Huonekuusi – toinen lempparikasvini

Pitkään blogiani lukeneet tietävät jo, että en juurikaan pidä viherkasveista omassa kodissani. Olen sillä tapaa ronkeli, että en pidä kovinkaan monen kasvin ilmeestä tai lehtien muodoista. Kahta lempparikasviani, oliivipuuta ja huonekuusta yhdistää yksi tekijä ja se on puumainen ilme. Niinpä kolmannen oliivipuuni kuoltua äskettäin (siis sen puun, jonka sain selviytymään viime talvesta ja joka nyt teki totaalisen harakirin muutamassa viikossa nostettuani sen ulkoa sisätiloihin), päätin jättää oliivipuut tauolle ja hankkia huonekuusen.

Mitenkään kovin menestyksekäs en ole tämänkään kasvin kanssa ollut – olen mitä todennäköisimmin kastellut kasvia liikaa saaden kaksi edeltäjää jo bioroskikseen, joten yritän tämän kanssa edetä varovaisemmin. Minulle suorastaan naureskeltiin Plantagenissa, että miten ihmeessä olen saanut jo kaksi huonekuusta hengiltä?! Hmm… minusta tämä on kyllä aika vaativa kasvi hengissä pidettäväksi!

Istutin huonekuusen betoniruukkuun tekemällä sinne ensin salaojan pienistä kivistä. Jospa se auttaisi vähän liikakasteluongelmassa myös.

Ensiksi sijoitin huonekuusen keittiön ikkunalaudalle, mutta yhdessä viime viikonlopun aikana keittiöntuoleihin lisäämieni taljojen ja jatkuvasti jo kotona ollessani polttamieni pimeää taltuttavien kynttilöiden kanssa yleisilme jouluuntui liikaa jopa minunkaltaiseni jouluhullun mielestä. Oli aivan pakko siirtää huonekuusi hetkeksi vielä samaisessa avotilassa olevan eteisen puolelle. Nostan sen siitä sitten kuukauden kuluttua paremmin framille, kun joulua voi alkaa hehkuttaa jo olan takaa.

Tänään oli asteet pakkasen puolella kun lähdin töihin ja hanskoja oli kaiveltava esiin! Saa nähdä tuleeko Helsinkiin ensilumi jo ensi viikon alussa, kuten lupailivat. En kyllä panisi pahakseni (kun ei se kuitenkaan vielä maahan jää) ja usein tyttären syntymäpäivän tienoilla (myös silloin kun hän syntyi), sataa maahan ensi lumi. Tosin viime vuosina se on ollut vähän kortilla…

Nyt toivottelen mukavaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia “Huonekuusi – toinen lempparikasvini

  1. Huonekuusi on kaunis.Se on pitänyt itsenikin jo pidemmän aikaa hommata.on vanhanajan huonekasvi,joten veikkaan että saattaisi vanhassa,viileässä talossamme(ilman keskuslämmitystä)voida hyvin:)Meillä kaikki kasvit menestyy,vaikka suurimman osan aikaa ovat ”herran hallussa”.Luulenpa pitkälti johtuvan tästä:)

    1. On kyllä tosi kaunis ja jotenkin sympaattisen näköinen. Joo, olen lukenut, että huonekuusi on ollut kovin yleinen jo 1800- luvulla! 🙂 Kokeile ihmeessä miten saat menestymään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *