Ideoita ruukkupuutarhaan

Etsin jo jokunen viiikko sitten muutamista rautakaupoista ja puutarhamyymälöistä kivoja ruukkuja tai ruukuksi soveltuvia tulevaan pieneen ruukkupuutarhaani, mutta mitään ihmeellistä ei tullut vastaan. Kunnes näin bloginaapurini Miian blogissa Bottichelli -vadit!

No, siitä se idea sitten lähti…

Viime viikolla hain postista jättimäisen paketin ja sisältä paljastui 3 eri kokoista vatia. Niihin on tarkoitus istutella erilaisia kukkia ja tänä vuonna huomaan olevani erityisen ihastunut kaikkiin varrellisiin versioihin. Niitä onkin mielestäni tänä kesänä enemmän, tai sitten vaan kiinnitän niihin nyt erityistä huomiota.

ruukkupuutarha_.jpg

Varrellisia tähtisilmiä ja markettoja. Valkoisia kellokukkia, pinkkejä petunioita, vihreää murattia…
Enää puuttuu käynti puutarhamyymälässä. 🙂

Kukkakuvat Plantagenin, vadit Royal Designin sivuilta.

2 kommenttia “Ideoita ruukkupuutarhaan

  1. Tulee varmasti aivan mielettömän ihana ruukkupuutarha :). Kukilla on jotenkin niin suuri voima tuottaa mielihyvää – niitä on kiva katsella ja ihastella, tuoksutella ja jotenkin ne vain saavat olon rauhalliseksi :). Ja jippii! Olen saanut pidettyä oman kellokukkani ainakin vielä toistaiseksi hengissä! 😀

    1. Toivotaan… en ole koskaan sellaista tehnyt, kun yleensä on pihalla kukkinut tarvittavat kukat. Nyt istutettavia alueita ei enää ole, joten tätä ruukkuversiota täytyy nyt kokeilla. Paranisi vaan tästä flunssasta, niin voisi alkaa hommiin…!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *