Pastellia pääsiäiseen

Vaaleanpunainen väri on aina ollut heikkouteni. Olen pitänyt siitä jo pienestä tytöstä lähtien. Ylipäätään väreistä pastellinsävyt ovat lemppareitani; raikas turkoosi, viileä minttu ja pehmeä vaaleankeltainen.

Pääsiäiseksi tekee mieli aina vähän väriä ja tänä keväänä hento vaaleanpunainen taas kolahti.

IMG_5784.jpg

Tämä palmusunnuntaiviikonloppu hujahti ohitse vauhdilla. Perjantai-iltana kävin tapani mukaan joogassa. Siitä lähtee viikonloppu niin rauhallisin mielin käyntiin. Eilen sain uuden, vähän tummemman lookin hiuksiini kampaaja-ystäväni käsissä ja sitä kelpasi ulkoiluttaa, kun juhlimme ystävän pyöreitä. Ilta kului hyvässä seurassa kuohujuoman voimin, taidettiin kömpiä kotiin vasta kahden jälkeen keskustan kuppilasta. Olipa mahtava ilta nähden vanhoja tuttuja ja joratessa ysärihittien tahtiin! Joku battlekin tuli heitettyä, heh! 🙂

IMG_5779.jpg

Tänään olen odotellut virpojia kylään, mutta oven takana kävi vain ystävän tytär poskeen maalatun lepakon kanssa. Häneltä sainkin ihania vitsoja oikein kolmin kappalein isoa Kinder pupua vastaan! Muutoin on pääsiäiskoristeet kaivamatta esille ja rairuohokin kasvattamatta, mutta vielä tässä kerkee.

IMG_5785.jpg

Leppoisaa palmusunnuntain jatkoa!

4 kommenttia “Pastellia pääsiäiseen

  1. Ei ole täälläkään vielä pääsiäiskoristeita, mutta hei… sulla on ainakin ne vitsat 🙂 Niistä on hyvä lähteä, ja jos oikein laiskottaa, niin muuta ei tarvitsekaan 🙂

    1. No pitihän ne parit itse maalatut munat kaivaa eilen esille, mutta en saanut niitä kuitenkaan vielä sijoitettua mihinkään 🙂 Vitsat juu löytyy nyt ja arvaa mitä – ostin rairuohon äsken valmiiksi kasvatettuna Tänä vuonna voi vähän oikoa mutkia suoriksi. 🙂

    1. Niin onkin! Vaaleanpunaisessa on niin monta sävyä, itseäni viehättää tuollainen viileä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *