Siivouspäivä

Pääsiäisen viimeinen pyhäpäivä meni siivotessa.

Olen pitkään halunnut käydä läpi useammankin kaapin kotona ja nyt vihdoin siihen tuntui olevan sekä aikaa että inspistä. Aloitin ihan ensimmäiseksi makuuhuoneen sängyn alustasta. Miten ihmeessä sinne olikaan kerääntynyt niin älyttömästi tavaraa?!  Ehkä out of sight, out of mind on ollut tuossa joku punainen lanka – sinne on ollut helppo sujauttaa nopeasti joku tavara, jolle ei heti ole löytynyt lopullista säilytyspaikkaa ja sinne on sitten jäänyt. Jäin miettimään, että onkohan tuollainen kasa turhaa rojua jopa vaikuttanut unenlaatuun tms. Olipa ihana tunne laittaa kama kiertoon ja kuurata mopilla joka paikka. Nukun varmasti ensi yönä paremmin!

IMG_5918.jpg

Seuraavaksi karsin pokkarivarastoani. Haaveilen siitä valkoisesta lasiovilla varustetusta kirjakaapista, mutta koska tilaa sellaiselle ei ole, on kirjoja pinottu yläkaappiin. Ostan aikamoisena lukutoukkana kirjoja jonkin verran, nyt oli aika karsia sitäkin puolta ja lähtihän sieltä Ikean säkillinen seuraavaa kirpparikeikkaa odottamaan!

Tulipahan samalla sitten siivottua myös se pääsiäinen pois kotoa. Pajunkissat jäivät jäljelle, ne sopivat kevääseen muutenkin. Olkkarissa on muuten jotain uuttakin, joka tuli hankittua juuri pääsiäiseksi. Palailenkin tähän ihan pian!

Meikäläisellä on ainakin akut ladattuna pitkän pyhän jälkeen ja mikä onkaan mukavampaa aloittaa uusi työviikko, kun aloittaa se tiistaista! 🙂

Heidi / Checklist - -

2 kommenttia “Siivouspäivä

  1. Oih että mä haluan niin käydä meil kans kaikki kaapit läpi, mutta en tiedä mistä revin sen ajan…

    1. Aikaahan se tosiaan kysyy. Yhden kaapin siivoamiseen saattaa mennä pitkäkin aika, riippuen toki kaapin sisällöstä. Meidän pitäisi siivota &quot;paperikaappi&quot; – eli kaikki tärkeät paperit verolappusista lähtien sisältävä kaappi pitäisi käydä läpi ja hävittää vanhat ja keksiä parempi säilytystapa tarpeellisille. Tuollaisen kaapin siivoaminen vie ainakin tuhottomasti aikaa, kun jokainen lippulappu täytyy tsekata!<br />
      <br />
      Toiseksi operaatioksi voisin ottaa vaatekaapit… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *