JUHLASUUNNITTELUA!

Juhlat ovat elämän suola, vai mitä?! Nyt onkin tullut aika järjestää seuraavat, sillä vaikka kouluni loppui jo kesäkuussa, virallista valmistumista on saanut odottaa tänne syksymmälle. Tutkintotodistusten jakotilaisuus on parin viikon päästä ja itse valmistujaisjuhlat olemme siipan kanssa päättäneet viettää syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Keksin jo ajat sitten teeman näille juhlille: sadonkorjuujuhlat puutarhassa! No, puutarha lienee vähän suureellinen ilmaisu meidän piskuiselle takapihallemme, mutta säiden salliessa vietämme juhlia myös pihan puolella.

Rakastan juhlien ja erilaisten illanviettojen suunnittelua ja järjestämistä. Käytän paljon aikaa eri yksityiskohtien miettimiseen ja panostan aina siihen, että ruoka, koristeet ja kattaus tukevat toisiaan. Nämä juhlat vietetään kahdessa osassa; päivällä saapuvat vanhemmat ja muut sukulaiset, illalla ystävät ja tällä kertaa juhlat ovat K-18, eli lapsukaiset jäävät pois näistä kekkereistä! 🙂

Koska suunnittelen juhlia jo aivan höyrypäisenä – nehän ovat jo reilu 3 viikon päästä, perustin juhlille ja kaikille päässä pyöriville ideoille oman Pinterest -kansion, jonne tallettelen ihania fiiliskuvia ja inspiraation lähteitä. Niistä saakin oivan idean, mitä olen ajatellut. Sinne vaan siis kaikki kurkkimaan! 🙂

garden.jpg

Ruokapuoli tarvitsee vielä pientä mietintämyssyä, vaikka senkin raamit on teeman puolesta jo aika hyvin kartoitettu. Juhlajärjestelyjä täytyykin alkaa tässä ihan tosissaan tekemään; rekvisiittaa, koristeita ja somisteita täytyy jo alkaa hankkimaan ja askartelemaan! Pidän kuitenkin samalla mielessä ostolakkoni! Juomat sen sijaan löytyy valmiina, sillä olimme kaukaa viisaita ja ostimme juomavarastot täyteen heinäkuiselta Tallinnan-matkaltamme.

Ai että, täällä juhlajärjestelijä ei meinaa pysyä housuissaan! On niin ihanaa suunnitella tällaisia juhlia, joissa päämääränä on pitää hauskaa, nauttia hyvien ystävien seurasta hyvän ruoan ja juoman parissa. Haaveilen, että ilta on lämmin, mutta syyskuiseen tyyliin pimeä tulee jo aikaisin. Pihan kaikki lamput ja lyhdyt loistaa ja valaisee terassin tunnelmalliseksi. Tuolit ovat täynnä pehmeitä ja lämpimiä huopia, joihin vieraat voivat kääriytyä, jotta iltaa voi jatkaa vielä vähän pidempään ulkosalla. Tunnelma on hilpeä ja puheensorina ja naurunremakat täyttävät syksyisen illan… <3

Minäkö haaveilija…? 🙂

Blondi

10 kommenttia “JUHLASUUNNITTELUA!

1. Ymmärrän tuon innostuksen täysin: minulla tarkoitus juhlia synttäreitä 20.9. ja olen jo aivan innoissani suunnitellut tarjoiluja ja koristeluja 🙂 Edellisistä syntymäpäiväjuhlista on useampi vuosi, joten ihana saada ystävät kasaan ♥

1. Oi, ihanaa, että on muitakin juhlajärjestelyitä rakastavia!! 🙂 Synttärijuhlatkin on tosi kivoja, niitä harvoin kuitenkin tulee juhlittua, jollei jotain tasavuosia täytä. Itse olen viimeksi järjestänyt 30-vuotissynttärini, niitä juhlittiin 80-luvun teemalla. Voit uskoa, että oli upeaa nähdä jengi pukeutuneena sen ajan vaatteisiin ja asusteisiin! 🙂

Parasta juhlissa on nimenomaan iloiset ihmiset, yhdessäolo ja hauskanpito! ♥

2. Eniten erilaisten listojen lisäksi rakastan juhlien suunnitelua ♥

Juuri vietimme esikoisen ysiveet viikonloppuna, kuvia löytyy blogista 🙂

1. Täältä löytyy kanssasisar tuohon listojen vääntämiseen! 😉 Meikäläisellä tursuu kalenterinvälit ja laukun sisätaskut (puhelimesta ja läppäristä puhumattakaan) erilaisista listoista! Siis listanhan saa väännettyä aiheesta kuin aiheesta! 🙂

Kiitos vinkistä, käyn kurkkaamassa kuvat! 🙂

3. Suunnitelmat juhlia varten näyttää ja kuulostaa ihanilta! Kivoja suunnitteluja! ♥

1. Erilaisia juhlia on kyllä ihana suunnitella, varsinkin näitä, kun ovat itselle tärkeän asian, eli uuden ammatin juhlimista varten. Nyt täytyy enää toivoa, ettei sataisi, muuten menee kaikki lyhtysuunnitelmat ihan mönkään…! :)

Kiitos Jenni, jatkan täällä suunnittelua innolla! ♥

4. Täällä kans yks, joka nauttii juhlien suunnittelusta! 🙂 Lasten synttäreitäkin alan suunnittelemaan paria kuukautta ennen. Ehtii sitten askarrella ja hommata tarvikkeet, usein tulee tilattua netin kautta juttuja.

Mukavia juhlia teille! ♥

1. Oi, lasten synttäreitä on ihana suunnitella! Mä tykkäsin kovasti lastenjuhlia miettiä ja askarrella somisteita tms. Meidän likka täyttää parin kuukauden päästä 17, ei ole enää lastenjuhlia tarvinnut vuosikausiin suunnitella 🙁 Onneksi juhlanaihe löytyy nyt omasta takaa…! ;)

Kiitos Heli! ♥

5. Juhlien suunnittelu on kyllä niiin ihanaa, ehtii nauttia juhlista jo monta viikkoa etukäteen ♥ Ihanan kollaasin olit kerännyt Pinterestiin, sain sieltä monia ideoita.

1. Ihan totta! Juhlista tulee jotenkin sitten merkityksellisemmätkin, kun on nähnyt paljon vaivaa niiden toteuttamiseen! Ja Pinterest on niin upeita ideoita pullollaan, että sieltä tarttui itsellekin vaikka ja mitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *