KEITTIÖN FREESAUSTA

Päätimme pikkuhiljaa aloitella remonttia lähinnä niistä pienemmistä hommista ja koska keittiöön ei ole tulossa mitään ihan massiivisia muutostöitä, se tuntuu hyvältä paikalta aloittaa. Pientä pohtimista se toki vaatii sekin, sillä olemme uusimassa keittiön tasot. Kovin pitkiä tasojahan meidän pienessä avokeittiössä ei ole, mutta nekin vähäiset ovat kuntonsa puolesta uusimisen tarpeessa.

Kävimme joku aika sitten siipan kanssa kiertelemässä muutamat rautakaupat ja katsottiin sopivia vaihtoehtoja niin laminaattilattian kuin jalkalistojenkin osalta. Samalla tsekattiin  wc:n lattialaattoja ja keittiön tasoja sillä silmällä. Jotain suosikkeja löytyi myös, joten pikkuhiljaa materiaalivalinnat alkavat selkiintymään.

Keräsin pieneen keittiökollaasiin vähän mitä on mielessä.

keitti%C3%B6kollaasi.jpg

Tasoksi siis valikoituu joku vaalea puu, kuten kuvan alareunassa. Mies halusi ehdottomasti puutason ja se tuntui itsestäkin hyvältä ajatukselta. Keittiömme korkeakiiltovalkoiselle pöydälle olen jo hankkinut puiset tabletit, joten puutasoille löytyy väri- ja materiaalipareja niin halutessa.

Musta terävöittää vähän ilmettä ja pidän ihan valtavasti Ikean Hektar-valaisimesta! Onneksi niitä saa kahta kokoa, sillä isompi olisi aivan liian massiivinen pieneen avokeittiöömme. Hektarin jyhkeämpi ilme tuntuu yksinkertaisen Plumen-lampun jälkeen aika kivalta. Plumeninhan voi toki kiertää kiinni myös Hektariin lampuksi. (Plumen näkyy hyvin allaolevissa kuvissa.)

Ikean musta ritiläkori on mielestäni tosi hauskan näköinen ja siinä voisi vaikka säilyttää yrttejä tason päällä. Laventeli toisi ihanaa tuoksua, rosmariini lisää vehreyttä.  Tasoille eksyy aina kaikkea sälää, mutta jos ne ovat kootusti jossain, yleisilme on paljon hallitumpi 🙂 H&M:n ihanat kulhot voisivat toimia ihan vain koristeena tai astioina joillekin herkuille tms.

Patakintaat on vähän siinä kunnossa, että ne voisi uusia, Artekin Siena näyttäisi varmasti kivalta saman sävyisten keittiöpyyhkeiden kanssa. Isoon, mikron yläpuolella olevaan avohyllyyn voisin sujauttaa muutamat korit piensäilytystä varten. Edelliset harmaat löytävät paikkansa varmasti jostain muualta kotoa. Myös keittokirjat voisin laittaa kaveriksi hyllyyn makoilemaan.

Nykyinen ilmehän keittiössä on hyvin musta-valkoinen. Olen kyllästynyt race flag -henkiseen itse tuunattuun lookkiin sekä pieneen ”kovuuteen”, jota mustavalkoinen keittiö tuo tullessaan. Kaipaan sinne pientä lämpöä ja uutta ilmettä, jota vaaleat puutasot toisivat heti.

       IMG_3841.jpg

Musta väri siirtyy välitilasta yläkaappien yläpuolelle. Sinne ei pysty rakentamaan lisäkaappitilaa, vaikka sille olisi iso tarve, koska paneelin takana kulkee asuntomme ilmastointiputket. Miehen ideasta(!) päällystämme tuon yläpaneelin liitutaulukalvolla. Maalia en halua sen pysyvyyden takia, mutta kalvo on helppo ottaa pois jälkiä jättämättä. Ja jottei mies nyt ihan koko kunniaa kalvo-ideasta saisi, niin mainittakoon, että käytin itse kyseistä kalvoa lopputyö-kohteessani, joten alunperin loistoidea on siis ihan minulta itseltäni… 😉

                              IMG_3864.jpg

Harmaa seinä ruokapöydän taustalla jää edelleen harmaaksi. Tykkään keittiö-eteistilan harmaaksi maalatuista seinistä edelleen valtavasti! Harmaa on väri, johon ei kyllästy koskaan!

      PicMonkey%20Collage.jpg

Tällaisia suunnitelmia meillä on keittiön varalle! Kaikista kivointahan tietysti olisi uusia vaikka kaapit ja koko tuo välitila jollain ihanalla betonilla tms. Siihen ei tällä kertaa kuitenkaan nyt taloudelliset paukut riitä, joten me edetään nyt tällaisella faceliftillä:)

Blondi

4 kommenttia “KEITTIÖN FREESAUSTA

  1. No aika hieno facelift kyllä tulossa, ihania suunnitelmia! ♥ Kiva seurata teidän projektin etenemistä. 🙂

    1. No eiköhän tuolla suunnitelmalla jotain uutta ilmettä keittiöön saa! <br />
      <br />
      Ja täällä taas odotellaan teidän projektin etenemistä! Upo-uuteen asuntoon muuttaminen on ihanaa! Muistan vieläkin sen tunteen kun tulimme tähän kotiin ja kukaan ei ennen meitä ollut täällä asunut. Siinä on jotain uniikkia fiilistä! &hearts;

  2. Tosi kivoja juttuja olet löytänyt 🙂 Meille muuten tuli kans Ikeasta hankittua tuo ritiläkori ja se on ihana, sopii kivasti juuri vaikka öljypulloille. Hauskaa päivää &hearts;

    1. Kiva kuulla! Tuo ritiläkori sopii just passelisti tuollaiselle keittiötarvikesäilytykselle! Haluaisin oikeastaan sellaisen tangon välitilaan kiinni, mihin saisi vaikka jotain koreja sun muita roikkumaan, mutta en taida haluta laatttoja porattavan… Tuollainen tason päällä säilytettävä ritiläkori sen sijaan toimii varmasti hyvin!<br />
      <br />
      Samoin sulle kiitti! &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *