Pääsiäistunnelmia kattauksesta koristeisiin

Tänä vuonna pääsiäinen pääsi ikään kuin yllättämään! Se tuli niin nopeasti, etten oikein kerennyt reagoimaan tavanomaisesti. Rairuohon kyllä kylvin ja tuossa se pianon päällä vihertää, mutta muutoin otin parit pääsiäiskoristeeni esiin eilen pitkäperjantaina n. varttia ennen vieraiden tuloa.

Koristeisiini kuuluu lähinnä valkoiseksi spreijaamani puput, jotka ostin Köpiksestä vuosia sitten. Lisäksi tulppaanit, erilaiset namuset ja höyhenet kuuluvat pääsiäiseeni. Keittiössä valmistuu hyvää ruokaa, pashaa ja tänä vuonna myös suklaamoussekakku.

Pitkäperjantain kattauksen kruunu oli kelta-valkoinen kukkakimppu pienillä risuilla höystettynä. Väriparina niille toimi mummini vanhat keltaiset ja hieman jo hauraat munakupit. Illallisella meillä tarjottiin alkuun kasvisruokaa – pestopedillä tarjoiltu tomaattipihvi, mozzarellajuustoa, parmesanlastuja sekä paahdettuja pinjansiemeniä. Pääruoaksi tarjoilimme kokonaisena uunissa valmistettua naudan sisäfilettä, valkosipulikermaperunoita, tankoparsaa pancettaan käärittynä sekä itse valmistamaani persiljamaustevoita. Jälkkäriksi siis aiemmin jo mainittua suklaamoussekakkua sekä tietysti pashaa.

Ilta kului rennosti lautapelejä pelaillen ja tämä päivä onkin mennyt ihan rennosti suoratoistopalvelua katsellen sekä koiran kanssa auringonpaisteessa lenkkeillen.

Huomenna lähdetään mökille pihahommiin ja syödään vaihteeksi hyvin. Ja lisää suklaamunia. Tietenkin. Niitä onkin tuossa olkkarin pöydän kulmalla vahtinut eräs karvakorva.

Aurinkoista pääsiäisen jatkoa kaikille!

2 kommenttia “Pääsiäistunnelmia kattauksesta koristeisiin

    1. Kiitos paljon! Tykkään tosi paljon tehdä kattauksia ja miettiä niitä aina etukäteen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *