Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.
Jostain syystä luulin etukäteen etten välttämättä lämpeäisi Zürichistä. Ehkä mielikuva business-maailman keskuksesta, jossa pyörii raha ja liikemiehet puvuissaan, sai minut jotenkin kuvittelemaan harhaisesti, että kaupunki koostuisi peilimäisistä rakennuksista, kiireisistä ihmistulvista ja kolkosta fiiliksestä. Kuvitelmani ei olisi voinut olla pahemmin metsässä.
Zürich yllätti positiivisesti pienuudellaan, kauneudellaan ja tunnelmallaan ja herätti minussa jopa pienen etelä-euroopalaisen kiireettömän fiiliksen. Vaikka helmikuussa oltiin, oli kevät hurjan pitkällä ja kaupunki kylpi 14 asteen auringonpaisteessa. Tuli aika kuuma paksussa toppatakissa, jota ilman ei taas olisi parin kilsan korkeudella reissun muissa kohteissa pärjännytkään.
Zürich oli kaunis ja keskusta-alue kivan pieni. Meidän hotelli oli vähän syrjempänä pääkaduista ja se valikoitui ainoastaan hinnan perusteella. Jos olisimme halunneet asua vähänkään keskemmällä kaupunkia, olisimme maksaneet yhdestä yöstä 500 euroa. Nyt hotelliyömme kustansi ”sentään vain” 280 euroa meiltä kolmelta.
Hotelli Hottingen oli moderni ja kaunis ja sijainnistaan huolimatta sieltä oli riittävän lyhyt matka pelipaikoille.
Zürichia ei missään nimessä voi suositella budjettimatkakohteeksi, sen verran hintavaa kaupunki oli, ja kiitinkin hiljaa pientä lentolippumokaani, jonka vuoksi Zürichissa vietetty aikamme lyheni yhteen vuorokauteen. Jos tyyriyttä ei ajattele, suosittelen kaupunkia ehdottomasti. Siellä oli todella mukava tunnelma ja paljon kaunista katseltavaa.
Keski-Eurooppa ei paljoa pääse merenrannalla mässäilemään, mutta järvenranta on melkeinpä kivempi! Lake Zürich oli ihana! Miten kotoisan fiiliksen luokaan iso vesilätäkkö kaupunkiin, kun varsinkin Helsingissä asuessa meren läheisyyteen on niin tottunut. Oli mukava nähdä kuinka järvellä oli jo purjeveneitäkin kaukana horisontissa.
Oli ihana nauttia lumisten alppimaisemien jälkeen upeasta keväisestä ilmasta ja kaikesta siihen liittyvästä, kuten jo puistoon istutetuista orvokeistakin. Tuolla sai paljon kaivattua aurinkoenergiaa Suomen pimeän talven jälkeen.
Emme juurikaan olleet tutustuneet kaupunkiin etukäteen. Meistä oli vikan päivän kunniaksi mukavampi hortoilla kaduilla ilman karttaa, sitä kun oli tullut tuijotettua aika kiitettävästi tällä reissulla jo muutenkin valtioista toiseen hyppiessä. Oli ihana löytää vahingossa paikkoja, joskin ihan tarkoituksella kävelimme Bahnhofstrassen ostoskadulle ihmettelemään. Mitä luksusmerkkiä tuolla olisi ikinä mieli halajanutkaan, sitä sieltä olisi saanut.
Nälkä yllätti nopeammin kuin osasimme odottaa ja ekan kerran reissun aikana turvauduimme Kultaisiin Kaariin, eli Mäkkärin tarjontaan. Meinasin lentää pyrstölleni nähdessäni, että esim. kana-ateria maksoi 14 euroa! Huhheijaa. Tuolla oli hinnat likimain tuplat, joten olipa hyvä, ettei nälän sattuessa osuttu minkään fine dining -kuppilan eteen. Sieltä olisi poistuttu itku silmässä ja luottokortti tapissa! 😀
Kipusimme Bahnhofsstrasselta mukulakivikatuja yhä ylemmäs ja löysimme upean näköalapaikan josta näki Zürichin ylle. Tuolla oli ihana viettää aikaa, istuskella muurin päällä ja vain katsella maisemia.
Perheet pelasivat shakkia jättimäisillä nappuloilla, nuoriso hengasi t-paitasillaan iltapäivää viettäen ja musaa kuunnellen. Kaikki mahtuivat samalle alueelle mukavasti.
Kaupunki oli täynnä ihania mukulakivikujia, aukioita ja kirkkoja. Jokin noissa kapeissa kujissa viehättää ja kameran muistikortti täyttyi useista vastaavista kuvista.
Olisin todella mielelläni kokeillut kaupungin erikoisuutta, eli Polybahnia. Se on funikulaari, eli kiskoköysirata. Sitä käytetään jyrkillä rinteillä ja kyllähän se aika jyrkästi lähti asemalta ajotien yli kohti vuorenrinnettä nousemaankin. Emme tienneet, että kaupungissa oli sellainen, joten emme olleet kerenneet tutustumaan siihen etukäteen. Minä olisin suinpäin hypännyt kyytiin tietämättä edes mihin se ajaa, mutta loppuperheen seikkailuinto oli vikana päivänä jo vähän vähissä.
Jälkikäteen selvisi, että tuo ratikkaa muistuttava vaunu ajaa vain 180 metrin matkan lower stationilta upper stationille ja palaa sitten takaisin. Matkan aikana vaunu kiipeää 41 metriä ylöspäin, eli aika jyrkästi. Mielenkiintoinen! Harmi kun jäi väliin!
Reissu alkoi jo painaa aika lailla, mutta saimme nälän voimin itsemme liikkeelle hotellihuoneesta pienen huoneessa vietetyn lepotauon jälkeen. Illastimme ennakkoon katsomassamme Italialaisessa ravintolassa, se oli yksi harvoista, jotka tarjosivat gluteenittoman menuun. Valitsin ruoakseni pizzan, sillä en ollut reissun aikana saanut sitä vielä mistään. Laskussa se paljastui elämäni kalleimmaksi pizzaksi, sillä hinta oli 30 euroa. Jaiks. 🙂 Siinä oli vähän gluteenitonta lisää ja Sveitsin lisää…!
Zürich oli kyllä todella miellyttävä yllätys ja matkustaisin tuonne mieluusti uudestaankin. Erittäin kaunis kaupunki. Toivottavasti teillekin välittyy kuvien kautta sen mukava tunnelma.
Nyt on reili-reissumme kaikki kohteet niputettu kasaan. Koska haluan ehdottomasti lausua muutaman sanasen reissusta kokonaisuudessaan ja vetää hommaa vähän yhteen, kirjoittelen vielä pikapuoliin yhteenvedon matkajärjestelyistä, budjetista, aikataulun onnistumisasteesta ja siitä miltä tuntui lähteä tekemään tällainen aikuiseen makuun upgreidattu interrail. Ja oliko se kannattava kaikin tavoin.
Aurinkoista kesäpäivää!