Kukkia ja kynttilöitä

Siinäpä ne tärkeimmät kodin piristäjät näin pimeään aikaan vuodesta; kukat ja kynttilät.

Olen itse asiassa ajatellut tuota pimeää siihen malliin, että luulen ripustavani ulkovalot tulevan viikonlopun aikana ulos pihapuihin. Etuovi ei tunnu läheskään niin synkältä kotiin tullessa, jos kirsikkapuun oksilla tuikkii valonlähteet. Olen myös harkinnut ajastimella syttyviä led-kynttilöitä lyhtyihin.

Olen usein ripustanut valot etuovelle vasta ekan adventin aikoihin, mutta vuosi vuodelta pimeys käy raskaammaksi käsitellä ja jos valonlähteillä sitä voi helpottaa, niin naapurustosta ja liian aikaisesta ”jouluvalojen” ripustamisesta viis! Olen sitä paitsi huomannut, että kun eka rohkea naapuri laittaa pihavalot, seuraa muut pian perässä. Viime vuosina meidän talot ovatkin näyttäneet upeilta, sillä jokainen naapuri on laittanut runsain määrin kauniita (värittömiä) valoja. Talorivistöämme on useat ohikulkeneet koiranulkoiluttajatkin aina ihastelleet ja muutama kylään tullut kaveri kysäissyt ettei vaan sattuisi olemaan naapureidemme kesken mitään jenkkityylistä kilpailua käynnissä…! 🙂 Onneksi mihinkään mauttomuuksiin, kuten välkkyviin neonvaloihin ja poroihin katolla ei ole kukaan vielä lähtenyt, heh.

Kukat alkaa meillä kotona vaihtumaan pikkuhiljaa jouluisampiin ja oikeastaan koko syksynä ei ole enää leikkoja tullut ostettua, vaan kotona on viihtyneet erilaiset calluna-lajikkeet sisälläkin. Viime ajoista poiketen nyt kotona on ollut leikkokukkia, sillä satuin saamaan nuo ihan ilmaiseksi erään tapahtuman jälkeen työmatkalla törmätessäni isojen kukka-asetelmien purkamiseen.

Kiepautin isot vihreät oksat kranssiksi, olen pari joulua viettänyt miettiessäni miten vanhan kaapin oveen sopisi viherkranssi ja nythän se tuli selvitettyä – tosi hyvin sopii! Saattaisi sopia jopa kaksi pienempää, yksi molempiin oviin kiinnitettynä. Tulisi oikein klassinen joulufiilis sellaisesta!

Kynttilöitä meillä palaa ihan valtavasti joka ikinen päivä. Niitä on joka puolella, useampi tuikku, pöytä- tai kruunukynttilä alakerrassa joka kolkassa. Ihana keino karkottaa pimeää ja luoda tunnelmaa kotiin.

Onko teillä käytössä samat keinot?

2 kommenttia “Kukkia ja kynttilöitä

  1. Ihana tuo kranssi! Jotenkin tosi boheemi ja tyylikäs 🙂 Täällä kanssa taistellaan pimeää vastaan kynttilöillä. Etenkin nyt, kun sairaslomalla olen (ja mieli muutenkin maassa), niin kynttilät ja leivinuunissa palava tuli tekee olon paljon paremmaksi.

    1. Joo, se on tosi nätti tuossa! Taidanpa kokeilla pieniä havukransseja molempiin kaapin oviin tuosta innostuneena! 🙂

      Voi sua… paranemisia sinne! ♡

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *