Pikkumökin sisustus

Tadaa! Tässä se nyt on – kunnostettu ja remontoitu, kauniisti käytetyillä ja vanhoilla kalusteilla sisustettu pikkumökki.

pikkumokki1.jpg

pikkumokki7.jpg

Toivoin mökin ilmeestä rauhallista ja lämpöistä ja käyttää siinä lempiväriäni harmaata. Liikkeelle lähdettiin koko mökin maalaamisesta. Alunperin oli tarkoitus maalata kaikki seinät valkoisiksi kattoa myöten, mutta kun kotirempan jäljiltä löytyikin vielä vajaa purkki tuota täydellisen vaaleaa harmaata, maalattiin sillä tehosteseinä mökkiin.

Tyttärelle ostimme kotiin uuden sängyn ja vanha vietiin toiseen pieneen vierasmökkiin, aittaan. Aitasta taas siirrettiin pikkumökkiin mäntyrunkoinen sänky. Alunperin olin maalaamassa sitä valkoiseksi, mutta kun sänky kannettiin sisään vastamaalattuun pikkumökkiin, oli ihan selvää, että sen keltasävyinen mäntyrunko jätettäisiin sellaiseksi. Se tuo aivan ihanaa lämpöä muutoin hailakkaan perusväripaletin omaavaan sisustukseen.

pikkumokki2.jpg

Sängyn taakse seinälle mietin ensiksi tauluja, mutta pallovalot taitavat riittää koristamaan nurkkaa niiden luodessa pehmeää ja lämmintä valoa. Verhoiksi ripustettiin Ikean kankaasta ompelemani verhot. Ne saa mukavasti vedettyä ikkunoiden eteen piilottamaan nukkujilta ensimmäiset mökkiin kurkistavat aamuauringon säteet. Sängyn päiväpeitteeksi jäi valkoinen, sängyn päällä jo aiemmin aitassa ollut päiväpeitto. Vuode koristeltiin lukuisilla valko-harmaa-sävyisillä ja mustilla tyynyillä ja huovalla tehden siitä sohvamaisen.

Jalkoja lattialla lämmittää Askosta vuosia sitten hankittu, aiemmin meidänkin kotona olkkarissa palvellut raitamatto. Mustat raidat ja muut pienet mustat yksityiskohdat antavat sisustukselle ryhtiä ja kontrastia.

pikkumokki4.jpg

Sängyn viereen kunnostettiin liiterin uumenista esiin kaivettu vanha äidinäidin chippendale-pöytä. Se sai uuden valkoisen maalipinnan ylleen. Vuosien saatossa siitä on hävinnyt vetolaatikko, mutta mies nakuttanee siihen vielä uuden etulevyn vale-vetimineen. Pöydän päällä on Ikeasta edullisesti hankittu valaisin, jonka valkoisen rungon äitini suhautti mustaksi. Se kaipasi mielestäni ryhdikkäämmän jalan. Lipaston ylle laitettiin ennen meidän keittiössä ollut puinen pieni hylly. Sen päälle voi tehdä kivoja asetelmia. Pöydän viereen laitettiin äitini antiikkituoli ja sen kaunis ja romanttinen verhoilu sopii chippendale-pöydän koristeelliseen tyyliin.

Mökissä oli ennen täyskorkea vaatekaappi, mutta se vei liikaa tilaa, eikä tankokaappiin tullut koskaan ripustettua vaatteita. Ainakaan me tai meidän vieraat ei käytä mökillä tankosäilytystä vaativia vaatteita. Kyllä ne on ne verkkarit ja kolitsikuteet, jotka kassin pohjalta kaivetaan. 🙂 Ulkovaate -ja pyyheripustusta varten seinään kiinnitettiin musta naulakko ja muuta vaatesäilytystä varten hankittiin Ikeasta edullisesti kolmilaatikkoinen lipasto. Sen mustat nupit sopivat täydellisesti sisustukseen. Lipaston päällä on jo edesmenneiden isovanhempieni, jotka tämän paikan aikoinaan 50-luvulla osti, kodista tuo aurinkopeili. Se oli pitkään meillä kotona, mutta ei enää viime vuosina löytänyt kunnolla paikkaa. Tänne mökillehän se kuuluu kuin nenä päähän.

pikkumokki5.jpg

Mökistä tuli mielestäni hurmaava! Tunnelma pikkumökissä on rauhallinen ja levollinen ja sen pienet neliöt ovat nyt hyvässä käytössä. Se majoittaa mukavasti 2 henkeä ja sänkyyn patjojen päälle hankittu paksu petauspatja takaa miellyttävämmät unet kuin ennen. Värimaailma on harmoninen ja lämmin ja olen tosi tyytyväinen mökin ilmeeseen.

Mietin juuri kuinka pienellä budjetilla mökki kunnostettiin ja sisustettiin. Lipastoa lukuun ottamatta mökki sisustettiin täysin vanhoilla, olemassa olevilla kalusteilla jotka löytyivät joko mökiltä tai meiltä ja äidiltäni. Myös tekstiilit ovat joko meiltä tai äidiltäni ja uutena hankittiin vain viiden euron pala verhokangasta ja tuo seitsemän euron pöytävalaisin. Koska maalitkin löytyivät jo valmiina kotoa, mökin kunnostukselle ja sisustukselle tuli hintaa vain 150 euroa ja tästäkin karhunosan haukkasi petauspatja. Mukana summassa on myös tuiki tarpeellisena hankittu uusi sähköpatteri, jolla pikkumökki pysyy kutsuvan lämpimänä sekä kattoon kiinnitetty halpa henkivakuutus, eli palovaroitin.

pikkumokki6.jpg

En voisi olla tyytyväisempi tähän muodonmuutokseen. Ennen kuvana ei valitettavasti ole tarjota ihan täydellistä lähtötilannetta ja sitä en olisi kehdannut edes julkaista, sillä kuten aiemmin todettua, toinen puoli sukua piti tätä mökkiä ennen lähinnä varastona ja se oli säälittävässä kunnossa ennen meidän tekemäämme make overia.

Tässä kuitenkin tilanne miltä mökki näytti kun se oli tyhjätty roinasta ja piti sisällään enää vanhan, jo kiertoon lähteneen kerrossängyn ja puhelinpöydän. (Tuo kaluste on muuten meille turha ja myynnissä – onko kiinnostuneita blogin lukijoissa…?)

pikkumokkiennen1.jpg

pikkumokki1.jpg

pikkumokkiennen2.jpg

pikkumokki3.jpg

Me nukuimme miehen kanssa tuolla viime viikonloppuna ekaa kertaa rempan jälkeen. Sinne oli todella mukava kömpiä saunan ja iltapalan jälkeen! Todella söpö pieni mökki! Kyllä tuonne kehtaa nyt vieraitakin kutsua! Vai mitäs pidätte? 

Aitan kunnostuksesta olettekin saaneet jo maistiaisia ja sen esittelyyn palaan pian, nimittäin nyt on senkin mökin sisustus valmis. Sitten onkin vuorossa päämökki, mutta sen remppa on nyt pikkuisen holdissa. Me olemme nimittäin rehkineet mökin ulkopintojen parissa ja ne hommat vie vielä jonkin aikaa ennen kuin päästään kunnolla päämökin sisätöiden kimppuun. 

Ikäväkseni jouduin tänään jäämään kotiin sohvalle sairastamaan flunssaa. Taisin saada jo perjantaina kylmää ulkohommissa, sillä jo lauantaina olo heikkeni ja kurkkuun muutti kaktus. Sisulla vielä sunnuntaipäivä rempattiin, mutta illalla olinkin sitten jo poissa pelistä. Sadekelistä ja duhadedästäni huolimatta mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

10 kommenttia “Pikkumökin sisustus

    1. Kiitos! 🙂 Tästä tuli kyllä parempi kuin uskoimmekaan! Nyt vielä kun ulkopinnatkin on duunattu, on meillä ihan kuin kokonaan uusi mökki!! ♡

    1. Kiitos! 🙂 Eiköhän me helposti päiväreissu kehitetä!! 🙂

    1. Kiitos Alisa! 🙂 Olemme itsekin tosi tyytyväisiä! Pienellä budjetilla sai tosi ison muutoksen aikaan. 🙂

    1. Kiitos Nanna! 🙂 Kelpasi köllötellä tosiaan! Olen viettänyt tuossa samaisessa mökissä koko lapsuuteni ja nuoruuteni mökkinaapureiden muksujen kanssa. Se oli silloin kuin oma pieni valtakuntani. Välissä asiat sitten hiukan muuttuivat, joten tuntui ihan mahtavalta palauttaa se loistoonsa kurjan varasto-välikauden jälkeen! 🙂

    2. No sitäkin tärkeämpi sitten on!Meillä pihalla pikkuinen vierasmökki,missä pojat kavereineen, ja mekin aikoinaan ollaan nukuttu paljon.Sainpa tästä inspiksen laittaa sen kuntoon:)Minulla vaan tajuton ötökkäkammo,ja niitä aina jstn raosta tulee:(

    3. No kyllä! Ja kiva, jos sait inspiksen meidän projektista oman mökin kunnostukseen! Onneksi mä en ole kovin herkkä ötököille, ehkä niihin on vaan tottunut jo pennusta saakka.. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *