Minun vuoteni 2015

On aika katsoa menneeseen. Ihan kohta tämä vuosi vaihtuu uuteen ja tein katsauksen viimeiseen 12 kuukauteen samalla tajuten, miten paljon asioita vuoden aikana onkaan tapahtunut. (Huomaathan, että tekstien välissä olevat pinkit sanat ovat linkkejä ko. postauksiin, joista voit käydä lukemassa lisää aiheesta.)

Tammikuu

Kuten moni muu, myös minä aloitin vuosi sitten tammikuussa taas ryhtiliikkeen ja pidin sokerittoman tammikuun. Treeniasiat olivat paljon mielessä, olin juuri ottanut jäsenyyden kuntosalille ja löytänyt joogan elämääni monen vuoden tauon jälkeen. Inspistä etsittiin myös uusista herkullisen värisistä treenivaatteista. Uuden vuoden aloitin viime vuonna myös uudella asenteella ja halusin pyristellä irti jatkuvasta suunnitelmallisuudesta, johon minulla on kova taipumus. Ihan täydellisesti en siihen tainnut päästä, joten samalla pyrkimyksellä aloitetaan tämäkin vuosi. Kotirintamalla korjattiin talviset tekstiilit pois ja laitettiin olkkariin väripiristystä oikein kunnolla!

tammikuu%2015.jpg

 

Helmikuu

Vuoden toisen kuukauden aloitin isolla kiitoksella työnantajalleni. Ura-asiat olivat olleet mielen päällä jo muutaman vuoden opiskellessani visualistin tutkintoa ja päätettyäni sittenkin jatkaa nykyisen työnantajan palveluksessa, kun uusia tuulia tuli siellä vastaan. Kiitosta annoin myös miehelleni hääpäivämme kunniaksi. Ainutkertaisia hetkiä vietettiin helmikuussa myös tyttären Vanhojen Tansseissa sekä oltuamme hiihtolomalla Lontoossa. Lontoo olikin vuoden 2015 ensimmäinen matkakohde! Helmikuussa keittiöstä hävisi verhot, mutta siellä valmistettiin erilaisia leipomuksia ja terveellisiä ruokia.

helmikuu%2015.jpg

 

Maaliskuu

Hyvinvointiasiat, terveys ja treenaus olivat maaliskuussakin ajankohtaisia. Vuoden toinen matka suuntautui Itävallan Alpeille työporukalla ja olkkaria sisustettiin valko-harmaaksi. Pääsiäistä varten tehtiin askarteluja ja alkoihan nuo kesäisetkin suunnitelmat nostamaan päätään terassin laajennuksen myötä.

maaliskuu%2015.jpg

 

Huhtikuu

Keväällä sisustusasiat ovat aina eniten pinnalla ja niin blogissakin. Terassille haaveiltiin kesäkeittiötä ja sinne tehtiin myös kalustesuunnitelmia. Eteinen sai refreshausta pienistä jutuista ja koti sai piristystä viherkasveista. Keväällä tuli myös paljon mietittyä syntyjä syviä ihmisistä ja käyttäytymisestä ja lähdinpä jälleen taas koulun penkille graafisen alan tutkintoa suorittamaan!

huhtikuu%2015.jpg

 

Toukokuu

Kevät sai uusiutumaan ulkoisesti treenauksen lisäksi ja niinpä hiukset sai uuden ja lyhyemmän ilmeen leikattuani long bobin! Samassa mallissa viihdytään edelleen, joten se oli hyvä päätös! Treenejä tiukennettiin personal trainerin palkkaamisella ja kotona sisustukseen tuli ripaus vaalea puuta.

toukokuu%2015.jpg

 

Kesäkuu

Kesäkuu ei ilmojen puolesta ollut kovin kesäinen, mutta ruukkupuutarhaa alettiin silti rakentamaan. Kenkäkaappi sai uuden ilmeen pikku tuunauksen myötä ja juhannusta vietettiin mökillä sateisissa tunnelmissa. Kesäkuun loppu käänsikin sitten kaiken päälaelleen ja suuri suru kohtasi perhettämme. Jouduimme kovan taistelun jälkeen jättämään hyvästit isälleni ja tuo kesä jää mieleeni varmasti ikuisiksi ajoiksi. En tiedä, miten ihmeessä noista päivistä tuolloin selvittiin, kun vieläkin täällä rämmitään surun ja ikävän keskellä, paloja pikkuhiljaa läjään kasaten. Suuri kiitos laajalle tukiverkostolle – ilman läheisiä ja ystäviä tämä matka olisikin ollut huomattavasti paljon vaikeampi.

kes%C3%A4kuu%2015.jpg

 

Heinäkuu

Vuoden kolmas lomamatka suuntautui Turkkiin, jonka olin jo perumassa perhetilanteemme vuoksi. Peruuttaminen ei olisi kuitenkaan muuttanut mitään ja muu perheeemme oli sitä mieltä, että reissuun kannattaisi lähteä. Jälkikäteen ajatellen se taisi olla ihan hyvä ratkaisu ja pieni lisähapensaanti tilanteeseen. Sai vähän etäisyyttä asioihin, vaikka suruahan ei karkuun pääse, vaikka maailman ääriin matkustaisi. Heinäkuussa oli hautajaiset. Päivä oli elämäni rankin, mutta jollain ilveellä siitäkin selvittiin; ystävien, sukulaisten ja lukuisten isäni muistoa kunnioittamaan saapuneiden tuen avulla. Koska elämän täytyy kuitenkin jatkua, vietimme ihanan kesäisen illan ystävien seurassa uudella terassillamme, uudessa kesäkeittiössämme kokkaillen. Rentouttava ilta sai arvostamaan vielä enemmän sitä, miten tärkeää hyvien ystävien tuki ja olkapää onkaan. Joskus ei tarvita edes sanoja…

hein%C3%A4kuu%2015.jpg

 

Elokuu

Lähestyvä syksy toi sinistä väriä makkarin puolelle. Olkkarissa väripalettia sen sijaan tummennettiin, mutta värejä pehmennettiin tekstiileillä. Elokuussa tein myös kattavan vinkkipostauksen asetelmien tekoon ja paljastin kuinka tv-kamerat olivat kodissamme! Vieläkään ei tuo asia ole julkista, mutta ihan pian… odottakaa vielä hetki! Kauteen sopien elokuussa vietimme myös rapujuhlia.

elokuu%2015.jpg

 

Syyskuu

Syksyllä alkoi oma terveys reistailemaan isojen ja raskaiden asioiden painosta. Surutyö oli kesken ja käytännön asioiden järjestelyitä riitti pitkään. Ei siinä kerennyt paljoa pysähtymään, ennen kuin oli pakko. Erilaiset kiputilat, rajut suolisto-oireet, väsymys ja migreeni olivat päällä koko ajan, kunnes vihdoin sain apua vyöhyketerapiasta. Jätin oma-aloitteisesti myös lääkärin määräämien lääkkeiden syömisen ja sekin auttoi asiaa – mikä ihme siinä on, että pilleristä aina muka löytyy parannus…! Syyskuussa alkoi myös sisustuspostaussarja koskien äitini uutta asuntoa ja sen sisustamista. Lopullinen asunnon ilme on vielä paljastamatta, mutta eiköhän sekin korjaannu alkuvuoden aikana! Kotiin tuli uusia printtejä ja pallovalotkin tekivät paluun olkkariin.

syyskuu%2015.jpg

 

Lokakuu

Ihana, aurinkoinen breikki ja viime vuoden neljäs matka koitti lokakuun alussa, kun matkustimme Roomaan. Tuosta reissusta sai virtaa pitkälle pimeään syksyyn! Samalla vierailimme piskuisessa Vatikaanissa. Lokakuussa mietittiin myös valaistusasioita, saatiin eteiseen vihdoin peililiukuovet ja tuunattiin sinne samalla vanhan näköinen penkki ihan uudesta kalusteesta. Lokakuun lopussa juhlittiin myös täysi-ikäisyyden saavuttanutta tytärtämme.

lokakuu%2015.jpg

 

Marraskuu

Marraskuussa käynnisteltiin kylppäriprojektia ja sen kanssa saatiin harmaita hiuksia. Vihdoin myös jotain valmistakin tuli miljoonien eri suunnitelmien joukosta. Marraskuussa tapetilla oli myös kattaukset sekä makkarin uudet tekstiilit ja alkoihan se joulukin jo kovasti mielessä pyörimään!

marraskuu%2015.jpg

 

Joulukuu

Vuoden viimeisenä kuukautena oltiin jo aika paljon jouluisissa fiiliksissä, mutta väliin mahtui muutakin, kuten kylppärin viimeistely. Tästä onkin tulossa kattavat postaukset heti ensi vuoden alussa! Joulukuussa koristeltiin kotia jouluun, keiteltiin glögiä ja tuotiin kuusikin olkkariin kamalan flunssan kourissa. Joulu vietettiin rakkaiden parissa ja Tapaninpäivänä sain yllättävän lahjan mieheltäni – uuden objektiivin kameraani, jonka käyttöä parhaillaan opetellaan.

joulukuu%2015.jpg

Yhteenvetona voisi sanoa, että vuosi 2015 tulee jäämään mieleen ikuisesti. Vuoteen mahtui niin paljon ikimuistoisia, isoja ja tärkeitä tapahtumia. Vaikka suurin näistä tapahtumista olikin surullisin ja pitkään vielä kaikkiin meihin vaikuttava, osa tapahtumista oli myös iloisia ja tärkeitä varsinkin tyttäremme elämässä. En siksi halua unohtaa tämän vuoden tapahtumia tai pysty olemaan pelkästään katkera niistä. On vaikea tajuta vieläkään, miksi jotkut asiat menivät niin kuin meni ja on vaikea nähdä sitä kliseistä ”kaikella on tarkoituksensa” –sanonnan tarkoitusta. Joidenkin tapahtumien tarkoitusta kun ei vaan tajua. Onneksi nuo iloiset ja ainutkertaiset tapahtumat ovat tuoneet kuitenkin iloakin elämäämme ja tokihan mm. uusien maiden ja matkakohteiden näkeminen on aina yhtä ihanaa ja avartavaa. Ehkä kuitenkin on hyvä, että vuosi 2015 siirtyy luonnollisesti osaksi menneitä tapahtumia vuoden vaihtuessa. Uudessa Vuodessa parasta on se, että pelipöytä ikään kuin tyhjenee ja voi aloittaa alusta. Mitä ikinä se sitten kellekin tarkoittaa.

Vuosi 2015 on ollut elämäni tapahtumarikkain vuosi ikinä, niin hyvässä kuin pahassa. Ja viime kädessä hommahan on niin, että ei ne vuodet elämässä merkitse, vaan se elämä niissä vuosissa… Isäni sanottiin eläneen yhdessä elämässä yhdeksän elämää. Hän osasi elää ja nauttia siitä. Ottaa aina ilon irti. Mikä kunnia tulla muistetuksi tuollaisesta asiasta. <3

Heidi / Checklist - -

4 kommenttia “Minun vuoteni 2015

  1. Voi miten hieno postaus ja upeita kuvia 🙂 Hyvää uutta vuotta Heidi &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *