Selätä kaamos kirkasvalolla!

Se kamala pimeys alkaa jo uuvuttavasti hiipimään taas sateiden sulatettua hanget, ulottaen mustat kouransa maille ja mannuille. Pimeys valkoisilla hangilla ei ole ollenkaan niin ankeaa, päinvastoin!

Kaamosmasennus on alkanut tuntumaan itselläni vasta viime vuosina. En muista koskaan valittaneeni väsymystä tai kokeneeni pimeyden jotenkin painavan nuorempana. Vasta viimeiset viitisen vuotta olen ollut havaitsevinani itsessäni sen vaikutukset; aamulla herääminen tuntuu todella tuskaiselta ja herään ihan kuin syvimmästä mahdollisesta unesta puhelimen itsepintaiseen herätysääneen. Energiatasot on matalalla, iltapäivällä ei meinaa pysyä hereillä mitenkään ja sokerinhimo on aivan älytön!

_MG_0520.jpg

Mutta tiedättekö mitä?! Kaamokselle on pussattu hyvästit tänä syksynä – niskan päälle tai lähelle se ei ole edes päässytkään! Ihan alkusyksystä en vielä kovin helposti itse ole oireillutkaan, lumi tuli valaisevana elementtinä juuri oikeaan aikaan ja kun tähän vielä lisättiin kotimaisen Innoluxin* kanssa tehdyn yhteistyön myötä saatu kirkasvalolaite, ei masiksesta ole ollut tietoakaan!

Mietin pitkään kirkasvalolaitteen sijoituspaikkaa. Luin kirkasvalohoidosta ja miten sitä kannattaa käyttää. Ihmisen tuottama melatoniinihormoni säätelee uneliaisuuttamme – kesäisin valoisat päivät saavat melatoniinituotannon vähän kuin säästöliekille, sillä ihmisen paras ystävä aurinko pitää huolen vireystasosta. Kun syksyn pimeys saapuu ja auringonvalo hiipuu, ei ole mitään estämässä hormonituotantoa ja niinpä keho tuottaa melatoniinia entisestään ja saa olotilan väsyneeksi. Melatoniinihormonin tuotanto pitää saada tyrehdytettyä heti aamusta ja siksipä kirkasvalolaitetta suositellaan käytettäväksi heti herättyä. Iltaisin hormonia pitäisi elimistöön taas tulla, jotta uni tulee oikeaan aikaan, eli yötä vasten ja tämän takia laitetta ei suositella iltaisin käytettäväksi. Muuten karkaa uni!

_MG_0523.jpg

Tajuttuani miten tuo kirkasvalolaite ihmisen elimistöön vaikuttaa ja että hoito pitää saada heti aamulla, oli selvää, että olohuone tai keittiö oli poissuljettu tila lampun sijoituspaikaksi. En minä ainakaan kasiksi töihin joka päivä mennessäni kerkeäisi istuskella sohvalla puolta tuntia (minimi suositusaika hoidon kestolle) lampun edessä. Tai en keittiössäkään, sillä syön esim. aamupalan vasta toimistolla. Suurimman osan aamun hetkistä vietän alakerran wc:ssä valmistautuessani töihin meikaten ja hiuksia laittaen. Siinä vierähtää rauhallisissa merkeissä palttiarallaa puolisen tuntia, kiirettä kun en aamulla halua pitää.

Kirkasvalolaitteet on aika isoja monesti, mutta minä löysin täydellisen pyöreän ja sirokokoisen laitteen Bright -mallistosta juuri wc-tilaan sopien. Halkaisija tässä Rondo Led -nimisessä laitteessa on vain 20 senttiä. Se seisoo siroilla jaloillaan ilmavasti, joskin omiin tarpeisiin sopien minä ripustin sen koukulla vessan putkiin. Näin se antaa valon kohtisuoraan kasvojani kohti seisoessani peilin edessä ja hoitoetäisyyskin on juuri oikea. Täytyy muuten samaan syssyyn sanoa, että tasainen ja valkoinen valo on mitä parhain meikkaamiseen! Siinä löytyy sojottavat kulmakarvat! Migreenistä kärsivänä pelkäsin kirkkaan valon aiheuttavan jotain oireita, mutta mitä vielä! Valo tulee niin miellyttävän tasaisesti ja vaikka se on todella kirkas, se ei sokaise aamullakaan sikkuraisia silmiä.

innolux.jpg

Puolisen tuntia kirkasvalohoitoa on riittänyt ainakin itselläni. Olo on virkeämpi, eikä iltapäivän kuukahdusta ole tullut lainkaan. Tosin tänä syksynä olen panostanut runsaaseen liikkumiseen 3-4 kertaa viikossa salitreenien merkeissä, joogaten ja ulkona liikkuen. Olen pitänyt huolen D-vitamiinin saamisesta sekä syönyt hyvin. Sokerilakossa olen ollut lokakuun alusta saakka ja näin välttänyt sokeritasapainon heittelehtimisen ja muutenkin kamalan pöhön, jonka sokeri saa aikaan. Unta olen pyrkinyt arkisin saamaan 8 tuntia yössä ja viikonloppuisin vielä runsaasti enemmän. On meistä ihmisistä itsestä kiinni mikä on olotila. Omat vinkkini kirkasvalohoidon tueksi ovatkin nämä:

-Panosta hyvään ja terveelliseen ruokaan
-Nuku!
-Ulkoile raikkaassa ilmassa
-Tapaa ystäviä, tee mukavia juttuja
-Jätä sokeri vähemmälle. Älä hae siitä sitä piristystä, sillä se on hetkittäinen ja maksat huonosta olosta jälkikäteen
-Huolehdi vitamiineista, ota ne purkista, jos ei muuten tule riittävästi
-Liiku ja pidä kropasta huolta, niin lihaksista kuin liikkuvuudestakin, ei me tästä ainakaan nuorruta!

En tiedä mikä olisi olo ilman kirkasvalolaitetta, mutta koska nyt se on niin törkeän hyvä, en todellakaan luovu tuosta puolen tunnin päivittäisestä kirkasvalohoidosta! Jotenkin näen, että jokaisella suomalaisella tulisi olla tuollainen valo kotona jo syntymäoikeutena!

*Yhteistyössä Innolux

Heidi / Checklist - -

2 kommenttia “Selätä kaamos kirkasvalolla!

  1. Minunkin pitää tuo hankkia. Käytätkö sitä kunka paljon aamulla ja illalla? Olen huomannut, että vireystasoni on tosi huono juuri tähän aikaan vuodesta.

    1. En voi oikeastaan kun vain suositella lämpimästi! Syksyn pimeys ei ole väsyttänyt ollenkaan samalla tavoin, kuin ennen! 🙂 <br />
      <br />
      Kirkasvalohoitoa suositellaan otettavan aamuisin, jotta ihmisen uni-valve -hormonin, melatoniinin tuotanto tyrehtyisi. Iltaisin hoitoa ei suositella, sillä silloin kuuluukin tuota hormonia kehossa olevan, jotta uni tulee. Itse otan sen puoli tuntia valohoitoa aamuisin, iltaisin en lainkaan. Itselleni tuo 30 min on selvästi riittänyt. Tekstissäni on pinkinvärinen linkki kirkasvalohoitoon, voit kurkata sieltä lisää infoa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *