Ranskalaiset tulppaanit ja migreeniriesa

Tapaan usein ostaa viikonlopuksi kukkia kotiin, perus perjantaipuskan siis.

Tällä kertaa Hulluilta Päiviltä tarttui matkaan ranskalaisia tulppaaneita. Ranskalainen tulppaani on pidempivartisempi ja isompikukkaisempi kuin tavallinen. Jotenkin hienostuneempi, kuin tulppaani 2.0. Harvoin niihin törmään, joten nyt oli ihana saada kolmen kukan paketti kotiin.

Viikonloppuna toivoisin saavamme takapihan kuntoon. Lunta on enää pieni häivähdys, kourallinen siellä täällä. Olisi ihanaa pestä terassi ja kantaa pihakalusteet paikalleen. Ja opettaa koiranpentu käymään pisulla kunnolla reunakivetyksillä, eikä terassin reunoille liruttaen. Täytyy kuitenkin katsoa vähän tätä omaa vointia ja mitä alkaa viikonloppuna rehkimään, sillä migreeni on taas piinannut kolmatta viikkoa putkeen. Särky tulee ja menee, ei se luojan kiitos ihan kokoaikaista ole, mutta tänään jo herätessä särki päätä. Ja jatkuu edelleen. Syön taas estolääkettä, mutta en tiedä onko siitäkään mitään hyötyä… Järkevintä olisi tietty ottaa ihan levon kannalta.

Olen joka päivä käynyt Hulluilla Päivillä piipahtamassa työmatkan varrella. Mitään heräteostosta ei ole tarttunut matkaan, lähinnä suunniteltua käyttötavaraa olen hankkinut, kuten sähköhammasharjan vaihtopäitä, Fiskarsin erikoiserästä musta-valkoiset sakset sekä jo kesällä mielessä pyörineen meriheinäkorin, joka ekassakin valokuvassa vilahtaa osin. Vaatepuolelta ostin SuperDryn leggarit sali/joogakäyttöön sekä valkoisen bleiseri-henkisen, mutta rennosta ”kolitsikankaasta” valmistetun takin työkäyttöön toppien päällä käytettäväksi. Lisäksi Herkusta tarttui matkaan niin pihviä, Ben & Jerry’s jätskiä sekä suosikkejani, Macarons-leivoksia. Taidanpa vetää sohvalle oikoseksi, syödä vähän herkkuja ja katsella Netflixiä. Jospa tuo päänsärkykin taas hetkeksi helpottaisi…

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

 

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *