Joulua kotiin

Muutaman päivän blogihiljaisuus on johtunut 1. adventtiviikonlopun menoista; perjantaina juhlittiin työpaikan pikkujouluja ja eilinen ja tämä päivä on mennyt mukavasti rautakauppoja kierrellessä! Kylppärihomma on lähtenyt nopeasti liikenteeseen, edes päivitystä suunnitteluvaiheesta en kerennyt tekemään, kun jo ryhdyttiin hommiin. Se menee nimittäin vähän niin, että kun mies innostuu jostain, niin sitten mennään eikä meinata!

IMG_3967.jpg

Mehän emme nyt siis lähde mega-kalliisiin kylppäriremppoihin, vaan päätimme kohentaa ilmettä muutoin. Olemme jo vaihtaneet haljenneiden käsienpesualtaiden tilalle uudet, meiltä kun oli molempien vessojen altaat rikki. Mies yllätti putkaritaidoillaan ihan täysin! Ei mennyt kauaakaan, kun homma oli tehty!

Nyt asennellaankin jo kylppäriin uusia kalusteita, kun tilaan haluttiin tuoda vähän enemmän kodinhoitohuonemaista ilmettä ja toimintoja. Näihin palaan myöhemmin, nyt kuitenkin oli tarkoitus esitellä kodin jo melko jouluista ilmettä ja yksityiskohtia.

IMG_3962.jpg

Kävin tonkimassa vähän joulukoristelaatikoita eilen ja hakemassa puutarhamyymälästä jouluisia kukkia kotiin. Mukaan valikoitui valkoinen amaryllis ja ihanan pieniä ja suppuisia hyasintteja.

Jokaiseen kodin ikkunaan on laitettu myös valokoristeet. Jos pimeys valtaa maat ja mannut jo kello neljältä päivältä, jokainen valonlähde on elintärkeä!

IMG_3985.jpg

Tein taas mummini vanhaan kakkuvuokaan hyasinttiasetelman. Pidin tuosta viime vuonna tosi paljon!  Viime vuonna kotona oli paljon sellaisia kivoja juttuja, jotka aion myös tänä vuonna toteuttaa. Miksi vaihtaa hyväksi havaittuja?

IMG_3980.jpg

En yleensä pidä tontuista, mutta jokin tässä hahmossa oli niin sympaattista, että se oli pakko ottaa kaupasta mukaan. Nyt se istuu pienen männyn vieressä eteisen penkillä.

IMG_3953.jpg

Tänään kuuntelin ekan kerran Michael Bublen joululevyä tai joululauluja ylipäätään. Tuli niin mukava ja leppoisa olo. Sellainen olo tulee vain joululauluista. Harmikseni iPodini taitaa olla sanomassa sopparia irti… Olen pulassa, jos se vekotin lakkaa toimimasta.

Illalla täällä keitellään glögit ja poltellaan ekaa adventtikynttilää. Niin, ja asennetaan niitä kalusteita. 🙂

IMG_3865.jpg

Kivaa iltaa kaikille!

6 kommenttia “Joulua kotiin

1. Nuo tontut on tosi herttaisia! Mulla oli muutama vuosi sitten ihan sama, en yhtään tykännyt tontuista, mutta kun näin tuon tyyliset tonttuset niin olin myyty! Mukavaa ensimmäistä adventtia. 🙂

1. Siis noi on tosi söpöjä!! Oli ihan pakko ostaa tuo nököttämään johonkin nurkkaan ja tuossa penkin päällä se on ihan kuin kotonaan!

Samoin sinne! 🙂

2. Heeeei, kakkuvuoka onkin hyvä idea! Siinä on niin kiva mattapinta! Mukavaa joulunalusaikaa – meilläkin jo jouluttaa vähitellen! 🙂

1. Kakkuvuoassa on jotain ihanaa vanhan ajan henkeä. Tuo on vielä oikein tuollaisen vanhanaikaisen muotoinenkin. Kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa jouluttaa yhä enemmän…! 🙂

3. Ei vitsi, mä en malta odottaa, mitä ootte keksinyt sille kylppärille! Voi kun meilläkin mies joskus innostuisi jostakin sisustus/remonttiasiasta noin paljon….. Ja noi hyasintit on NIIN söpöjä 🙂 Harmittaa ihan hirveesti, kun en pysty meille niitä voimakkaan tuoksun takia ottamaan…

Kivaa viikkoa!

1. Täytyy sanoa, että eilen jännitti vähän itseäkin, vedettiin kyllä ihan randomilla yksi kalustevalinta, mutta voi pojat, kyllä se vaan toimii! Itse asiassa se oli miehen idea ja ihan huikea olikin! Eikö olekin kiva, kun kertoilen näin kryptisesti? 😀 Teen kyllä sitten perinpohjaisen postauksen, kunhan kaikki on valmista. Siihen tosin menee varmaan vielä jokin aika.

Hyasintteja en itsekään astmaatikkona kestä, mutta mulla onkin oiva keino… Hyasintithan alkaa tuoksumaan vasta kukkiessaan, heti kun havaitsen ekan tuoksun, leikkaan koko kukinnan pois ja jäljelle jää vain tuo kaunis vihreä osa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *