Takapihan parhautta

Vähäiset kesäpäivät ja viikonlopun mökkeilyt ovat selvästi tänä kuluvana kesänä vähentäneet omalla takapihalla vietettyä aikaa. Eilen tulimme kuitenkin ajoissa Kuopion Viinijuhla + mökkireissulta ja päätin siivota terassin kunnolla ennen lepohetkeä ja grillailua.

Siitepölyn määrä alkaa (toivottavasti) pikkuhiljaa helpottaa, ainakin siis männyn osalta, sillä sitä keltaista pölyä ei ihan niin sankasti enää tule. Putsasin terassin, nypin kuolleet lehdet kivetyksiltä ja hinkkasin pöydän ja kesäkeittiön tasot puhtaiksi. Sitten kelpasi laittaa aurinkotuoli makuuasentoon, kaataa lasiin kylmää jääteetä ja paneutua hyvän kirjan pariin lämmöstä nauttimaan.

takapiha1.jpg

takapiha2.jpg

Meillä paistaa pihalle aurinko aina puolesta päivästä lähtien ja se on kyllä kaikista parhainta takapihassamme! Ihan joka nurkkaan se ei pääse kuitenkaan porottamaan korkeiden aitojen ja tuuheiden pensaiden takia, joten pihalla pääsee varjoonkin tarvittaessa. Ja koko päivää ei tietty auringossa jaksa, eikä kannatakaan olla. Ruokakin maistuu varjossa paremmalta kuin suoraan paahteessa.

Nautin kuitenkin suuresti, että se aurinko pihalle noin paljon paistaa ja myöhään iltapäivällä säiden salliessa pääsee vielä toimistopäivänkin jälkeen lekottelemaan lämmössä ja tankkaamaan itseensä aurinkoenergiaa. Sitä kun ei täällä kotimaassa liikaa saa…

takapiha3.jpg

takapiha4.jpg

Perjantaina alkaa vihdoin loma! Ai että sitä on odotettu! Odotan myös ihan hirveästi kunnon kesäisiä säitä, tänään kun sataa taas vettä ja asteita on surkeat +15. Luotan kuitenkin siihen, että jokin lämpöaalto tänne pohjolaankin vielä saadaan!

Lomajuttuihin palailen vielä lähemmin, nyt toivottelen mukavaa viikkoa kaikille!

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *