Montenegrossa osa II – Budva

Jatkan upean Montenegron reissun sarjaa toisella osalla, jossa esittelen Budvan vanhan kaupungin. Sinne oli meidän hotelliltamme n. 5km kävelymatka, jonka toki olisi voinut taittaa joko paikallisbussilla 1 euron hintaan per hlö (kaikki bussit menevät pääkadulta Budvaan) tai taksilla n. 10 euron hintaan, mutta koska pääkatu menee yhtä katua ylempänä, jäisi kaikki ihanat rantamaisemat näkemättä. Me siis ehdottomasti kävelimme kaupunkiin parikin kertaa, sillä mikään ei voita näitä upeita biitsi-näkymiä tai sitä fiilistä, kun saavut kaupungin pieneen satamaan, jossa kimaltelee uskomattoman vihreä vesi…

Budvan kaupunki on 2.500 vuotta vanha! Se onkin yksi Adrianmeren rannikon vanhimmista asutuskeskuksista. Budva on kuulunut niin antiikin Kreikkaan kuin Roomaankin, joskus Venetsialle, sitten Jugoslavialle. Taustalla on siis melkoisen värikäs historia erilaisine sotien aikaisine miehityksineen ja isoine maanjäristyksineen, jotka romahduttivat kaupunkia pahoin.

Satama on pieni, mutta se houkuttelee multimiljönääreja paikalle omakotitalon kokoisilla veneillään. Olipahan huikeita katseltavia nekin!

Kujat ovat pieniä ja kapeita, aina siellä täällä aukeaa pieni tori, jossa on viihtyisiä kahviloita tai ravintoloita. Muutoin kujilla myydään aika lailla perus turistirihkamaa tai nahkatuotteita.

Vanhan kaupungin muurien ulkopuolella on vähän isompi ”rantabulevardi” palmuineen ja ravintoloineen.

Oli ihana käyskennellä pienillä kujilla ja vain fiilistellä. Budva on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos Montenegron rannikolle on suuntaamassa. Budvassa käy jopa 90.000 turistia vuodessa!

Yleisesti Montenegrossa pärjäsi melko hyvin englannilla, mutta venäjäntaidosta olisi ollut hurja apu! Venäjänkielisiä turisteja olikin todella runsain määrin sekä hotellissamme että koko kaupungissa. Maassa on hyvin edullinen hintataso ja valuuttana euro, todella kätevää siis senkin puolesta, eipähän tarvitse valuutanvaihtoa, kuten naapurimaa Kroatiassa, johon matkaammekin seuraavassa ja viimeisessä osassa näitä matkapostauksia.

Maisemat eivät jättäneet kylmäksi rajan toisellakaan puolella, joten pysykäähän kuulolla!

Jos eka osa Montenegrosta jäi lukematta, se löytyy klikkaamalla tätä!

2 kommenttia “Montenegrossa osa II – Budva

    1. Siis suosittelen todella lämpimästi!! Ihan huikeita maisemia! Vuoria, rantoja, poukamia, historiaa ja monimuotoinen luonto! Fiilistelin tuolla ihan täysiä koko ajan! Montenegrosta on todella kätevää poiketa myös naapurimaihin! Meiltä tosin jäi alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Albania väliin, mutta ehkäpä toisella kertaa…;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *