Projektia pukkaa

Yksi epäkohta kotonamme on vaivannut jo pitkään, mutta en ole millään keksinyt miten sitä parantaisi. En tiedä onko tämäkään vielä loistavin idea ikinä, mutta Bauhausista lähti kassalle mittojen mukaan sahautettuja mäntyisiä liimapuulevyjä ja mustaa maalia. Vielä kun löytäisi jostain aikaa toteutukseen…!

Jotenkin tyttären lähestyvät lakkiaiset saa meikäläisen tarttumaan pienimpäänkin kotona rempallaan olevaan juttuun ja haluaisin, että kaikki on silloin vimpan päälle. Vaikka eihän ne vieraat meidän kotia tule katsomaan, vaan päivän suurinta tähteä – juuri päähänsä valkoisen lakin saanutta ylioppilasta!

IMG_6492.jpg

Olen kärsinyt vetämättömästä olosta pari viikkoa. Väsymystä, kärttyisyyttä ja nyt parin päivän ajan vielä vähän flunssaisesta olostakin. Joku karmea villasukka on hyökännyt kurkkuuni! Fyysinen olo ei siis ihan vielä tänään(kään) mahdollista projektin eteenpäin viemistä, mutta josko viikonlopun aikana saisi jotain aikaiseksi.

Viikonlopusta tuli mieleeni – Indiedays blogigaala lähestyy ja itse suuntaan ainakin iltaohjelmaan. Päiväohjelmaa vielä mietin… Onko muita tuttuja tulossa paikalle?! 🙂

6 kommenttia “Projektia pukkaa

  1. Tehtäiskö yhteistreffit matkan varrelle lauantaina illalla? 🙂 Kurjaa, että olo on puolikuntoinen… pikaista paranemista! ♥

    1. Joo, todellakin tehdään! 🙂 Toivottavasti on joku ohimenevä olotila.

  2. Mua harmittaa ihan hirveesti, etten pääse ID:n bileisiin, olisi ollut kiva nähdä sut jälleen. Mutta pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, mulla kun on lauantaina Oulussa sisustussuunnitteluopintoja. Innolla odotan, minkä projektin oot keksinyt!

    1. No onpa tosi harmi todellakin, olis ollut ihana nähdä taas! Mutta ymmärrän toki, että nyt on prioriteetit muualla. Hyviä opintoja sinne! Kyllä me varmasti nähdään jossain muualla! ;(

  3. Oikein hauskaa iltaa teille! Mä en tänä vuonna pääse kumpaakaan. Velvollisuudet on hoidettava ensin!

    1. Voi ei…!! Odotin niin kovasti, että oltais nähty!! Ja tietysti tällaiset kivat hömppäjutut on toissijalla ja tärkeät asiat hoidetaan ensin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *