Terassi kesäkuntoon

Ihan vielä ei voida kesästä puhua, mutta kevät on saapunut tänne etelään ainakin toistaiseksi… tai no, jos säätiedotuksiin on uskomista, tulee tämän viikon jälkeen taas kylmempää.

Viime viikonloppuna missasin Indiedaysin gaalan (edelleen jatkuvan) migreenin vuoksi – ei vain pystynyt lähtemään hälinään ja ihmispaljouteen olemaan sosiaalinen, kun kalloa rummutti katuporan kaltainen päänsärky – ja luulin jo, ettei terassia saataisikaan kesäkuntoon parin viikonloppuvapaan aikana. Niin vaan kuitenkin kuoriutui terassista kesäkelpoinen oleskelualue jälleen kerran.

Terassi kaipasi kunnon kuurausta ja niinpä sille annettiin kyytiä kovalla harjalla ja tarkoitukseen sopivalla homepesuaineella. Vihreät, varsinkin suuren tuijan kohdalla terassia koristaneet ”homeläikät” ja likaisen lumen jättämät tahrat ja roskat saivat lähtöpassit. Kesäkeittiö kuorittiin pressun alta ja siivottiin ja pestiin joka puolelta. Varastosta esiin otetut pihakalusteet koottiin ja pestiin ja kukkaruukut kaivettiin talvisäilöistään. Laitoin ruukkuihin tähän ajankohtaan sopivat perunanarsissit ja itselleni uutena tuttavuutena näin kevätkasvina ostin myös vaaleankeltaisen hyasintin. Hyasintteja olen aiemmin pitänyt vahvasti joulukukkina, mutta mikä jottei ne huumaavalla tuoksullaan kevätkasveiksikin sovi!

Vielä ei pihalla viherrä muut kuin ikivihreät havukasvit, mutta pienen pieniä nuppuja oli jo villiviinissä havaittavissa. Tuo villiviinihän muuraa meillä kaksi aidanseinää täysin umpeen rehevillä lehdillään muodostaen pihastamme erittäin suojaisan. Siinä ei vastapäiset naapurit paljoa haittaa!

Kivetys kaipaa vielä siistimistä roskista ja kuolleista lehdistä sekä uutta kerrosta hohtavan valkoisia koristekiviä. Sen ajattelin hoitaa tulevan viikonlopun aikana. Nyt kun grillikin on saanut kunnon kuurauksen ja liat on poltettu parilasta, on  terassi ja pieni pihamme valmis ottamaan kesän (sitten joskus kun se tulee) vastaan! Jossain kohtaa täydennän terassia kesäkukilla ja keittiötä yrteillä, mutta ne tulevat sitten myöhemmin. Nyt kuitenkin nautin tosi paljon ajatuksesta, että terassilla voi hipsiä vaikka sukkasilleen, kun kaikki on nyt putsattu ja siistitty!

Ja jos tosiaan viileämmät kelit taas tulevat, niin sitä suuremmalla syyllä korkkaamme grillikauden tulevana viikonloppuna, olen jo tilannut kunnon pihvit mieheltä!

Mukavaa viikonjatkoa!

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *