Pimeetä touhua

Jäin miettimään vaikuttiko tämä jo kolmelta päivällä yllemme laskeutuva pimeys minuun jotenkin vaikkapa parikymppisenä tai vähän vanhempana? En ainakaan muista, että olisi. Muistan sen sijaan toisten päivitelleen, kuinka pimeys laskee energiatasoja, saa mielen matalaksi ja kuinka tekee vaan mieli kaivautua kotona sohvannurkkaan, jatkuvasta väsymyksestä puhumattakaan. En tunnistanut silloin oireita, mutta toisin on tänä päivänä.

Energiataso on selvästi laskenut, aamullakin tuntuu, kuin joutuisi heräämään keskellä yötä. Nopeasti sitä piristyy aamun aikana, mutta iltapäivästä tapahtuu jokin notkahdus ja alkaa väsyttää uudelleen. Töiden jälkeen onkin ihan poikki! Pimeys on vaikuttanut myös mielialaan ja sekin on tuntunut olevan vähän hakusessa lähiaikoina.

IMG_3617.jpg

Olen itse ruokkinut tympeää oloa liian vähällä ulkona olemisella ja huonolla syömisellä. Päätinkin, että viikonloppuna on panostettava ulkoiluun ihan kunnolla. Mikään ei tuuleta aivoja samalla lailla, kuin ulkoilma! Onneksi sentän liikuntaa tulee pari kolme kertaa viikkoon. Maanantai-iltojen joogasta en luovu ja nyt kun tytärkin on liittynyt saman liikuntakeskuksen jäseneksi, käymme yhdessä erilaisilla tunneilla. Ihan kohta kirmaankin salille balettitankotreeneihin!

Ruokailun suhteen olisi kylläkin vähän tsempattava. Arkiaamujen aamupalat ovat luisuneet tosi huonoiksi; teemuki ja kauranäkkäri -osastolle. Yäh. Puuro alkoi tökkimään heti, kun vatsan sai kuntoon, joten on kai palattava taas rahkasmoothieiden pariin. Olen myös aika lailla puputtanut makeita herkkuja lähiviikkoina. Pistän tuonkin pimeyden piikkiin! En nimittäin muista, että kesäaikaan olisi tehnyt samalla tavalla koko ajan makeaa mieli. Nyt on hyvä, jos yksi suklaalevy riittää taltuttamaan sokerinhimon. Ja senhän me kaikki tiedämme, että mitä enemmän sitä syö, sitä enemmän sitä tekee mieli!

Melkoisen pimeetä touhua on kirjaimellisesti nyt meneillään. Toivonkin jo kovasti lunta maahan. Sillä taittuisi tuo pimeys ja joulunodotuskin tuntuisi taas vähän konkreettisemmalta…

Torstai-iltaa kaikille. <3

Heidi / Checklist - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *