on persiillään tälläkin hetkellä ja itse ainakin kaipaisin eduskuntaan vähän tuoreempaa verta – ihmisiä, jotka uusin silmin ja uusin ajatuksin muokkaisivat nykytilannetta. Että vaikka politiikka ei kiinnosta, pitää silti olla kiinnostunut ihmisistä, jotka päättävät minuunkin vaikuttavista asioista. Olen katsonut vaalitenttejä ja yksikään siellä esiintyneistä ei ole oikein vakuuttanut. Jotenkin tuntuu, että jauhetaan koko ajan sitä samaa, sitä samaa. Sotea, maahanmuuttoa, vanhuksia, ilmastoa… tekisivät jotain sen ainaisen ihmettelyn ja kinastelun sijaan. Montako hallitusta on tuota soteakin vääntänyt?! Onkin ollut jotenkin erityisen vaikeaa miettiä kuka tällä kertaa ansaitsee ääneni. Varmaa on ainoastaan se, että sen saa joku nainen.

Lauantaiaamu on alkanut rauhassa koiran kanssa kallioilla käppäillen ja pari pajunkissaa poimien. Laitoin ne etuovelle narsissi-istutukseeni ja toivottavasti saan siihen huomenna pari koristeltua virpomisoksaa kaveriksi. Meille saa aina tulla virpomaan! 🙂 Ostin eilen namujakin sitä varten, sillä muistan miten jännää se omasta mielestä lapsena oli. Ja niiden oksien askartelu myös oman tyttären kanssa.

Pikkuhiljaa tästä aamiaisen pariin ja sitten liikkeelle. Ihanaa, kun miehelläkin on koko viikonloppu vapaa. Viikonloppu on aina ihan eri tuntuinen, kun saa yhdessä viettää pari päivää vapaata.

Mukavaa virpomis- ja äänestysviikonloppua!

Sisustuksen lämpimämmät sävyt

Kun Ikean juuttimatto hankittiin meille viime kesänä uuden sohvan kanssa, on kotimme sisustus ja sen sävyt kääntyneet huomattavasti lämpimämpään suuntaan. Aika kaukana on graafisen mustavalkoinen tunnelma, joskaan ei siinäkään mitään vikaa ollut, se tuntui silloin hyvältä. Aivan samaan tapaan kun voi vaihtaa hiustyyliä tai vaatetusta, voi mielestäni myös kodin sisustuksella leikitellä. Tällä hetkellä pehmeämmät ja lämpimämmät luonnolliset sävyt tuntuvat houkuttelevilta, myös materiaaleina värien lisäksi.

Saman ajatuksen ympäriltä on tulossa pieni pintaremontti alakerran wc-tilaan, sielläkin kun vielä ollaan aika tiukasti graafisessa värimaailmassa. Lisäksi tekee ihan hyvää uudistaa pintoja viiden vuoden jälkeen – siinä tilassa suihkitaan aika paljon kemikaaleja ilmaan; hiuslakkaa, hajuvettä, jätettävää hoitoainetta sun muuta. Ne jättää valitettavasti myös seiniin jälkensä, kun koko suihkaus ei aina osu kohteeseensa kuitenkaan.

Pidän tästä harmonisesti ja lämpimästä tunnelmasta kotona. Ja onhan se nyt aika kiva, kun koirakin sulautuu kodin sävymaailmaan täydellisesti. Heh.

Meillä on viikonloppu ollut uutisten täyttämä ja ne uutiset muuttaa meidän perheen dynamiikkaa ja arkea ihan kokonaan ja ihan lopullisesti. Tytär nimittäin muuttaa pois kotoa muutaman kuukauden kuluttua. Huh. Siinä onkin vähän sulattelemista, vaikka edessähän sen toki tiedettiin joka tapauksessa olevan joku päivä. Tässä siis nyt aletaan rakentelemaan elämää ihan uusista palikoista – me täällä miehen kanssa jäädessämme kahdestaan, mutta ennen kaikkea tytär, jolla on kaikkea ihanaa ja jännittävää edessä omassa kodissaan! Hän muuttaa onneksi vain alle 2 km päähän meistä, joten se lohduttanee meitä kaikki ja tekee muutosta vähän helpomman. Lisäksi asunto on upouusi ja loistavalla sijainnilla ja siksi tässä nyt odotellaankin muuttoa – talon pitää ensin valmistua. Niin ihanaa, että tyttö pääsee täysin uuteen asuntoon lasitetulla parvekkeella ja vaatehuoneella. Emme keksi kyllä parempaa vaihtoehtoa hänelle ensi asunnoksi!

Voitte uskoa, että seuraavat kuukaudet käy kuumina erilaisista suunnitelmista ja listoista! Me autamme ja tuemme tytärtä tietysti kaikella tavalla jonka hän vain haluaa.

Sellaista täällä! Energistä uutta viikkoa!

Päivällisvieraita

Tänään katettiin pöytä koreaksi ja nautittiin rauhassa ihan tavallisen sunnuntain kunniaksi vähän parempaa apetta.

Vieraat ovat jo lähteneet ja minä nautiskelen täyden vatsan kera vielä hetken sunnuntai-illasta sohvalla. Pian täytyykin lähteä koiran kanssa lenkille ja sitten vetäytynen makkariin kirjan kera. Ensi viikko on taas työn täyteinen.

Meillä nautittiin tänään kauniiksi katetun pöydän ääressä yhtä bravuuriani, burgundinpataa. Käsillä on ihan ne viimeiset hetket, kun viitsii vielä pataruokia syödä. Ne kuuluvat mielestäni syksyyn ja talveen, eikä muutenkaan kesällä tee mieli pitää uunia päällä tuntitolkulla. Pataruoat nimittäin vaativat mielestäni monen tunnin hauduttamisen, että niistä tulee juuri niin herkullisia ja mureita, kuten pataruokien kuuluukin.

Jälkiruoaksi nautimme vanilja-valkosuklaapannacottaa jättimäisillä pensasmustikoilla ja kauramurulla. Nyt voikin tämän tuhdin liharuoan jälkeen palailla taas kasvispainotteisempaan arkiruokaan. Vuoden vaihteessa tehty päätös vähentää liharuokaa merkittävästi on pysynyt hyvin.

Mukavaa sunnuntai-iltaa.

Syy ja seuraus

Muistatteko, kun alkuviikosta mainitsin matalan mielen? No, taisin sitä vähän vähätellä, sillä oikeasti olin kiukkuinen kuin ampiainen ja kaikki asiat raivostutti.

Jaa syy vai? No, sehän siinä, kun varsinaisesti ei syytä ollut. Kaikki vain otti päähän ja ihmettelin itsekin huonoa selittämätöntä tuultani. Minua lisäksi paleli kaksi päivää aivan valtavasti. Töissä oli kädet aivan kohmeessa ja palelin välillä niin, että melkein tärisin ja teetä litkin litratolkulla, että sisällä vähän lämpenisi ja kädet saisi kiedottua kuuman mukin ympärille. Kun kollegat ihmettelivät miten voin palella niin rajusti kun heillä on täysin hyvä olla toimistossa, mainitsin, että joskus tällaisten palelu-olotilojen jälkeen olen saanut migreenikohtauksen jonkun päivän kuluessa. No arvannette kuinka siinä sitten kävikään eilen…

Olin salilla tuiki tavallisen työpäivän päätteeksi ihan normaalisti, kun kotiin ajaessani vasemman silmän näkökenttääni ilmestyi auraoire. Ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja täysin odottamatta. Mielenkiintoista oli lisäksi se, että auraoire oli tällä kertaa ihan uuden tyyppinen. Olen yleensä saanut niitä klassisia keltaisia sirkkeleitä, mutta tällä kertaa näky oli soikea pieni alue, jonka reunat vilkkuivat mustan ja punaisen sävyissä. Alue kasvoi kasvamistaan ja pelkäsin, etten kerkeä autolla kotiin asti ennen kuin näkö menee kokonaan. Joskus on käynyt nimittäin niinkin, että olen ollut täysin sokea kymmenisen minuuttia.

Onneksi olin jo kotitiellä ja matkaa oli ehkä kilometri. Kotiin tullessani alue oli jo niin laaja, että en juurikaan nähnyt vasemmalla silmällä enää mitään. Terävät mustapunaiset reunat leikkasivat miehen kahtia ja oli vaikea kohdistaa häneen katsetta. Ajatus puuroutui, tuntui kun olisin alkanut liikkumaan kuin hidastetussa elokuvassa. Puhuin hitaammin ja odotin vain tuleeko se päänsärky vai ei. Kärsin usein aurallisesta, mutta päänsäryttömästä kohtauksesta, eli päänsärkyä ei välttämättä tule. En useinkaan halua ottaa vahvaa täsmälääkettä triptaania “huvikseni”, odotan aina hetken alkaako ohimossa tykyttää vai ei. Kömmin äkkiä suihkuun salin jälkeen ja tässä kohtaa vasemman silmän näkökentästä oli hävinnyt 90 astetta. Se vain oli sellaista sumuverhoa ja sitten alkoikin jo päänsäryn tuntu. Nappasin triptaanin sijaan 800 buranan ja kävin pitkäkseni. Kohtaus laantui onneksi aika nopeasti niin, että pystyin syömään, mutta se on jännä miten tuollaisen aikana ja jälkeen sitä liikkuu kuin munankuorilla. Askel on lyhyt ja varovainen ja äkkinäisiä liikkeitä ei tule tehtyä. Menin aika pian yöunille ja näin aamusta 10 tunnin yöunien jälkeen päähän on vielä jäänyt sellainen jälkikaiku särystä ja aamu oli aloitettava lääkkeellä. Menee pari päivää, ennen kuin olo normalisoituu ja tiedän jo nyt, että jos syke nousee, alkaa päässä lekan tavoin taas takomaan. Urheilemista ei siis voi harrastaa pariin päivään.

Minulla ei ole pitkään aikaan ollut migreenikohtausta. Ei varmaan puoleen vuoteen ainakaan. Olen aiemmin migreenistä kirjoittaessani aina todennut, etten saa ennakko-oireita, josta voisin päätellä migreeniin olevan tulossa. Vasta viime kohtauksien yhteydessä olen havainnut tuon rajun palelemisen yhdistää ja nyt tällä kertaa osasin palelun alkaessa miettiä, että näinköhän olisi kohtaus tulossa. Lisäksi tuo selittämätön ärtymys ja raivon partaalla oleminen jäi mietityttämään. Ehkä siinä oli toinen ennakko-oire? Tulin tietysti miettineeksi miksi kohtaus tuli nyt ja huomasin, että onhan tässä vähän stressiä ollut – väänsin tutkintoa pakettiin pari kuukautta ja ajatukset pyörivät siinä aika intensiivisesti. Töissä on ollut kiire ja vähän paineita isojen projektien parissa ja lisäksi olen laittanut paukkuja erääseen henkilökohtaiseen projektiin, josta vielä en halua mainita lisää. Olen kaiken kukkuraksi nukkunut liian lyhyitä unia lähiviikkoina, jonka olen jo kylläkin korjannut tämän viikon aikana. Olen aiemmin huomannut, että nimenomaan yöunien vähyys on omiaan laukaisemaan kohtauksia.

No, tästä postauksesta ei ollut tarkoitus tulla vain ja ainoastaan migreenitarina, mutta ehkä kohtaus hyvin pohjustaa alkaneen viikonlopun ohjelmaa. Eilinen meni sohvalla maaten ja tänään otan myös rennosti. Poikkeuksena koirulin kanssa temppukouluun meno.

Niin, me olemmekin nyt jo kolmatta kertaa sinne menossa ja kurssi on ollut omiaan aivotyötä kaipaavalle koiralle. Mitään sirkuskoiraa ei koirasta ole tarkoitus tehdä, että ei siellä mitään piruetteja tai nuorallatanssia opeteta, vaan hyviä käskyjä, joita voi jalostaa kotona muuhunkin hyödylliseen kuin vain namipalan saamiseen. Tähän mennessä olemme oppineet kiertämään esineen käskystä tai peruuttamaan. Hieman enemmän “anna tassu” -tyyppisiä temppuja on ollut kumartaminen tai “kurre”, jolloin koiran tulee istuma-asennossa nousta pyllylleen etutassut ilmassa. Se on yhtä aikaa tosi raskas, mutta keskivartalon lihaksia treenaava liike, eli sitä treenataan kohtuudella ettei selkä väsy. Kiva temppu on ollut myös opettaa koira tulemaan jalkojen väliin istumaan minun seisoessani pienessä haarassa. Tätä voi jatkaa niin, että kävelemme yhdessä eteenpäin koiran edetessä jalkojeni välissä tai minun kääntyillessäni puolelta toiselle samalla koiran pujotellessa. On kuulemma usein koiran mielestä kiva leikki. Me olemme vasta opettelemassa käskyä, joten vielä meillä ei ihan noin pitkällä olla.

Koiran kanssa yhteinen tekeminen on omiaan vahvistamaan suhdettamme ja haluan, että koira luottaa minuun sataprosenttisesti ja että minä voin luottaa siihen yhtä lailla –  kun mikä tahansa käsky sanotaan, koira tekee sen välittömästi aikailematta. Se voi joskus pelastaa myös koiran hengen esimerkiksi sen juostessa vaikkapa kohti avantoa huomaamattaan tai ottaessaan myrkyllisen sienen suuhun. Kun kyseessä on 30-kiloinen innokas, reilu vuoden ikäinen lihaskimppu, on pakko olla kuria ja sääntöjä ja hyvin toimiva suhde. Se on myös koiran etu, koska silloin sen ei tarvitse yrittää olla pomo ja yrittää tehdä ratkaisuja ihmisen puolesta. Se on silloin hyvin raskasta koiralle itselleen ja kaikkihan tietää, että koiran ollessa pomo asiat ei koskaan pääty hyvin.

Tänään on koirakoulun jälkeen ohjelmassa lähinnä pizzataikinan leipomista. Tytär viilettää päivän ja illan jossain opiskelijoiden mega-tapahtumassa, joten meillä on miehen kanssa rento ilta oletettavasti jonkun leffan parissa pizzaa nautiskellen. Sunnuntaina menemmekin sitten käymään mökillä katsomassa vähän lumitilannetta. Tämän lisäksi on tarkoitus ottaa mitat uusia ajoportteja varten. Vanhat ja ryhdin menettäneet lautaportit on uusittava ja olemmekin kaavailleet tilalle takorautaisia tyylikkäitä ja jyhkeitä portteja. Tilaus on hyvä saada sisään pikapuoliin ja mitat ovat luonnollisesti avainasemassa.

Lisäksi ajattelin istutella vähän jo narsisseja kodin etuovelle. Ne voi tarpeen tullen nostaa sisälle yöksi, jos pakkasia vielä tulee, mutta nyt saa havukasvit riittää. Kataja etuoven pielestä lähteekin mökille mukaan, istutan sen sinne jonnekin kevään kuluessa, se kun näytti selviävän talvesta ruukussa ollessaan.

Näitä kuulumisia kuvitti parisen viikkoa sitten otetut kuvat olkkaristamme ja sen perjantain puskasta suloista hauveliamme unohtamatta. Kyllä vaan eukalyptuksesta, anemonesta ja harsokukasta syntyy vallan kaunis kimppu kaikessa yksinkertaisuudessaan ja onhan tuo kullankeltainen lörppähuulikin ihan syötävän suloinen pihalle ulos katsellessaan. <3

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Helmililjoista kevään tuntee

Hieman on jo kevättä rinnassa, ainakin kukkien muodossa vähän jo kotonakin. Olispa lämpömittari samaa mieltä, vaikka onhan viime päivinä lumi saanut jo kyytiä oikein kunnolla näiden harmaiden sadepäivien myötä. Että jos jotain hyötyä pitää irti repiä näistä synkistä päivistä, niin kevättä kohden mennään! Eikös tänään ole joku kevätpäivän tasauskin…?

Viikonloppuna tarttui ruokakaupasta jo toinen helmililja matkaan. Eihän nuo montaa päivää sisällä jaksa kukkia, mutta tykkään niistä kovasti. Maksaa muutaman euron ja kestää saman aikaa kuin tulppaanikimppu. Odotan jo innolla niitä oikeita keväisiä päiviä. Kun aurinko paistaa, lumista ei ole tietoakaan ja mökillä voi alkaa jo puuhastelemaan. Niin, ja grilliin voi heittää ekat sapuskat paistumaan!

Tämä viikko ei ole alkanut parhaimmalla mahdollisella tavalla ja mieli on vähän matala. Työhommat vähän painaa ja eilen nukuin pommiin varmaan ekaa kertaa viiteen vuoteen. No, aina ei voi mennä putkeen, joten aivojen nollausta jollain hömppäohjelmalla ja hyvällä ruoalla. Jospa huomenna paistaisi aurinko ihan oikeastikin!

Mukavaa viikon jatkoa!

 

Tutkinto plakkarissa – Media Designer

Tuore Media Designer tässä päivää!

Minulla oli eilen näyttötutkintopäivä ja olin yllättävän rauhallinen sen suhteen jo aamusta alkaen. Hieman jännitti, mutta ei paljoa. Ehkä taustalla oli se, että tiesin tehneeni hyvää työtä näyttömateriaalin kanssa koostaessani siitä monipuolisen ja laajaa osaamistani korostavan. Minulla on tapana olla hyvin pedantti, enkä koskaan huitaise mitään vasurilla. Olin myös käyttänyt todella paljon aikaa vartin presentaatiooni harjoitellen sitä ääneen puhumalla ja kellottamalla, etten ylittäisi annettua aikaa. Jo luokan edessä puhuessani näin arvioijien kasvoilta hymyjä ja nyökyttelyitä ja tiesin heti, että nyt menee hyvin!

Pelkäsin paljon pahempaa roastia arvioijilta käydessäni heidän kanssaan keskustelua presikseni jälkeen, mutta minulla oli vastaus kaikkeen ja uskalsin jopa haastaa heitä hiukan, sillä heidän esittämänsä kysymykset eivät istuneet sellaisenaan alaani, jolla työskentelen. Poistuin arviointikeskustelun jälkeen hyvillä mielin luokasta arvioijien jäädessä tutkimaan täyttääkö aineistoni tutkinnon vaatimat neljä osiota: media-alan toimintaympäristön tuntemisen, painoviestinnän tuotantoprosessit, julkaisugrafiiikan suunnittelun sekä julkaisugrafiikan toteuttamisen. Kun palasin luokkaan, jäi jäljelle enää allekirjoitukset. Olen siis eilen valmistunut virallisesti Media Designeriksi media-alan ammattitutkinnon suorittaneena! Jee!

Olen kuuden vuoden aikana suorittanut kolme tutkintoa putkeen; ensin markkinointiviestinnän ammattitutkinnon, sitten toisena painoviestinnän perustutkinnon ja nyt syventänyt tuosta painoviestinnästä media-alan ammattitutkintoon julkaisugrafiikka osaamisalueenani. Näiden tutkintojen myötä olen myös työpaikallani viimeisen neljän vuoden ajan saanut muokattuani toimenkuvaani haluamaani suuntaan ja tällä hetkellä en voisi olla tyytyväisempi. Teen työkseni juuri sitä mitä haluan! Iso kiitos jälleen työnantajalleni jatkuvista mahdollisuuksista ja vapaudesta toteuttaa itseäni. Onhan tämä nimittäin todella iso voitto myös työnantajalle. Olen yritykseen erittäin sitoutunut työntekijä ja sen lisäksi jokainen voi laskea montako euroa säästetään vuodessa mainostoimistokuluissa, kun talon sisältä löytyy oma ammattilainen. Pystyn nimittäin tuottamaan täysin samaa materiaalia kuin mikä tahansa mainostoimiston työntekijä. Ehkäpä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa itsekin työskentelen vielä mainosalalla. Kuka tietää.

Kollegat kyselivät tänään heti aamulla, että alkaako nyt olemaan opiskelut tässä. Oli pakko hymähtää. Sillä eihän sitä koskaan tiedä…

Nyt kuitenkin heitän onnellisena kaikki moiset ajatukset hetkeksi päästäni ja vaihdan tänään illalla vapaalle työkavereiden kanssa juhlien!

Kuulumisia ja Koh Lantaa

Istun junassa matkalla Turkuun, tänään työpäivä hoituu siellä. Ajattelin hyödyntää parituntisen päivittämällä blogia. Sehän on viime aikoina ollut retuperällä, sillä aika ja intressi ei tällä hetkellä riitä siihen ihmeemmin. Olen jopa miettinyt lopettamista, sillä elämässä on tällä hetkellä vain niin paljon muuta mielenkiintoista ja rajallinen aika ei vain riitä jaettavaksi kaikkeen. Blogi on kulkenut matkassani 5,5 vuotta ja aika monet elämäntapahtumat sinne on tallentunut pienistä isompiin. Tuntuisi oudolta, jos sitä yhtäkkiä ei enää olisi. Silti joskus päivittäminen tuntuu enemmänkin rasitteelta ja tunnen piston sydämessäni aika usein kun muistan, etten ole postannut taas moneen päivään. Noh, katsotaan päivä kerrallaan.

Nyt kuitenkin vien teidät muutamien kuvien kera Thaimaan Koh Lanta -saarelle. Edellisvuoden jutut löytää kaikki tämän Thaimaa tägin alta, joten jos aihe kiinnostaa, voi kurkata lisää sieltä. Tänä vuonna me teimme reissun viidakkoon Klong Chakin vesiputouksille ja luolille.

Viidakkoreissu oli tosi kiva! Kosteassa ja kuumassa tiheikössä oli kiva talsia keskellä luontoa pieniä joenvirtauksia hyppimällä ylittäen ja elukoita katsellen. Pari kiljaisua saimme aikaiseksi oranssin käärmeen luikerrellessa jaloissa tai skorpionin tukkiessa pienen polun. Siinä oli vähän ihmettelemistä! Näimme lisäksi sammakoita, apinoinoita, pari todella isoa parimetristä varaania, lintuja, värikkäitä perhosia ja vaikka mitä!

Matka vesiputouksille (jotka nyt olivat melko kuivat) kesti n. 45 minuuttia suuntaansa. Juuri sopiva matka tuossa kosteudessa ja kuumuudessa, jossa jokainen vaatekappale liimaantui kiinni ihoon. Minä kiipesin putouksen eteen kaatuneen palmunrungon päälle. Ei ehkä kuvassa niinkään erota, mutta tuo oli aika korkealla ja pelkäsin koko ajan tennarin lipevän rungolta. Olisi siinä jokunen metri ollut mätkähdettävää. Muutoinkin reitti oli liukas, paikoin jyrkkä ja pari kertaa sai roikkua tosissaan puiden oksissa, ettei lähtenyt jalkojen alta sortuvan maan mukana alas reittiä. Mutta toisaalta, minä pidän luonnossa samoilemisesta ja pienet haasteet tuovat vain ekstraa mukanaan!

Vesiputouksilta suuntasimme Mu Koh -kansallispuistoon. Näkymät ovat aika hienot kahdella hyvin erilaisella rannalla. The Rock Beach oli niemensä mukaisesti kivinen. Talsimme aina majakalle asti porottavassa auringossa super jyrkkää rinnettä ylös. Ja jos näkymät rannalla olivat upeat, ne todella olivat sitä tuolla ylhäällä…

Toinen ranta niemen kärjessä olikin sitten sileää valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä…

Lomalla on kiva aina urheillakin. Tuo päivä viidakossa ja kansallispuistossa samoillen kävi todellakin urheilusta. Sen lisäksi harrastin aktiivisesti joogaa. Meidän hotellia vastapäätä oli aivan ihana joogastudio. Tai no, seinätön bungalow toisessa kerroksessa, jonka avoimista “ikkunoista” puhalsi ihana tuulenvire laskevan auringon värjätessä selän takana kohonneet vuoret oranssiksi. Niin, jos joskus haluaa ikuistaa joitakin hetkiä ja näkyjä sielunsa sopukoihin, nuo todella olivat sellaisia. Tai hetket rannalla joogatessa…

Tuolta reissulta jäi taas plakkariin niin monta ihanaa muistoa. Mietimme juuri, että pakkohan se on ensi talvenakin tuonne päästä, mutta ehkä tällä kertaa pienen saarihyppelyn muodossa. Koh Lantalle menemme ystävämme vuoksi, mutta sitä ennen voisi käydä parilla muulla pikkusaarella. Thaimaa on vienyt sydämen. Luonto, rannat, auringonlaskut, ruoka… yleinen fiilis, jossa sielu lepää.

Nautimme jälleen myös merenalaisesta elämästä snorkkireissulla avomerellä ja nähtiinpä ensimmäistä kertaa ikinä haiparvi. Noin kahdeksan black tip hain poikasta ui parvena ohitsemme snorklatessamme Koh Haa -saarilla. Tätä ennen olimme nähneet kaksi kertaa pääni kokoisen valtavan meduusan suoraan edessämme. Värikkäät, tuhansien kalojen parvet, koloistaan lurkkineet mureenat, siniset littanat enkelikalat ja suuret barracudat ovat jo tulleet tutuksi parilla avomeren snorkkireissulla.

Upeaa luontoa ihastelimme myös mangrovemetsässä ja erilaisilla rannoilla vieraillessa. Meinasi kerran käydä köpelösti eräälle hiekkasärkälle mennessämme. Tiesimme, että päivän kuluessa se painuu aina veden alle, mutta luulimme, että meillä olisi enemmän aikaa. Matkaa oli useampi sata metriä särkän päästä päähän ja heittäessäni temppuja rannalla alkoikin vesi nousta toisessa päässä, eli juuri sieltä, mistä tulimme ja mistä pääsisi pois. Olimme kuitenkin sen verran nopeita, että reisiä myöten pääsimme kahlaamaan vielä pois. Muuten olisi tullut uintireissu ja pieni ongelma ehkä sitä myöten kameralaukun kanssa.

Näihin tunnelmiin päätän matkaraportaasin Koh Lantalta ja jatkan työmatkaani kohti Turkua.

Aurinkoista päivää kaikille!

Täydellisen vapaapäivän resepti

Sunnuntai oli pitkästä aikaa täydellinen vapaapäivä. Oma reseptini sellaiseen on:

-Hyvin nukuttu yö

-Aamulenkki koiran kanssa raikkaassa ilmassa auringon paistaessa

-Ihana aamiainen tuorepuristetulla appelsiinimehulla

-1,5 tunnin treeni salilla ja hyvä musa kuulokkeissa

-Herkullinen ruoka, hitiksikin noussut uunifetapasta treenin jälkeen

-Hauska komedia leffassa ja pussillinen irtokarkkeja

 

Näillä eväillä tähän uuteen viikkoon!

Kristallihääpäivä

Sanonta, että aika rientää kun on hauskaa, on aika osuva. Miten muuten olisi voinut vierähtää 15 vuotta siitä hetkestä, kun lausuimme tahdon Ruttopuiston kirkossa liki 100 vieraan edessä. Historiamme juontaa juurensa kuitenkin vähän pidemmälle, kerkesimme ennen papin aamenta olla yhdessä 8 vuotta ja olihan meillä jo 7-vuotias tytärkin. Tehtiin ehkä asiat muiden mielestä ”väärässä järjestyksessä”. Normaalistihan sitä ensin seurustellaan, hoidetaan koulut pois alta, hommataan hyvä duuni ja mietitään sitten sitä avioliittoa ja perheen perustamista. No, minä olenkin aina ollut vähän oman polkuni tallaaja ja teen asiat juuri niin kuin itse haluan, en niin kuin muut haluaa. Onneksi mies myös, ei kai me tässä muutoin enää oltaiskaan.

Aina joskus lukee lehdistä, että mikä on pitkän liiton salaisuus. Kertokaa, kun joku oikeasti keksii mikä se on, nimittäin minulla ainakaan ei ole hajua. Vieläkään, vaikka samaa polkua ollaan tallattu jo 23 vuotta. Ehkä päällimmäinen asia on kuitenkin ihan vaan se halu olla sen saman ihmisen kanssa edelleen. Faktahan on se, että jos nippa nappa ollaan yli 40 ja takana on vuosia mainitun verran, niin kyllähän tässä ollaan aika tiiviisti hitsauduttu yhteen. Kasvettu kakaroista aikuisiksi ja vanhemmiksi yhdessä ja yhteen. Vois kai sitä jo tottumukseksikin sanoa, tavaksi, joka on pinttynyt. Tai sitten vaan rakkaudeksi. Ystävyydeksi. Samojen asioiden haluamiseksi. Mieleisten asioiden tekemiseksi. Kumppanuudeksi, jota ilman ei halua elää. Ja miksi pitäisi, kun kumpikin tahtoo samoja asioita, näkee elämän samalla tavalla, nauttii samoista asioista, mutta onneksi kuitenkin miettii niitä eri tavalla ja elää myös itselleen ja omille intohimoilleen. Jotain omaa ja erilaisuutta on oltava. Ihan vain vastapainoksi. Tai ehkäpä tasapainoksi.

Kuten elämä yleensä, ei kaikki aina ole yhtä juhlaa, eikä ilmakuopilta vältytä vastakaan. Se on selvä. Pointtihan lienee se, että miten sen turbulenssin käsittelee. (Ja huomatkaa sanaleikki näin matkustamista rakastavalta!) Itse olen aika lahjakas lokeroija. Siis tiedättekö sellainen, että jos just nyt ei huvita käsitellä tai miettiä jotain asiaa, pystyn aivan hyvin poimimaan sen yksittäisen ajatuksen tai tunteen ja siirtämään sen johonkin aivojen takaosaan odottelemaan omaan pikku lokeroonsa. Ja sitten kun jaksan ja asia on mietittävä, otan sen käsittelyyn. Mies ei ole. Hän mielellään käsittelee asian heti ja tässä ollaan joskus törmäyskursseilla. Suurimpia erojamme on myös se, että itse tulistun nanosekunnissa. Kun hermo menee, sen kyllä huomaa. Mieheltä taas vastaavasti ei mene hermo juuri koskaan. Toisaalta naapurisopu(kaan) ei taitaisi kestää toista räjähdysherkkää persoonaa heh. Siinä missä minä olen hyvin impulsiivinen ja pikkutarkan järjestelmällinen, on mies harkitseva ja suurpiirteisempi. Minä haluan asiat tehtävän heti, mies ei tee tänään sitä minkä voi huomennakin jättää tekemättä. No, ei tuo jälkimmäinen ihan onneksi noin mene, mutta kuvaa parhaiten ehkä tempomme eroa.

Suurin meitä yhdistävä asia on ehdottomasti se, että haluamme molemmat yhtä paljon rakentaa asioita elämässämme yhteisen hyvän ja hyvinvoinnin eteen. Haluamme molemmat samoja asioita:

Asumiselta – oli se sitten koti tai mökki, sitä laitetaan ja kunnostetaan ja pidetään huolta

Vapaa-ajaltamme – arvostamme hyvää terveyttä ja liikunnallisia harrastuksia, rakastamme matkustamista ja nautimme aidosti aivojen narikkaan heittämisestä mies urheilun ja minä laatusarjojen parissa sekä nautimme ystävien kanssa vietetystä ajasta

Työltämme – annamme molemmat paljon aikaamme ja energiaamme työllemme, sillä olemme molemmat melko työorientoituneita ja onnistumisen perään olevia persoonia

Tulevaisuudeltamme – haluamme molemmat pitää nykyisen elämäntyylimme ja sen tasapainon (työ ei vie liikaa aikaa vapaalla ja se vapaa käytetään molempien haluamalla tavalla), kehittyä ammatillisesti, mutta myös suunnata katseen jo kauemmas ja tehdä ratkaisuja sen suhteen miten taloudellisesti turvaamme tulevaisuutemme, jotta voimme nauttia tasapainoisesta elämästä ja tietystä tasosta myös vanhempana.

Rahankäyttö onkin yksi asia, joka voi hiertää monia parisuhteita. Meillä sitä ongelmaa ei ole ollut. Olemme miehen kanssa molemmat melko höveleitä rahankäyttäjiä, mutta osaamme kyllä säästääkin. Minä saatan nipottaa enemmän jonkun ostoksen loppusummasta kuin mies ja teen ehkä enemmän ajatustyötä säästämisen ja sijoittamisen suhteen kuin hän. Toisaalta se taitaa olla työperäistä, sillä työskentelenhän rahoitusalalla. Toisaalta mies ei koskaan tuhlaisi itseensä sellaisia summia kuin minä – voin aivan helposti ostaa useamman sadan euron laukun tai mekon kertaakaan nielaisematta.

Vailla perusluonteiltamme olemme aika erilaisia, meitä yhdistää samojen mielenkiintojen kohteiden lisäksi yksi mielestäni tärkeimmistä asioista – huumorintaju. Meillä on oikeasti hauskaa yhdessä ja nauramme samoille asioille. Huumorimme on itse asiassa aika huonoa läppää 🙂 Itse en tarvitse kummoistakaan huulenheittoa, kun jo nauran. Pidämme molemmat sosiaalisista tilanteista ja olemme kotonamme isoissakin porukoissa tai jos pitäisi vaikka ventovieraalle höpötellä. On helppo mennä yhdessä uusiin tilanteisiin, kun tietää ettei tarvitse kannatella toista.

Onneksi sitä kannattelua on kuitenkin toisenlaisissa tilanteissa puolin sun toisin. Ehkä enimmäkseen se on mennyt niin, että tasaisempana persoonana mies on toiminut ankkurina tuuliviiri-minälle. Omalle luonteelleni kun on aika ominaista olla jatkuvassa etsikkotilassa; elämässä pitää olla jotain uutta koko ajan ja itsestä pitää löytää uutta koko ajan, muuten käy tylsäksi. Heikkopäisempi mies olisi heittänyt jo aikoja sitten hyvästit, eikä olisi antanut tilaa, tukea ja ymmärrystä tarpeelleni kehittyä ja kasvaa. Eteenpäin ajava draivini toimii hyvänä väkipyöränä myös miehelle ja koko tälle meidän perheyksiköllemme kannustaen tavoittelemaan unelmiaan. Jarrua kuitenkin joskus tarvitaan ja siinä käytännönläheisempi ja realistisempi mies tulee tarpeen. Avainsana lienee jälleen tasapaino.

Tämän hienon 15-vuotisen virstanpylvään kunniaksi me lähdemme tänään romanttisesti tekniikkaostoksille. Mies toivoo viimein saavansa sen uuden television yläkerran lattiarempan palkintona ja yhteisenä hääpäivälahjana menemme ostamaan viinikaapin. Ehkä jokin sapuskakin jossain lähikuppilassa tulee kyseeseen, mutta melko arkisesti kristallihääpäivää tässä vietellään. Onneksi elämä on kuitenkin yhtä juhlaa…!

 

Toipilaskodissa

Päivät ja viikot vierii tällä hetkellä aika kovaa kyytiä. Loman jälkeen on ollut kiire saattaa työt ajan tasalle, mutta myös kouluhommissa on ollut tekemistä. Olen jättämässä näyttötutkintoaineistoni ensi viikon lopulla ja viimeiset päivät on mennyt sitä hinkatessa. Uskoisin kaiken olevan nyt kunnossa ja sitten odotellaan enää muutaman viikon päässä olevaa varsinaista tutkintotilaisuutta.

Tämä viikonloppu sen sijaan on mennyt ihan kotona toipilasta hoitaessa. Meidän koiruli nimittäin vietiin eilen lauantaina suunnitellusti sterilaatioon. Leikkaus, vaikkakin rutiininomainen eläinlääkäreille, on aina riski ja sydän kurkussa odoteltiin parisen tuntia, että saadaan kuulla kaiken menneen hyvin. Onneksi näin todella oli. Takaisin eläinklinikalle mennessämme koiramme oli 30-kiloinen rätti lattialla, aivan pöllyssä vielä kaikista nukutusaineista ja kipulääkkeistä, mutta niin se vain tallusteli horjuvin askelin autoon.

Viime yö meni olkkarin lattialla koiran kanssa. Yö oli hiukan levoton, kuten odotettiinkin ja koira piipitteli vähän väliä. En tosin ollut varma johtuiko kivusta vai lääkehuuruista, todennäköisesti jälkimmäisestä, sillä koira oli juuri saanut pitkävaikutteisen kipupistoksen ennen kotiinlähtöä. Tänään on ollut toinen ääni kellossa! Menohaluja olisi pihalla niin paljon, että pitää vähän toppuutella. Kipuja ei näytä olevan antamiemme lääkkeiden takia ja lelujakin jo kannellaan kotona. Ei tarvitse enää siis olla sydän syrjällään, kaikki meni todella hienosti ja toipuminen on alkanut vauhdikkaasti!

Muistelin tässä omaa, ehkä hiukan vastaavanlaista operaatiota, eli umpisuolileikkausta – samalla laillahan siinäkin on menty vatsasta sisään, tosin tähystyksellä, kun koiralla on tällä hetkellä kymmenen sentin vekki vatsassa. Itse olin todella kipeä ekan viikon! Ei olisi tullut mieleenikään hyppiä korkeilla hangilla kevein askelin heti seuraavana päivänä. Koirat näemmä toipuvat todella paljon nopeammin leikkauksista. Meille oli päivänselvää, että koira steriloidaan. Emme halua teettää pentuja, emmekä halunneet koiralle enää näin ollen juoksuja. Sterilaatio poistaa myös riskin vaarallisesta märkäkohdusta sekä ennaltaehkäisee myös narttukoiran nisäkasvaimia. Toki painoi mieltä viedä täysin terve koira leikkauspöydälle, mutta nyt se on tehty ja kaikki on hyvin. Ensi yö nukutaan normaalisti yläkerran makkarissa, nyt kun ei tarvitse pelätä lääkehuuruisen koiran liikkumista portaissa. Se juoksee ne tikeistä huolimatta täysin normaalisti edes takaisin. Viikon verran tässä otetaan iisisti ja tehdään vain remmilenkkejä hillitysti. Parin viikon päästä meillä alkaakin koiran kanssa taas yhteinen temppukouluharrastus!

Meillä on miehen valmistamat herkulliset ribsit tekeytymässä uunissa ja Areenasta on pyörinyt koko päivän Syke -sarja. Olisi tehnyt mieli mennä salille, mutta toivun itse keskiviikkoisesta hammasoperaatiosta, joka aiheutti aika kovat kivut tulehduksen takia. Nyt kun kipu ja hammas on vihdoin asettunut, en halua hankkia särkyjä takaisin liian aikaisen rehkimisen vuoksi – kohonnut syke kun ärsyttää tulehdustilaa lisää ja saa hampaan herkästi särkemään. Täällä ollaan siis otettu ihan relaa koko perhe kaiken maailman jutuista toipuen. Fiilis on silti hyvä – lumet sulaa, aurinko alkoi juuri pilkistää koko päivän kestäneen harmauden takaa ja täällä voi kaikki hyvin. Etsimme myös parhaillaan sopivaa hääpäivälahjaa (päätimme hankkia yhteisen) ensi viikon vuosipäivää silmällä pitäen. Palailen tähän varmasti vielä myöhemmin. Nyt täytyykin jatkaa internetin ihmeellisessä maailmassa kahlaamista…

Sellaisia kuulumisia täällä. Leppoisaa sunnuntain jatkoa!