Keittiömme parhaimmat puolet

Kesäaamut on ihan parhaita! Varsinkin viikonloppuaamut, kun on aikaa heräillä rauhassa, keitellä teetä, rakentaa kiva aamupala ja istahtaa pöydän ääreen aurinkoisessa keittiössä. Meillä paistaa aamuaurinko suoraan sisään ja ensisäteistä lähtien meillä on kotona valoisaa siihen saakka, kunnes aurinko painuu mailleen toisella puolen taloa. Sanoisinkin, että keittiömme tai oikeastaan koko asuntomme parhain puoli onkin valoisuus.

Olen varmasti aiemminkin jo sen todennut, mutta keittiön pöydän vaihtaminen suorakaiteen muotoisesta pyöreään on ollut yksi parhaimmista sisutuksellisista ratkaisuista kotonamme. Keittiö on kohtalaisen pieni ja vaikka pyöreä pöytä vaatii ympärilleen tilaa enemmän kuin suorakaiteen muotoinen, näyttää keittiö pyöreällä pöydällä paljon avarammalta ja ilmavalta. Ja jotenkin myös kotoisammaltakin.

Lisäksi pyöreä pöytä mahdollisti kauan haaveilemani ikkunalaudan! Siinä on ihana kasvattaa yrttejä ja säilyttää kauniita esineitä ja polttaa lyhdyssä kynttilöitä. Ei toki ehkä näin valoisaan kesäaikaan, mutta syksyllä ja talvella se on ollut ihan lyömätön tunnelmanluoja. Myös ikkunalauta on tuonut keittiöön lisää kodikasta ilmettä.

Sanomattakin on selvää, että rakastan myös noita Hayn Neu -tuoleja. Ne olivat rakkautta ensi silmäyksellä ja olen niin tyytyväinen, että ostin ne, vaikka hintalapuksi neljän tuolin kohdalla muodostuikin ihan sievoinen summa. Niissä on ihan super hyvä istua ja vaaleat saarnijalat ovat todella kauniit ja tuovat keittiön tasojen kanssa mukavaa lämpöä sisustukseen. En myöskään pane pahakseni ikkunasta avautuvaa vehreyttä. Pidän todella paljon paikasta jossa asumme – vehreän puiston ja metsäisen luonnonsuojelualueen välissä, päättyvän tien päässä.

Jossain kohtaa isompaa keittiöremppaa täytyy ajatella. Nyt se on vain lähinnä päiväunieni haave. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä nyt, sillä edelle menevät mökin kunnostusprojektit ja kotonakin akuutimpi remppakohde on ehdottomasti kylppäri. Keittiö menee kyllä näin vielä jonkun vuoden ja on viihtyisä nyky asussaankin parhaita puolia korostaen.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *