Norm69 vihdoin katossa

Pidän tanskalaisesta muotoilusta ja design-esineistä. Harmikseni niillä on usein myös laatuun kuuluva hinta ja moni asia keikkuu todennäköisesti ikuisuuden toivelistallani toteutumatta koskaan. (Ellen sitten ryhdy esim. totaaliseen matkustuslakkoon pariksi seuraavaksi vuodeksi ja käytä kaikkia siihen kuluneita euroja pelkkään designiin. Miehellä tosin voisi olla hieman eriävä mielipide asiaan…) On kuitenkin tuotteita, jotka ovat saavuttaneet suuren suosion ilman suurta hintalappua ja yksi niistä on tanskalaisen Normann Copenhagenin valaisin Norm69.

Olin pitkään katsellut kyseistä valaisinta ja joskus suunnitellut sitä niin olohuoneeseen kuin keittiöönkin. Valaisin päätyi kuitenkin makkariin, sillä L-kokoisena se olisi ollut aivan liian suuri keittiöön, jossa vielä osin madallettu katto. Makuuhuoneessa valaisin pääsee mielestäni oikeuksiinsa metsänvihreää seinää vasten.

Valaisimen kokoamisesta olisi kyllä pari sanaa sanottavana. Ei todellakaan mikään kärsimättömän ihmisen unelmahomma! Minäkin onnistuin heti alkutekijöissään halkaisemaan pari osaa, mutta mitäpä ei Scotchin Magic Tape korjaisi! 69 palaa pitää taitella ja taivutella ja kiinnittää toisiinsa kiinni ja toistensa lomaan. Jouduin pari opastusvideota kaivamaan YouTubesta ihan vaan koska en tajunnut kirjallisista ohjeista mitä pitää tehdä. En siis todellakaan ole ollut ainoa ongelmani kanssa, sillä vastaaville pahveille ne videotkin on tehty! 🙂 Yhdessä kerroksessa on aina 6 palaa ja kokosin lamppua rauhassa monena iltana. Aina yhden tai kaksi kerrosta kerrallaan. Välillä en moneen päivään yhtään. Kokoaminen vaatii kyllä tietyn vireystason ja pinnan pituuden. 🙂 Paloja on kokoamistauon aikana syytä säilyttää niiden omassa muovissa ja paketissa, sillä törmäsin pariin kommenttiin siitä, että palat ”kuivuvat” huoneenlämmössä ja ne saattavat helpommin tällöin haljeta kokoamisprosessissa. Samoin tärkeää on antaa paketin olla huoneenlämmössä useita tunteja, varsinkin kylmällä ilmalla ennen kokoamista. Jälleen halkeamisen estämiseksi.

Vihdoin sain valaisimen valmiiksi ja ryhdyimme kiinnittämään sitä katossa jo roikkuvaan ripustinsarjaan. Muutaman ähinän, puhinan ja ärräpään jälkeen valaisin saatiin vihdoin kattoon, mutta koska olin joutunut pujottamana käteni pohjan pienestä aukosta sisään saadakseni johdon ja siinä kiinni olevan lampun tarpeeksi alas ja oikeaan kohtaan, onnistuin tietenkin irrottamaan muutaman palan puoliksi irti paikaltaan. Ai että… siinä sitten kädet ylhäällä mahdollisimman epämukavavassa asennossa korjailin. Luojan kiitos siihen ei tarvitse koskea enää kuin kevyesti pölyhuiskalla!

Tämän valaisimen myötä voinkin todeta, että 2/3 kotimme valaisinongelmista on ratkaistu vain keittiön vielä odottaessa uutta. Niin, se toinen ongelmahan oli työ/vierashuonee, josta lisää piakkoin. Idea keittiön valaisimestakin on jo olemassa, mutta täytyy ensin varmistua, ettei silläkin ole turhan suuri koko tilaan nähden. Ihan se alkuperäinen valaisinhaaveeni saa jäädä vielä odottamaan tulevia vuosia ja jotain lottovoittoa.

Huomaatteko muuten miten eri vuorokauden aikaan makkarin seinän väri vaihtuu valon mukana. Tässä alemmassa kuvassa, joka on otettu myöhemmin iltapäivästä, väri on tummempi. Varsinkin iltaisin pienten lukulamppujen valossa huoneessa on ihana tunnelma. Illan paras hetki on ehdottomasti makuuhuoneeseen käpertyminen. Siellä on nykyisin niin rauhallinen zen-fiilis.

4 kommenttia “Norm69 vihdoin katossa

  1. Kaunis valaisin.Makkarin värit on ihanat!ja seesteiset.Teidän koti on kaunis ja niin rauhallinen.

    1. Kiitos paljon Nanna. ? Yritän rakentaa sen näköistä ja oloista kotia jossa pystyy rauhoittumaan kiireisten työpäivien jälkeen ja viettämään mukavia hetkiä joka huoneessa käyttötarkoituksen mukaan. Pidän tärkeänä myös sitä ettei tavaraa ole liikaa ja siivoaminen on mahdollisimman helppoa. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      1. Tässä olet onnistunut kyllä täydellisesti!Niin kaunis ja rauhoittava koti.Mikä makkarin vihreä sävy on?

        1. Kiitos vaan kovasti, ihana kuulla! ? Vihreä sävy on Tikkurilan Laakso. Tykkään siitä näin vuoden jälkeen edelleen todella paljpn. Vihreän värin sanotaan rauhoittavan ja makkariinhan se ajatus ja tunnelma sopii todella hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *