IHANA KAAPPINI

Jo aiemmin tässä postauksessa esittelemäni tuunattu 60-luvun liinavaatekaappi sai myös kodin rempan jälkeen meiltä. Sitä olinkin jo kovasti odottanut! Kaappi näyttää kotiympäristössä tuhat kertaa paremmalta kuin varastossa kelmeän loisteputkilampun alla kuvattuna juuri tuohon tuunauspostaukseen. 

            IMG_5181.jpg

Kuva ei ihan näytä kaapin pintaa samalla tavalla, kuin miten silmä sen näkee. Oikeasti kaapin pinnassa näkyy sudin vedot ja kaikki vanhat kolhut ja naarmut. Mielestäni hyvin sympaattinen kaappi tuo 60-luvun helmi! 🙂

Kaapin päälle sommittelin asetelman Raamiin.fi -sivustolta tilaamieni printtien, metallisen tarjottimen ja muiden esineiden avulla. Mehikasvi on supersöpö ja tuoreet neilikat ihastuttavat jo toista viikkoa. Valaisimena toimii kätköistä kaivamani Ikean pieni valaisin, joskin mietin kuinka upealta siinä mahtaisi näyttää mustilla jaloilla varustettu Milk -valaisin…?

IMG_5190_2.jpg

Kaappi on vitivalkoinen ja kätkee sisäänsä älyttömän määrän astioita, maljakoita ja muita koriste-esineitä. Kaappi on varsin oiva säilytyskaluste myös laajalle määrälle kritallilasejani. Koska jätin kaapin käsittelemättä sisäpuolelta, tuntui old school hyllypaperit aika kivalta idealta astioiden säilytyksen kannalta. Hyllypaperin virkaa toimittaa Ikean lahjapaperiosastolta mukaani nappaamani paperi.

IMG_5194.jpg

IMG_5197.jpg

Kaappi on kertakaikkiaan aivan ihastuttava lisä uudistettuun kotiimme! Se sai paikkansa diy tv-tason ja pihan oven vierestä. Tuohon samaiseen nurkkaan sitä alunperin kaavailin ja siinä se näytti juuri oikealta.

                 IMG_5182.jpg

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat kaapista:

kaappi%20projekti.jpg

Kyllähän se aika paljon käsittelyssäni muuttui, mutta niin oli tarkoituskin ja mielestäni ehdottomasti parempaan suuntaan! 🙂

Me olemme tänään herkutelleet mansikkaisella meloni-halloumisalaatilla ja grillatuilla broilerinfileillä. Lisäksi pari annosta jäätelöä sekä mansikka-vadelma-marenkikakkua on tullut nautiskeltua. Pari litraa olen kitannut jääteetä ja muita kylmiä juomia – eihän tätä hellettä muuten kestä! 🙂

Mahtavaa aurinkoista sunnuntai-iltaa!

Blondi

16 kommenttia “IHANA KAAPPINI

    1. Kiitos! 🙂 Aika ihastuttava se on kyllä munkin mielestä 🙂

  1. Ahhhhh… Siis tämähän oli tosi hieno jo sen aiemman postauksen kuvissa, mutta nyt ihan valmiina ja paikallaan osana kotia, on vieläkin upeampi! Nyt sen vasta oikeasti näkee, kuinka onnistunut ja upea lopputulos onkaan ♥

    1. Kiitos Dara! ♥ Vähän jännitti ryhtyä entisöintipuuhiin, sillä en ihan varmasti tiennyt onnistuisiko lopputulos haluamallani tavalla. Siitä tuli kuitenkin erittäin hyvä ja mustat yksityiskohdat antaa sille vähän särmää. Se on kyllä yksi lempikalusteistani ehdottomasti!

  2. Todella kaunis! Kotonani oli lapsuudessa tuollainen ja arvaat varmaan onko käynyt monta kertaa mielessä sen kohtalo.

    1. Kiitti! 🙂 No varmasti olet miettinyt kaapin kohtaloa! Minusta on kivaa, jos kalusteisiin liittyy joku tarina tai sen on saanut joltain, jolloin siihen liittyy myös tunnearvoa. Tuo kaappi tuli meille ostoksena antiikkihallista, mutta on jotenkin kiva ajatus, että kaappi on ollut olemassa jo paljon ennen minun syntymääni… Se on varmasti nähnyt paljon 🙂

    1. Eikös vaan olekin? 🙂 Jotenkin katse harhautuu siihen joka päivä monta kertaa!

    1. Kyllä tuo oli todellinen löytö ja saimme sen vielä alen ja pienen tinkimisen jälkeen pilkkahintaan! Odottelen jo mitä kaikkea somistuksia/asetelmia tuon päälle voikaan tehdä:)

  3. Ihanna kaappi, hyvä koko, sinne mahtuu paljon. Ja todella kaunis. Haluan…

    1. Täyskorkea kaappi olisi ollut liian massiivinen ja puolikorkea mietitytti juurikin sen vetoisuuden takia, mutta turhaan – kaappiin mahtuu älytön määrä tavaraa ja isot vetolaatikot kätkee paljon muuta roinaa. Koko on siis juuri passeli ja tykkään kyllä kovasti tuosta ulkonäöstä itsekin! 🙂

  4. Todella onnistunut tuunaus! Ja olet jälleen kerran ottanut kauniita kuvia, joita on ilo katsella : ).

    1. Kiitos Tiia! 🙂 Siitä on kyllä tullut ihan olkkarin kruunu…! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *