Sisustusmuutoksia?

Mieleni on tehnyt jo viime syksystä lähtien tehdä olohuoneeseen isompaa muutosta. Koska selkeää kuvaa uudistuksesta ei ole (vieläkään) ollut, on asia jäänyt muhimaan. Selvää on kuitenkin jo pari asiaa; sohvan yltä tauluhyllyn poistaminen ja taustaseinän värin muutos. Kylmän haalea harmaa on ollut aivan ihana sävy seinässä, mutta nyt olen alkanut siihen vähän kyllästymään ja nimenomaan siihen viileyteen. Tauluhylly on aikansa elänyt ja siihen tilalle olen miettinyt paria eri vaihtoehtoa, ehkä jopa ihan oikean taulun teettämistä.

Suurin muutos, tai tässä kohtaa vielä haave, on uusi sohva. Niin kaunis muotoilultaan kuin vanha sohvamme onkin, alkaa sen tumma, hieman lilaan taittava sävy tuntumaan tunkkaiselta ja itse asiassa jopa melko vaikealta yhdistää muihin väreihin, varsinkin heleisiin pastelleihin, sohva taittaa nekin tunkkaisiksi. Sen lisäksi istuintyynyt, joita ei saa irti, on alkaneet vähän nyppääntymään ja niiden irroitettavuus ja käänneltävyys olisi ollut kyllä omiaan estämään yhden kohdan kulumista. Sohva on palvellut meitä kohta 4 vuotta ja nyt koen sen tien tulleen meidän kodissa päätökseen.

Sohva on kuitenkin aika paljon kodin ilmettä muuttava asia ja kalliskin hankinta, joten tätä vielä hieman lykätään keväämmälle, että ajatus uudesta vähän kirkastuu. Lisäksi meillä on yksi hintava hankinta tulossa kotiin muutaman viikon päästä, joka sekin vaikuttaa tilanteeseen, enkä oikein malta odottaa, että voin esitellä sen teille. <3

Sohvapöydän uusimista lukuun ottamatta olkkari on ollut nelisen vuotta samanlainen pieniä tekstiili- tai koriste-esine muutoksia lukuun ottamatta. Onkin aika freesata vähän ilmettä vaihtamalla maalisävyjä ja toivottavasti sohvaakin. Tällä kertaa sohvan tulee olla vaalea, ellei jopa valkoinen ja ehdottomasti irroitettavilla ja pestävillä päällisillä. Tällaisia sisustustuumailuja siis täällä meneillään!

Toivottavasti silmiänne ei ihan hirveästi särkenyt nämä kamalat, hämärässä otetut ja kohinan täyttämät valokuvat! Alkuillat töiden jälkeen eivät oikein anna ihanteellisia olosuhteita valokuvaamiseen, mutta juuri nyt on tyytyminen tähän. Kyllä se kevät ja valoisat hetket koittavat pian taas!

Me jatkamme lomailua Thaimaassa ja toivottelenkin täältä reissun päältä mukavaa viikon jatkoa!

2 kommenttia “Sisustusmuutoksia?

  1. Meille kotiutui Hakolan Lazy sohva divaaniosalla viime keväänä. Suosittelen lämpimästi. Lazyssa on irrotettavat ja pestävät päälliset, myös rungossa. Otin yhteyttä suoraan Hakolalle ja sainkin heiltä paremman tarjouksen kuin liikkeestä mikä myy Hakolan sohvia.

    1. No Hakolaa tässä on itsekin katsottu… ei todellakaan huono vaihtoehto! Kiitos vinkistä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *