Mukava syyskuu

Jos heinäkuun vaihtuminen elokuuksi tuntui hieman harmittavan lähestyvän syksyn takia, olen nyt jo ihan sinut asian kanssa. Syksy on kuitenkin tosi mieluinen vuodenaika, mutta kyllähän tuo kesä vähän tyngäksi tuntui viileiden ilmojen vuoksi jäävän. Mennyt elokuu oli aika vilakka.

Nyt on kuitenkin kalenterinlehti kääntynyt syksyyn ja minä ainakin odotan jo innolla lehtien punertumista, kumpparikelejä ja metsälenkkejä raikkaassa ilmassa.

IMG_8266.jpg

Syyskuu ei tule myöskään tuntumaan tylsältä erilaisten tapahtumien valossa. Katsoin juuri kalenteria ja totesin ilokseni syyskuun sisältävän kaikkea ihanaa!

Tässä kuussa vietämme isot sukujuhlat, niitä odotan jo kovasti! Luvassa on myös vuoden parhaimmat messut, eli Habitare sekä aina mielenkiintoinen Design Market -tapahtuma Kaapelitehtaalla jo tämän viikon lauantaina. Menoihin on ruksattu lisäksi kampaaja sekä mahtipontinen korkeakulttuuritapahtuma ja cocktail-tilaisuus töihin liittyen. Tätä juhlaa silmällä pitäen kävin jo ostoksilla ja aivan mielettömän kaunis, yhden lempparimerkkini Ted Bakerin mekko roikkuu nyt henkarissa juhlia odotellen. Tuon esittelen varmasti teillekin jossain vaiheessa. Aika paljon siis kaikkea kivaa ja erilaista on syyskuussa tiedossa!

IMG_8270.jpg

Arkea pyrin rauhoittamaan kuitenkin joiltain osin, mitä näiltä menoilta ja harrastuksilta pystyy. Joitain iltoja täytyy nimittäin saada viettää vain kotona oleskellen, kuten tänään. Joskus, jos oikein on ollut hektisiä työpäiviä ja niiden päälle vielä jotain iltamenoja, tuntuu oikein helpottavalta jos voikin jonain iltana tulla töistä kotiin, eikä tarvitse enää minnekään lähteä. Tällöin pesen heti meikit pois, sidon tukan nutturalle ja vedän ylleni pyjamanhousut ja paksut villasukat. Sitten usein möllötän sohvalla joko läppäri sylissä blogihommia tehden tai Netflixiä katsellen.

Jos virtaa piisaa, sisustelen ja somistan paikkoja kotona, askartelen tai tuunaan jotain, vähintään pöyhin koristetyynyjä ja pyydän miestä pois valokuvien tieltä. Minä rentoudun myös tuolla tavalla mukavaa hömppää puuhastellen. Tänään nostin sisälle oliivipuun, vaikka kai se olisi vielä hetken pihallakin pärjännyt. Talvella se kupsahtaa sisällä kuitenkin, kuten jo kaksi edeltäjäänsä, joten en pidätä hengitystäni tämänkään yksilön kohdalla.

IMG_8284.jpg

Ja sainpahan tuon ihanan karvaturrimmekin valokuvaan! <3

Kohta ilmassa tuoksuu märkä maa, omena ja multa. Kohta puskee tuuli sadepisaroita syliin sateenvarjosta huolimatta. Pian kahisee pudonneet lehdet kenkien alla ja kaduilla saa väistellä pieniä lammikoita. Minua ei haittaa, syksy on kaunis ja tunnelmallinen.

Kaunista syyskuun ensimmäistä päivää kaikille.

2 kommenttia “Mukava syyskuu

  1. &quot;mukavan hömpän puuhastelu&quot; onkin ihan paras rentoutumiskeino! 🙂 Ihanaa viikonloppua Heidi! &hearts;

    1. Eikös vain…?! 🙂 Samoin teille, kivaa viikonloppua! &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *