ERIPARI TUOLIT

Jostain syystä minua viehättää kovasti keittiön ruokapöytä, jonka ympärillä on eripari tuoleja. Vanhoja, moderneja, yksinkertaisia ja koristeellisempia yhdessä, sulassa sovussa. Niistä syntyy mielestäni kotiin rento ja vähän sellainen boheemi fiilis. Kaiken ei tarvitse olla niin vimpan päälle mietittyä, symmetristä ja samaa settiä. Vai onko tänä päivänä juuri niin, että tuollainen eriparius on nimenomaan mietittyä?

tuolit%201.jpg

Niin tai näin, sattui käymään niin, että nyt käsilläni olisi kaksi vanhaa antiikkituolia, jotka saisin täysin ilmaiseksi. Tuolit ovat ehjiä ja tukevia, mutta ei niin hyvässä pintakuosissa. Hilseilevä lakkaus ja läiskikäs ruskea pinta voisi helposti saada hionnan jälkeen uuden valkoisen maalikerroksen päälleen ja vihreät samettiset istuimet harmaan tai mustavalkoisen kankaan ylleen. Ne näyttäisivät pienen tuunauksen jälkeen varmaan upeilta!

antiikit.jpg

Siippa ei ollut luonnollisesti yhtä innoissaan ajatuksesta. Mitä järkeä on poistaa täysin ehjät, modernit, pari vuotta vanhat pöytään kuuluvat tuolit ja vaihtaa ne vanhoihin ja nariseviin eripari jakkaroihin…? Äh, miehet. Ne ei vaan joskus tajua. 🙂 Ruokapöytään kuuluvat tuolit kiikuttaisin varastoon ainakin hetkeksi odottamaan, että toimiiko eripari tuoli -ajatus pidemmän käytön jälkeen. Jos ei, vanhat tuolit ovat hyvässä kysynnässä, ne saisi myytyä eteenpäin ja jos toimisi, ruokapöytään kuuluvat tuolit nekin varmasti menisi kaupaksi ja minä pääsisin eroon tuoleista, joista en kovin paljon pidä 🙂

Kaksi tuolia siis löytyisi omasta takaa, neljä vielä puuttuisi. Niitä voisi alkaa katselemaan. Alunperin ajattelin, että tuoleja voisi olla kolmea erilaista, eli kutakin aina kaksi kappaletta. Säilyisi jokin selkeys, ettei sentään kaikki ole täysin erilaisia keskenään. Pinnatuolit tuntuu kivoilta, olisi myös kiva kokeilla laittaa irrallisia istuintyynyjä tai talvella taljoja tuoleille.

tuolit%202.jpg

Olen melko varma, että modernin korkeakiiltovalkoisen pöytämme rinnalla vanhat tuolit näyttäisi oikein hyviltä! Suoralinjainen pöytä antaisi tilaa vähän koristeellisemmallekin tuolirykelmälle.

keitti%C3%B6kollaasi.jpg

Ja voisihan toki kokeilla miltä näyttäisi jättää kaksi olemassa olevaa keittiön tuolia pöydän ääreen…?

Miltä ajatus eripari tuoleista ruokapöydän ympärillä teistä tuntuu?

Aurinkoista perjantaita kaikille!

Blondi

kuvat lainattu täältä ja täältä

6 kommenttia “ERIPARI TUOLIT

  1. Mä olen kuule miettinyt ihan samaa, meilläkin valkoinen moderni korkeakiiltopöytä! Ja juurikin niin, että olisi aina pari yhdenlaista (vanhaa) tuolia 🙂 Meillä itseasiassa tällä hetkellä samaiset tuolit pöydän ympärillä, meillä tosin mustat. Ja voi kuinka haluaisin päästä niistä eroon! Tolixit on haaveissa, mutta haaveeksi ne taitaa jäädäkin hinnan puolesta…. Yhdestä voi aina maksaa, mutta että kuudesta 😀 Joten etsinnässä on vanhoja puisia tuoleja: vasta yhden pinnatuolin olen halvalla löytänyt ja kunnostanut, joten projekti on todellakin vasta vaiheessa 😉

    1. Tuollainen moderni pöytä ja vanhat tuolit olisivat ihana yhdistelmä! 🙂 Itse kiinnittäisin huomiota lähinnä selkänojien korkeuksiin, niiden haluaisin olevan aika lailla samassa korkeudessa. Meillä oli joskus todella korkeanojaiset tuolit ja en tykännyt niistä yhtään. No sullahan on kanssa sitten jo projekti käynnissä! Toivottavasti löydät muut pian! 🙂

  2. Tykkään eripari-ajatuksesta tosi paljon! Olen nimittäin itsekin haaveillut tällaisesta muutoksesta, mutta meillä myös vasta pari vuotta vanhat tuolit, joten voi olla että mies katsoisi kuin kajahtanutta kun löisin idean pöytään. Täytynee siis vielä miettiä tovi.. 🙂

    1. Eikös vain olekin kiva ajatus! 🙂 Nuo miehet heittää aina välillä kapuloita rattaisiin, eivät ollenkaan jaa tätä sisustuksellista intohimoa ja useimmiten jaksaa pyöritellä silmiä päässään mielestäni loistavalle idealle…! 🙂 Tätä ajatusta täytyy nyt itsekin vähän sulatella lisää. Toisaalta tykkään kovasti keittiön nykyisestä modernista ilmeestä, toisaalta haluaisin siihen vähän lisää persoonallisuutta juurikin eripari tuoleilla.

  3. Eriparituolit viehättää mua ajatuksena, mutta mun mielestä ne vaativat tilaa ympärilleen, jotta pääsisivät oikeuksiinsa näyttämättä tukkoisilta. Teidän keittiö kyllä näyttää varsin tilavalta, joten kokeile ihmeessä!

    1. Kiitos hyvästä pointista Dara! Tuolit eivät tosiaan saa näyttää siltä, että ne on tungettu pöydän ääreen. Tämän hetkiset tuolit ovat jaloiltaan sirot, mutta yllättävän "kohlot" istuin -ja selkänoja-osaltaan. Tätä täytyy ehdottomasti miettiä toteutuksen kannalta lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *