Fiiliksen hakua

Käsittämätöntä, miten kohta on jo marraskuun puoliväli. Jouluun on reilu kuukausi aikaa, enkä ole juuri mitenkään valmistellut asioita. Yleensä tähän aikaan on jo joulukorttiaskartelut täydessä käynnissä, mutta ei tänä vuonna. Yleensä olen alkanut jo tekemään home made -joululahjoja tähän aikaan, mutta ei tänä vuonna niitäkään. No, tämä vuosi on muutenkin ollut niin erilainen, kuin mikään aiemmin, että ei ole ihme, jos ei hommat mene niinkuin aina ennen.

Tuntuu, ettei tänä vuonna joulun fiilistely synny ihan yhtä helposti. En jotenkaan ole edes kerennyt sitä ajattelemaan ihmeemmin. Sivulauseissa vain. Pinterest on kuitenkin täyttynyt jouluista ja talvisista kuvista, olen yrittänyt sitä kautta virittäytyä jo pikkuhiljaa tunnelmaan. Toivottavasti se joulufiilis vielä tulee…

IMG_3595.jpg

Ehkä kiireinen syksykin on vähän verottanut voimia. Tuntuu, ettei kotona kerkeä olemaan yhtään. Kiire on todellakin ollut tuntuva. Tälläkin viikolla joka ikinen päivä on täynnä menoa ja ohjelmaa töiden jälkeen. Osa on harrastusmenoja, on pakko laittaa kalenteriin joogatunti tai muu treeni, jotta sinne tulee mentyä, jotta sinne on varannut aikaa mennä. Töissä on kiire, meno kiihtyy aina joulua kohden, kunnes sitten hljenee muutamaksi viikoksi. Minua työllistää uuden tyyppiset työt, sillä nyt kun opinnot ovat täydessä käynnissä, täytyy töissä tehdä erilaisia projekteja, jotta opittuja asioita voi hyödyntää käytännössä. Ja mitä tulee opintoihin, on niihinkin liittyen pieni kiirus – eka tutkintotilaisuus on kuukauden päästä ja valmistelen parhaillaan esitystäni sinne. Taas se luokan ja arvioijien edessä pönöttäminen alkaa! Olen silti todella innoissani, sillä näillä uusilla taidoillani pystyn töissä tekemään vaikka mitä! Ihan uudenlaisia aluevaltauksia!

Myös jouluun liittyen olen töissä saanut laittaa parastani. Työpaikkani joulukortti on mm. tänä vuonna käsialaani alusta loppuun. Ehkäpä hyödynnän näitä taitoja myös oman joulukorttimme tekemiseen…

IMG_3606.jpg

Piipahdus Ikeassa toi kotiin ihanan pienen vihreän havupuun. Se sai kunniapaikan olkkarin pöydältä. Toimikoon sekin pienenä fiiliksen herättelijänä. Nappasin samalla mukaani noita euron tuikkulyhtyjä, nuo useat leikkaukset lyhdyssä saavat liekin välkkymään todella kauniisti lasin lävitse! Ihan huippu ostos euron tuotteeksi!

Viikonloppuna aion piipahtaa Plantagenissa ja ostaa kotiin lisää jotain ihania fiiliksen herättäjä -kasveja. Lisää havuja? Ja ainakin aion ripustaa lisää valoja esille. Etupihan kirsikkapuuhun en vielä ole valoja laittanutkaan. Ehkäpä jotain talvisia tekstiilejäkin voisi ottaa esille. Sarvipäitä ainakin. Kyllä se tästä, näettekö? 🙂

Heidi / Checklist - -

4 kommenttia “Fiiliksen hakua

  1. Ihanaa fiilistä tuo vihreä havupuu. Niin pehmoisen oloinen ♥.

    1. Tuo on kyllä todella söpö kun on niin pienikin vielä ♡

  2. Tsemppiä kiireisiin ja opintoihin, kyllä se joulufiilis tulee ihan omillaan sitten, kun sopiva aika on 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *