Portaiden raikastus

Huushollissa käy aikamoinen hulina, kun kotia laitetaan kaikin tavoin kuntoon lähestyviä yo-juhlia silmällä pitäen. Eihän meidän koti tietenkään tuona päivänä pääosassa ole, mutta juhlat ja monta kymmentä kotiin tulevaa vierasta on hyvä syy hoitaa kaikki roikkumaan jääneet hommat vihdoin pois alta ja laittaa koti kuntoon! Ja onhan se kiva kutsua ihmiset juhliin, kun tietää kaiken olevan tip top.

Portaat ovat olleet raikasta maalikerrosta vailla jo pitkään. Niinpä ryhdyin tuumasta toiseen ja sutaisin valkoisen maalin portaisiin kahtena iltana. En teippaillut suojateippauksia tai muitakaan, sen kun sudin maalin vain pintaan mattoa varoen. Portaiden pinta on raakabetonia, ne saavatkin olla tosi rouhean näköiset, joten ”sinnepäin” sudittu maalikaan ei haittaisi. Tokin tein reunat ja kaikki muutkin osuudet niin siististi kuin mahdollista, että ei tässä nyt mitään maalivalumia tai rantuja jätetty minnekään. Tuo betonipinta kaikkine koloineen on kuitenkin aika armollinen pelkälle pensselinvedollekin.

IMG_6769.jpg

Revin paikoin repsottaneet numerot pois ja ryhdyin hommiin. Numerot portaissa olivat ihan kiva yksityiskohta, mutta ne piti tietysti poistaa maalauksen ajaksi ja saahan ne takaisin, jos siltä tuntuu – mustaa dc-fix kalvoa löytyy omista varastoista, joten ei kun uusi numeroita askartelemaan! Maali on kyllä maailman parhain ja edullisin keino uudistaa, raikastaa ja muuttaa kodin pintoja!

Lyhtyjä en enää portailla pidä näin valoisan vuodenajan tullen – tuo isokin pääsi takaisin terassille, jonne se kuuluu. Olen muuten haaveillut toisesta tuollaisesta Tine K:n pyöreästä seinätarjottimesta. Olisi aika kivan näköistä, jos niitä olisi tuolla seinällä kaksin kappalein…

portaat.jpg

 Onneksi tämä työviikko kääntyy jo voiton puolelle. Meikäläinen alkaa olemaan jo ihan loman tarpeessa, sellaista haipakkaa on kyllä koko kevät töissä ollut! Nyt monen kuukauden tauon jälkeen tutkailen vähän Netflixin tarjontaa ja sitten unten maille… krooh.

4 kommenttia “Portaiden raikastus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *