Tarja Ritari Design – kotimaisia sisustustuotteita

*kaupallinen yhteistyö / Tarja Ritari Design

Viime aikoina on tullut pohdittua yrittäjyyttä. Ei siis niinkään omalta kohdaltani, sillä yrittäjän tyttärenä olen nähnyt mitä se on parhaimmillaan, mutta myös pahimmillaan ja tiedän tasan tarkkaan, ettei se ole sitä mitä itse haluan. Yrittäjyyttä ja oikeastaan siihen liittyviä talousasioita on tullut eteen työrintamalla viime aikoina ja kirjoitinpa mm. nuorison asenteesta yrittäjyyteen myös blogikirjoituksen. Se tosin päätyi työtehtävänä toiseen osoitteeseen kuin tähän omaan blogiini.

Siinä kirjoituksessani mietin miten yrittäjyys vaatii rohkeutta, luovuutta ja näkemystä. Niillä eväillä ollaan nimittäin jo pitkällä yrittäjyyden alkumetreillä – tai oikeastaan koko polulla. Arvostan todella suuresti kotimaisia pienyrittäjiä ja sitä tapaa, jolla he suhtautuvat työhönsä ja omaan elinkeinoonsa. Kun yhteistyö Tarja Ritari Designin kanssa tuli eteen, pystyin jälleen vain miettimään miten yrittäjyyden on oltava intohimo ja miten selkärangasta kaiken on tultava.

Sydämellinen ja pirteä Tarja Ritari valmistaa itse nimeään kantavan yrityksensä laadukkaat sisustustuotteet työhuoneellaan Naantalissa. Sisustustekstiilien joukosta valikoimasta löytyy mm. niin sileästä, pestystä kuin rouheastakin pellavasta valmistettuja tuotteita, kuten vaikkapa tyynynpäällisiä ja käsipyyhkeitä. Tekstiilejä löytyy myös saunaan ja keittiöön monipuolisesti.

Pikkuhiljaa ajankohtaiseksi tulee myös jouluiset tuotteet ja Tarjan verkkokaupasta löytyy niin kuusenalusmatot kuin joululahjasäkitkin! Tuo säkki alkoi yhtäkkiä houkuttaa muuten itseänikin…!

Tekstiileistä pisimmän korren vie kuitenkin mielestäni putipuhtaan valkoinen, pestystä pellavasta tehty tyynynpäällinen, joka vain pehmenee käytössä. Pellavaa minulla on parissa eri harmaan sävyssä sekä beigenä, mutta nyt törmäsin ensimmäistä kertaa Tarjan tuotteiden valikoimassa ihan oikeasti vitivalkoiseen väriin. Sopii täydellisesti valkoisen sohvamme kaveriksi!

Meidän kotiin valikoitunut ”lamput” -tyyny on Tarjan FACTORY -mallistosta, jonka painokuvioon Tarja on saanut inspiraation teollisuushenkisistä valaisimista. Kyseisen malliston painokuvioista löytyy muitakin mielenkiintoisia, kuten omaan silmääni upealta näyttävä ”hylly'”. Siinä on jotain todella mukavaa rouheutta putkien pätkien kera!

Toisen noston haluan ehdottomasti tehdä Tarjan yritykseen liittyvästä eettisestä ja ekologisesta puolesta. Tiesittekö, että esimerkiksi Lumi-malliston tuotteet valmistetaan luomuna kasvatettujen suomenlampaiden taljoista tai että Mokkapuu -tuotteiden valmistusmateriaalina käytetään luomukahvipaahtimon käsityönä tuotettujen raakapapujen säkkejä? Koko tuotantoketju on siis täynnä eettisiä toimintatapoja noudattavia ja ekologista ajattelumallia suosivia kotimaisia yrityksiä.

Yritän itse kuluttaa koko ajan vastuullisemmin, vaikka huteja tulee edelleen tehtyä ja monet asiat voisi tehdä niin paljon viisaamminkin. Kuitenkin jos pystyn valitsemaan ”tavallisen” sijaan luomun, lähellä tuotetun, ekologisemman tai eettisemmän tai minkä tahansa yleisesti ottaen paremman vaihtoehdon, teen sen mielelläni. Jos voin tekemälläni valinnalla tukea samalla pienyrittäjää, vielä parempi.

Yhteistyömme Tarja Ritari Designin kanssa saa jatkumoa vielä lähempänä pikkujoulukautta, joten pysykäähän kuulolla!

2 kommenttia “Tarja Ritari Design – kotimaisia sisustustuotteita

  1. Minulla on Tarja Ritarin tuotteita. On valkoinen ja musta tyynynpäällinen, pellavan värinen porotyynynpäällinen ja kuusen alusmatto joka,myös väriltään pellava. Aikomuksessa on vielä tilata toinen samanlainen porotyynynpäällinen ja ehkä myös niitä enkeleitä. Porotyynyt tulevat sohvalle jouluksi. En malta odottaa.

    1. Mukava kuulla, sitä poropäällistä itsekin olen katsellut! Sopii sen kuusen alusmaton kanssa varmasti kauniisti yhteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *