Ensilumen aikaan

Eilen satoi ensilumi Helsinkiin. <3

Tosin aamulla eilen herätessä olo tuntui petetyltä – meillä ei ainakaan ollut luvattua 10 sentin lumipeitettä kotona! Minä kun niin sitä odotin… odotus kuitenkin palkittiin illalla kotiin rämpiessäni, kotinurkilla oli totaalinen talvi ja lähipuisto taianomainen näky!

Meillä jäi auto pihalle, sillä alla oli vielä kesärenkaat. Niinpä edessä oli hyvin vetinen ja loskainen matka töihin ja takaisin. Välietappina suuntasin kuitenkin töistä suoraan salille pitkäksi venähtäneen palaverin jälkeen. Olo oli vähän nuutunut, nälkäinen ja ärtynytkin, mutta treeni kulki hyvin ja mielialakin piristyi. Kyllä liikunnalla on mahtava vaikutus! Käytössäni on uudet saliohjelmat, jotka ovat melkoista rääkkiä ja kroppa on kovilla. Toivottavasti myös tulosta syntyy!

Kotiinpäin lähdin jälleen bussilla ja kuinkas ollakaan se meni juuri nenän edestä. Siinä kun vartin seisoi tuulisella tienpientareella varoen autojen heittämää märkää loskaa, alkoi hiki vaihtua viluksi ja sankassa lumisateessa kastui hanskatkin ikävästi yrittäessäni pitää huppua tuulessa paikallaan.

Kotiinpäästyäni kävin kuumassa suihkussa, söin hyvin ja sen jälkeen oli pakko tarttua kameraan ja ikuistaa keittiön ikkunan edessä olevan kirsikkapuun lumiset oksat ja sisällä kotona oleva lämmin tunnelma. Ihana yhdistelmä ja tulipa niin jouluinen olokin.

Tämän vuoden joulukortti-idea on muuten muhinut ajatuksesta askarteluvälineiden ostoksiksi ja kohtaa pyörähtää taas iltojen iloksi joulukorttitehdas käyntiin. Ihan parasta tuollainen pikkuhiljaa vuoden odotetuimman juhlan puoleen kääntyminen.

Meillä on miehen kanssa edessä pieni hotelliloma. Tytär haluaa pitää synttärijuhlat kotona huomenna ja niinpä me ulkoistamme itsemme keskustan hotelliin. Aiomme leikkiä turistia kotikaupungissamme, pyöriä turuilla ja toreilla, kierrellä puistot ja nähtävyydet, käydä kahviloissa hörppimässä kuppi kuumaa ja syödä ravintolassa hyvin ja nautiskellen. Illalla on tiedossa vielä yhdet juhlatkin, niissä varmasti pyörähdämme, mutta eniten houkuttaa kuitenkin hotellin lakanat ja ihana seuraavan aamun aamiainen.

Rentouttavaa viikonloppua teillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *