Olkkarin sävyjä

Olen aika hyvin oppinut elämään hetkessä ja lakannut jatkuvien tulevaisuuden listojen väsäämisen siitä mitä pitäisi tehdä ja milloin, mutta selkeästi yhdessä asiassa menen aina etunenässä – vuodenajat. Kun kalenterinsivut alkavat painottumaan kohti seuraavaa vuodenaikaa, en jotenkaan malta odottaa sen alkamista. Minusta yksi tämän kotimaamme parhaimmista puolista on neljä vuodenaikaa ja pidän niistä kaikista. Niissä jokaisessa on oma tunnelmansa ja joku high light mitä odottaa.

IMG_7918.jpg

Vaikka meneillä oleva vuodenaika olisikin mieluisa, kesästä varsinkin on aina jotenkin tosi haikeaa luopua, on syksyn hiipivä pimeys, raikas ilma ja värjäytyvät lehdet mukava asia. Joku pesiytymisvietti iskee silloin päälle aika tavalla ja tummuvat illat oikeastaan huutavatkin tunnelmallista kynttilänvaloa, kosteus ja luihin pureutuva tuuli paksuja vilttejä, joihin kietoutua sohvannurkassa.

IMG_7919.jpg

IMG_7916.jpg

Kotona on ollut pitkään hyvin raikas ja kepeän valkoinen kesäilme. Tavarat ovat olleet minimissä, en ole kaivannut hyllyille täytettä tai pöydille maljakoita tai mitään esineitä. Nyt kuitenkin huomaan tarvitsevani vähän enemmän sävyjä ja lämpöä. Runsautta. Asetelmia kaapin päälle ja olohuoneen pöydälle. Kaikkea kaunista, jossa katse voi kiertää.

Kovin tummiin sävyihin en vielä lähtenyt, ripaus joka vuodenaikaan sopivaa hentoista roosaa raikastaa rakastamaani harmaata juuri sopivasti. Lisäksi vielä pientä lämpöä beigestä ja puusta. Niin, ja kynttilöistä. Nyt niitä voi jo alkaa taas polttamaan ihan toden teolla. Onko muuten täydellisempää komboa, kuin betoni ja puu?

IMG_7929.jpg

Lämpöisiä ajatuksia kaikille tähän sateiseen tiistaihin. <3

10 kommenttia “Olkkarin sävyjä

  1. Niin tunnelmallista.Kauniit,lämpimät,pehmeät sävyt.Tykkään ihan kaikesta.

    1. Kiitos! Paljon saa aikaan vähällä. Minäkin tykkään!

    1. Siihen pyrittiinkin. Kiva, että se välittyy myös ruudun toiselle puolen. &hearts;

  2. Betonin ja puun yhdistelmä on todellakin &hearts; Kaunis tunnelma teidän olohuoneessanne!

  3. Tosi kauniit sävyt 🙂 Tykkään itse samoista sävyistä. H&amp;M Home mallistoon näytti tulleen kivoja betonin näköisiä keraamisia tuoksukynttilöitä. Niitä tekisi mieli ostaa ja ne voisi sopia teillekin 🙂

    1. Kiitos, kovin mieluisat ne on itsellekin! 🙂 Tekisi aina kovasti mieli ostaa ihania tuoksukynttilöitä, mutta kun en oikein voi polttaa niitä kotona. Olemme molemmat tyttären kanssa aika herkkiä eri tuoksuille, joten jätä ne aina kauppaan… Voisihan niitä koristeenakin toki pitää, mutta puolet käyttöfunktiosta ikään kuin katoaa silloin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *