Taljojen paluu – varma syksyn merkki!

Kun meikäläisen takapuoli alkaa jäätymään keittiön tuoleissa, on aika kaivaa taljat esille! Niin ihanat ja rakkaat kun nuo Hayn Neu 13 tuolit ovatkin, on kova muovi kertakaikkisen viileä tähän aikaan vuodesta. Meillä on pudonnut kotona sisälämpötila reilu 20 asteeseen ja iltaisin hytisen pitkästä oloasusta ja kylpytakista huolimatta sohvannurkassa viltin alla. Että hoi vaan isännöitsijä – saiskos pikkuhiljaa niitä lämpöjä taloyhtiön pattereihin, kiitos!

Taljat ovat ostettu jo useampi vuosi sitten Hemtexistä ja uskoakseni niitä on vieläkin myynnissä. Ovat olleet ahkerassa käytössä ja ihan lemppareitani. Viides kappale löytyy samanmoisia olkkarin niinikään Hayn tuolista, Hee Lounge nojatuolista. Tuosta tuolista olen kylläkin ajatellut jossain kohtaa luopua, kunhan oikeanlainen nojatuoli tulee vastaan. Mies ei ole koskaan pitänyt tuolista ja haluaisi vähän muhkeamman ja mukavamman tilalle. Päädyin aikoinani tuohon kun pelkäsin olkkarin menevän ihan tukkoon uudesta kalusteesta, mutta eihän se mennyt. Kyllä siihen isompikin sopisi. No, tuo on oma tarinansa joku päivä.

En tajua miten ihmeessä ollaan jo lokakuun 8. päivässä. Syyskuu meni ohitse ihan super vauhdilla ja uskokaa tai älkää, mutta meidän perheessä on jo keskusteltu joulusta! Hep, joulu mainittu! Tänä vuonna uudistamme hieman joulupöytää ruokien suhteen ja parit joululahjatkin olen jo hankkinut. Myös kuusi on tänä vuonna erilainen! Syksyn myötä ja oikeastaan lähestyvän pimeän kauden myötä meillä on kotona käynnistynyt myös kynttiläkausi. Joka ilta syttyy muutamat kynttilät ja tuohan ne nyt ihan ihanaa fiilistä lämpimien taljojen myötä kotiin.

Tämä viikko on lyhyt, sillä perjantaina minulla on vapaapäivä. Seuraava loma häämöttää vasta jouluna, mutta ajattelin pitää pari ylityövapaata loppusyksyn mittaan aina silloin tällöin. Vaikka kuinka yrittää pitää työpäivät normi mittaisena, kyllähän niitä tunteja sisään vaan kertyy. Tulevat 10 päivää ovat muutenkin hieman erilaiset, sillä urheilun harrastaminen on nyt kielletty. Kroppa on täynnä haavalappuja ja yhdet tikitkin löytyy. Ei tässä missään puukkotappelussa olla oltu, mutta lekurin veitsen alla vähän kävin. Ja vaikka pieniä haavoja vain, osaa nuokin pirulaiset sattua, autch. Sanonpa vaan, että muistakaahan tekin ihmiset tarkkailla kehonne luomia ja käydä näyttämässä epämääräiset ammattilaisella. Saa sielunrauhan ja samalla pari katu-uskottavaa arpea.

2 kommenttia “Taljojen paluu – varma syksyn merkki!

  1. Sitä kovasti meitä komennetaan säästämään energiaa ja pitämään sisälämpötila 21 asteessa, mutta eihän siinä tarkene!!! Meillä on talvisin 23 astetta naaman korkeudella, mikä tarkoittaa 21 astetta lattian rajassa. Ja illat mä istun kans sohvan nurkassa vällyjen alla.

    Kiitos luomimuistutuksesta, mun on pitänyt mennä näyttämään erilaisia luomia täynnä olevaa selkääni lääkärille, mutta en ole saanut aikaiseksi…

    1. Mä olen sellainen vilukissa, että suorastaan kärsin välillä kylmyydestä niin kotona kuin toimistolla töissä. Tänäänkin istuin työpöydän ääressä paksu huivi harteilla kun olin ihan jäässä! Hrrr!

      Joo, muutamat luomet oli vaivannut itseäni jo pitkään ja vähän huolettikin osin. Onneksi ei (kai) mitään pahaa missään, yksi lähti patologille varmuuden vuoksi. Kannattaa mennä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *