Olohuoneessa

Vihdoin puri sisustus-inspis ja sain aikaiseksi tuumailun sijaan myös toimia. Ilme olkkarissa vaihtui astetta neutraalimpaan kesäisen raikkaan sinisen väistyttyä ja huomasinpa jo kaivelevani erilaisia kynttilänjalkojakin esiin. Ihan vielä ei ole niiden aika, sillä illat ovat vielä super valoisia ja kesäisen helteisiä. Minun puolestani saisi jatkua vielä hetken, kyllä sitä pimeyttä sitten taas riittääkin…

On pitänyt postata niin monesta asiasta. Skopeloksen matkakuvat ovat vielä läpikäymättä ja haluan ehdottomasti jakaa niitä myös tänne blogiin, sillä niin kuvankaunis se paikka oli! Lisäksi haluaisin kertoa uudentyyppisestä ruokavaliosta, jota olemme miehen kanssa kohta kuukauden noudattaneet ja mitä tuloksia siitä on tullut. Tyttären uuden kodin kuvat on julkaisematta ja ja onhan myös yläkerran työ/vierashuoneessakin vihdoin alkanut tapahtumaan sisustuksen saralla jotain. (Hmm, tässäpä oiva muistilista seuraaville postausaiheille!)

Kiitos siis vihdoin puraisseen inspiksen, olen saanut hankittua huoneeseen jo maton! Wuhuu! Tilauksessa on nyt jo myös muutama muukin tuiki tarpeellinen kaluste. Tytärhän vei mm. valaisimet huoneesta ja jos hämärän saavuttua haluaa huoneessa asioida, mies lähinnä vaatekaapillaan, täytyy kaivaa puhelimen fikkari esiin. Ei kovin käytännöllistä.

Vapaa-aika menee tällä hetkellä lähinnä työstä toipumiseen ja muutamaan treenikertaan per viikko. En tiedä miksi syksy töissä on loman jälkeen käynnistynyt niin nihkeästi, että töiden jälkeen tuntuu kuin tarvitsisi päikkärit. Joka päivä. Ja minä en koskaan nuku päikkäreitä! Koiran kanssa pitäisi taas alkaa aktiivisesti treenaamaan jo opittuja asioita sekä ihan uusia, sillä nyt kun mökkikausi alkaa loppumaan osaltamme ja viikonloput eivät enää kulutakaan energiaa pursuavan koiran varastoja seuraavien päivien ajaksi kokonaan, niin se alkaa selvästi iltaisin protestoimaan tylsyyttään. Se suorastaan siis näyttää tylsistyneeltä, marmattaa ääneen ja tulee tuijottamaan sohvalla makaavia omistajiaan silmiin, että tehkää pliis jotain mun kanssa!! Ja kyllähän me sitten heti ryhdytäänkin piilotteluleikkeihin tai treenataan temppuja, mutta pitäisi tehdä se jo ennen koiran tylsistymistä. Yksi postausaihe tässä muuten lisää – pitäisi kirjoittaa enemmän Madden kuulumisia. Note to self.

Huomenna onneksi on taas perjantai ja me suuntaamme mökille. Kyseessä taitaa olla vihoviimeinen yöpyminen mökillä tänä kautena ja siihen sopien mökillä vietetäänkin Venetsialaisia yhdessä naapureiden kanssa. Venetsialaisiin se kesäkausi yleensä loppuukin. Vaikka mökkeily on mahtavaa ja viihdytään siellä kaikki todella hyvin, viikonloputkin on mukava saada toukokuun jälkeen palaamaan normaali uomiin. On aikaa möllöttää kotona, tehdä vaikka näitä sisustusprojekteja loppuun, käydä leffassa ja syömässä kavereiden kanssa ja nautiskella koti-illoista.

Viettäkää tekin kiva viikonloppu!

2 kommenttia “Olohuoneessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *