Tyhjän pesän syndrooma

En ole hetkeen kokenut mitään tämän omituisempaa tunnetta. Se on samaan aikaan haikeutta, tyhjyyttä, ylpeyttä ja innokkuutta. Ehkä juuri siksi tuota lapsen poismuuton jälkeen jättämää tunteiden monimuotoisuutta voikin helposti kutsua tyhjän pesän syndroomaksi. Tytär siis tosiaan muutti 21 vuoden iässä omaan kotiinsa heinäkuun lopussa. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, asiaa ei oikein ole vieläkään sisäistänyt, kun ensin olimme miehen kanssa mökillä lomailemassa hänen muuttaessaan ja nämä pari viikkoa on tässä mennyt niin, että tytär saattaisi vain olla iltaisin omilla menoillaan tai töissä tms. En ole pätkääkään huolissani hänen pärjäämisestään. Kaikki jotka hänet tuntee, tietää, että hän on ollut jo pienestä pitäen hyvin itsenäinen, hyvin omapäinen ja omillaan pärjäävä. Päinvastoin olen varma, että hänen hiukan introvertille luonteelle tekee hyvää päästä oman kodin rauhaan jossa saa toimia juuri niin kuin itse haluaa välittämättä meistä vanhemmista ja meidän tavoista ja toiveista. Kyllä sen tässä viimeisten parin vuoden aikana huomasi, että kolme aikuista omine tapoineen ja aikatauluineen aiheutti aina välillä pientä ilmapiirin kireytymistä. Ei voida vanhempina olettaa, että aikuinen tytär enää noudattaisi kaikkea meidän sanomaa vain siksi että jalat on meidän pöydän alla. Aika oli nyt kypsä kaikin tavoin.

Olemme kaikki erittäin tyytyväisiä tyttären uuteen kotiin. Se on upouusi, vasta rakennettu talo kaikkien mahdollisten palveluiden ja julkisen liikenteen äärellä parin kilsan päässä meistä. On tammilattiat, kaartuvat suihkuovet, vaatehuoneet, astianpesukoneet ja lasitettu partsi kokolattiamatolla – täydellinen pieni koti omille siivilleen lennähtäneelle nuorelle naiselle. Olen kyllä tosi onnellinen hänen puolestaan tuosta upeasta kodista, joka hänen sanojensa mukaan myös tuntuu kodilta. Ja sehän se tärkein asia on. On tärkeää tuntea olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Jokainenhan meistä kuitenkin pitää kotia sellaisena turvasatamana jonne on hyvä palata, oli se sitten työpäivän jälkeen tai vaikka matkalta.

Törmäsin artikkeliin ”tyhjän pesän syndroomasta” – näille sekalaisille tunteille on yhteinen nimittäjä ja yhteiset oireet. Artikkelissa käytiin läpi yleisimpiä tuntemuksia, joita perheen lapsen poismuuttaminen voi vanhemmissa aiheuttaa. Otin vapauden lainata pääotsikot ja täyttää itse noiden perään meidän omia fiiliksiä tilanteesta.

Sano itsellesi, että olet riittävän hyvä vanhempi

-Emme itse koe miehen kanssa yhtään niin, etteikö oltaisi oltu lapsellemme hyviä vanhempia. Toki olemme varmasti joidenkin pedagogien mukaan tehneet varmaan kaikki mahdolliset virheet joita vanhempana voi tehdä, mutta uskaltaisin väittää, että olemme olleet rakkautta ja rajoja tasapuolisesti antavia ja ymmärtäväisiä vanhempia. Olemme onnistuneet säilyttämään jälkikasvuumme avoimet ja suorat välit ja väittäisin toiseksi, että suhteellisen pieni ikäeromme on auttanut asiassa, saimmehan lapsen hyvin nuorina. Olemme super ylpeitä tyttärestämme ja siitä minkälaiseksi ihmiseksi hän on kasvanut. Ja vaikka osa tulee toki suoraan hänen persoonastaan, haluaisin uskoa, että kunnollisella kotikasvatuksella ja terveiden arvojen siirtämisellä on ollut oma osansa. Tyttäremme on suoraselkäinen ja empaattinen. Hän uskaltaa kulkea omaa polkuaan ja olla omaa mieltä asioista, mutta ei koskaan pahottaisi kenenkään mieltä tarkoituksella. Hänellä on luontaista pelisilmää eri tilanteiden ja eri ihmisten kohtaamiseen ja hän on ehdottoman luotettava. Itsenäinen, huumorintajuinen ja tarkkaakin tarkempi. Tytär on matkustanut kanssamme ympäri maailmaa ja uskon, että eri kulttuurien, ihmisten ja elinolojen näkeminen on avartanut maailmankatsomusta. Ihan ylpeästi otamme miehen kanssa sulan hattuun ja toteamme, että olemme olleet juuri tyttärellemme riittävän hyviä

Hanki omaan elämääsi ikiomia asioita

-Olemme aina pitäneet tärkeänä omia harrastuksia ja omia menoja. Emme ole ikinä eläneet miehen kanssa elämäämme vain lapsen ehdoilla, jokainen vanhempi kun on muutakin kuin vain äiti tai isä tai edes puoliso. Olemme kaikki yksilöitä ja tarvitsemme omaa aikaa myös erossa perheestä. Emme siis millään lailla putoa miehen kanssa tyhjän päälle tyttären lähdettyä

Jaa arkea kumppanisi kanssa

-Tähän kohtaan sopisi sama vastaus kuin edelliseenkin. Olemme miehen kanssa äitinä ja isänä olleet myös ihan vain mies ja vaimo – aviopari tekemässä kahden keskisiä juttuja matkustamisesta ulkona syömiseen, ystävien treffailuun ja ihan vain iltaa yhdessä viettäen ja samalla jutustellen. Meitä kiinnostaa samat asiat joiden parissa riittää tekemistä ja keskusteltavaa ihan arkipäivän tasolla ja olemme mm. jakaneet saman tanssiharrastuksenkin vuosikausia.

Sano puolisollesi hyviä ja kauniita asioita

-Väsyneenä ja kiukkusena tulee sanottua kyllä useimmiten kaikkea muuta kuin hyviä tai kauniita asioita, mutta hetkittäiset kimpaantumiset ymmärretään puolin sun toisin ilman suurempia anteeksipyytelyitä, sillä normaali arjessa huomioimme mieluummin juurikin ne positiiviset asiat.

Anna tunteiden tulla

-Niin, kyllä muutama kyynelkin on tullut vuodatettua tilanteen vuoksi, sillä onhan tämä nyt jotain ihan outoa… Miten niin hän ei asu enää luonamme?! Hän on ollut siinä 21  vuotta ja nyt sitten yhtäkkiä ei enää olekaan. Että vaikka tähän yhdessä valmistauduttiin ostamalla tavaroita ja pakkaamalla niitä, ei mikään valmista tähän tunteeseen. Se todella on niin montaa tunnetta yhtä aikaa.

Muistan itse tuon ajan ja miten innoissaan sitä oli aloittaessaan omaa itsenäistä elämää. Ollaan yhdessä tyttären kanssa muisteltu hänen ensisanoista lähtien eri vaiheita naurun säestämänä. Rohkenen tässä kohtaa myös sanoa että vaikka tunnen innokkuutta tyttären puolesta, niin onhan tämä innostavaa aikaa myös itselle, sillä vaikka eihän se vanhemmuus tähän poismuuttoon millään lailla pääty, niin silti koen jollain tapaa jotain vapautta tällä hetkellä. Vähän kuin että nyt olen oman osuuteni hoitanut ja nyt on tyttären aika ottaa vastuu itse itsestään. Me olimme tosi nuoria miehen kanssa perheen perustaessamme ja se oma nuoruus jäi kesken. Kun muut opiskelivat ja kävivät baareissa tanssimassa ja ryypiskelemässä, me istuimme kotona vaihtamassa vaippoja ja pesemässä pyykkiä. Emme koskaan itse eläneet sitä vaihetta mitä tytär nyt. Ja vaikka itse valitsimme toisin, olen niin onnellinen, että hän rauhassa tutustuu itse itsekseen olemiseen ja elämiseen oman kauniin kotinsa suojissa

Älä tuppaudu, mutta ole käytettävissä

-Hmm… tämä on varmasti se kaikista vaikein osio. Sillä vaikka tunnenkin jonkin sortin ihmeellistä vapautta nyt, en koskaan lakkaa olemasta äiti. Mietin ensin pitäisikö jotenkin sopia miten jatkossa olemme yhteydessä toisiimme ettemme joko tukahduta tytärtä jatkuvalla yhteydenpidolla tai vastaavasti viestitä virheellisesti etteikö hänen asiat enää kiinnostaisi kun ei uskalla soittaa tai laittaa viestiä tuppautumisen pelossa. Sitten päätin, että josko tästä ei tehtäisi numeroa – ollaan yhteydessä niinkuin ollaan ja katsellaan miten se menee ihan luonnollisesti. Aika itsenäistä elämää tytär vietti viime vuodet kotona asuessaan ja eri aikaisten töiden takia emme välttämättä nähneet päiviin. Ei sitä silloinkaan soiteltu tai viestitelty jatkuvalla syötöllä. Sen toki olemme tyttärelle ilmoittaneet, että kotiin hän on aina tervetullut ilman mitään etukäteisilmoitteluita ja jos mihin tahansa tarvitsee apua tai mitä tahansa muuta, sitä on saatavilla 24/7

Älä museoi muuttaneen huonetta

-No, tätä olisi ollut todella vaikea toteuttaa, sillä tyttären huoneeseen jäi hänen jälkeensä seinät ja pimennysverho. 😃 Pari taulua annettiin eteenpäin kummitytön perheelle, jotka tyttäreltä jäi ja vanha matto sai lähtöpassit suoraan roskiin. Meillä tuo huone ihan oikeasti kumisi tyhjyyttään ja kumisee vähän vieläkin siitä huolimatta, että pari kalustetta sinne ollaan laitettu. Sitä paitsi tuskin tytärkään haluaisi mitään muistokammiota meidän säilyttävän…! Mitä tuosta huoneesta oikeasti tulee, niin jonkin sortin sekoitus työ- ja vierashuonetta. En ole saanut vierasvuodetta ja työpöytää enempää tehtyä päätöksiä, joten katselemme rauhassa ajan kanssa mitä sinne haluamme ja tarvitsemme jatkoa ajatellen.

 

Tällaisilla fiiliksillä meidän perheessä nyt elokuun puolivälissä mennään. Ihan uudenlaista arkea joka tavalla.

 

2 kommenttia “Tyhjän pesän syndrooma

  1. Ihana postaus, kiitos Heidi! ♥︎ Tuli haikea olo lukiessa kun mietin että joskus se hetki itsellenikin koittaa kun tyttöni lentää pesästä. 😀 Ihanaa viikkoa ja sisustelun intoa, ja paljon onnea tytöllesi uuden kodin johdosta! ♥︎

    1. Kiitos <3 Tuntui aiheelliselta kirjoittaa tästä, kun se kokonaisvaltaisesti muuttaa kuitenkin elämää. Kuulumisia tytön kodista on tulossa, olen jo saanut luvan postata ottamiani kuvia! Hän on perinyt intohimon sisustamiseen ja koti on kyllä todella kaunis! Onneksi teillä on vielä hetki aikaa ennen kuin A muuttaa kotoa pois, mutta äkkiä nämä vuodet vierii, nyt sen huomaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *