SUUNNITELMAT ELÄÄ

Täällä ollaan toivuttu jo juhannuksesta ja palattu takaisin kotiin ja sisustussuunnitelmien pariin.

Ihan aina ei hyvinkään suunnitellut jutut mene niin kuin Strömsössä, sen saimme huomata. Ennen kuin vanha sohvamme lähti elämään uutta elämää uuteen kotiinsa, me pyöritimme sitä puolityhjässä olkkarissa saadaksemme vähän konkreettisempaa käsitystä, miten kaavailemamme kulmasohva asettuisi olkkariin. No eihän se asettuisi.

Olkkarin ikkunat alkavat melko matalalta ja sohva ikkunan edessä näytti kamalalta! Ikkuna peittyi osittain ja tuntui, kuin se olisi blokannut valoakin. Sen lisäksi olohuone pienentyi radikaalisti ja tuntui, että sohva käveli vastaan jo wc:n ovella, joka on siis puolessa välissä alakertaa. Ajatukset teki kertaheitolla u-käännöksen kulmasohvan suhteen.

PicMonkey%20Collage.jpg

Raskaat kalusteet tuntuvat minusta muutenkin suorastaan ahdistavilta ja vaikka olohuoneemme on ihan kivan kokoinen, ei sinne tee mieli ängetä silti turhan massiivisia kalusteita, jotka pienentävät tilaa. Niinpä jouduin laittamaan puntariin uudelleen myös haaveilemani Narnia-henkisen vanhan kaapin. Sohvan pyörittely konkretisoi hyvin myös miltä iso kaappi näyttäisi puolen metrin päässä sohvasta. Olemmekin joutuneet miettimään olkkarin mittasuhteita, kalusteita ja tarpeitamme uudelleen. Kaavailemamme yleisilme tai värimaailma ei tule muuttumaan ja etsimme edelleen aikaa kestäviä ratkaisuja ja kevyitä kalusteita. Haluamme jotain omaleimaista, harmoniaa sekä eroon turhasta tavarasta. Nämä eivät ole muuttuneet, vaikka sohva ja säilytyskaluste joutuivatkin nyt uuden mietinnän kohteeksi.

Pienen hetkellisen lamaantumisen ja raivokkaan netissä pyörimisen jälkeen uskon, että löysin korvaavia tuotteita kaavailtujen tilalle, jotka kelpasi miehellekin. Pienen pientä kompromissia joutunen tekemään erään miehen vuosia hinkuman kalusteen suhteen, nyt kun sohva-idea muuttui, mutta kai se on annettava tilaa siipankin mietteille. Onhan se hänenkin kotinsa…: )

Mukavaa päivää kaikille!

B

8 kommenttia “SUUNNITELMAT ELÄÄ

1. No mutta hyvä, että hoksasitte tuon sohva-asian jo nyt ettekä vasta siinä vaiheessa, kun uusi sohva olisi kannettu sisään : ). Mekin olemme mietiskelleet kulmasohvaa, mutta pieniä mittauksia tehdessäni totesin, että se saattaa kuitenkin olla liian raskas kaluste avaruutta ja tilaa kaipaavalle..

Voisikohan tuo miehesi haluama kaluste olla mekanismituoli ; ) ? Meillä nimittäin aina kun olohuoneen kalusteiden uusiminen tulee puheeksi, niin mieheni jaksaa muistuttaa, että hänen haaveensa on nimenomaan mekanismituoli.. Pikku hiljaa alan ehkä taipumaan tuohon mieheni toiveeseen, edellyttäen että tuoli on valkoinen ja myös minun silmääni miellyttävä : D. Kuten sanoit, onhan tämä hänenkin kotinsa : ).

1. Sanos muuta! Onneksi tuo tuli testattua, vaikka kuinka olimme mittailuja kulmasohvan suhteen tehneet. Kulmasohva tietyn kätisenä vaikuttaa myös siihen, että sitäpä ei sitten enää niin vain siirretä olkkarissa toiseen paikkaan… Se myös alkoi sitten mietityttämään.

Ei vitsi – oikein arvasit!! Mekanismituolipa hyvinkin! 😀 Olen ollut sitä vastaan vuosia, mutta nyt satuin löytämään pari, jotka jopa miellyttivät omaa silmää. Mies joutunee tekemään kompromissin haluamani sohvan suhteen, joten kaipa minä voin taipua sitten tuon tuolin suhteen… Mikä noilla miehillä muuten on, että kaikki aina haluaa sen hiton mekanismituolin?!?! 🙂

2. Oi oi, jaa ihmeessä löytösi täälläkin, nimittäin itse en ole vielä löytänyt sellaisia, jotka meille kelpuuttaisin : ). Enpä kyllä ole hirveän aktiivisesti kyseisiä tuoleja katsellutkaan.. Wonder why ; )..

Eräällä ystävällämme (yllättäen miehellä) on mekanismiSOHVA ja arvaa vain saanko aina kuulla kehuja siitä niin mieheltäni kuin ystävältämmekin, kun käymme hänen luonaan : ).

3. No ei tässä ihan vielä voi juhlia, ettäkö joku mekanismikaunotar olisi löytynyt! 🙂 Jotkut niistä on kuitenkin sirompia, kuin alun perin luulin… Hah! Mies ehdotti myös meille tuota mekanismisohvaa, voit uskoa, ettei tullut kauppoja!

2. Kuulostaapa tutuilta sun pohdinnat! Itse kaavailin uuteen kotiin kulmasohvaa, mutta onneksi tykkään suunnittelusta, joten piirsin pohjat ja aloin siihen mallailemaan toivomaani sohvaa. Onneksi aloin, koska kävi selväksi, että sohva ei mitenkään järkevästi mahtuisi tulevaan olkkariin. Löytyi onneksi toinen kevyempi vaihtoehto meillekin, joskin toteutusta joudun odottamaan paljon kauemmin kuin te. Mutta siis hienoa, että vaihtoehto löytyi kriiseilyn jälkeen (tuttu tunne!) ja että saatte molempia miellyttävän kompromissin aikaan. 🙂 Ja tiedätkö, minäkin olisin veikannut, että mies hinkuaa mekanismituolia. 😀

1. Täytyy sanoa, että harmitti ihan vietävästi, kun tajusin, ettei haaveilemani kulmasohva tule näyttämään hyvältä meillä. Onneksi armoton googlettaminen antoi lisää vaihtoehtoja.

Miehet ja mekanismituolit – sen täytyy olla joku sisäänrakennettu juttu…! 🙂

3. Hui, viime tingassa saitte onneksi tuon ongelman eteenne ja ehditte vielä etsiä korvaavat ja mieluisat vaihtoehdot! Odotan jo mielenkiinnolla teidän remonttia ja lopputulosta. 🙂

1. Aika viime tinkaan tosiaan meni, sillä sohvaa oltiin juuri tilaamassa… Säilytyskaluste on nyt kovan etsinnän alla, tänään sitä lähdetään etsimään antiikkiliikkeistä, joten toivotaan, että tärppää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *