Kituviikko

Edessä on se viimeinen rutistus ennen lomia – kituviikko töissä. Se viheliäinen viikko, kun kaikki pitäisi saada reilaan, että voi hyvällä omalla tunnolla jäädä kesälomalle. Se viikko, joka tuntuu tosi pitkältä ja joka on ainoa asia, joka enää seisoo sinun ja loman välissä. Ajatukset on jo semisti kääntymässä väkisinkin lomamoodiin, keskittymiskyky alkaa olemaan minimissään ja vikat aamuherätykset tuntuu ihan mahdottoman vaikeilta.

Uskoisin, että perjantaina hymy hiipii kasvoille ihan tosissaan. Onhan edessä ihan mahtava, viiden viikon mittainen kesäloma! Jeee! 🙂

IMG_2004.jpg

Kesä on kyllä antanut hieman odotuttaa itseään. Kovia, tuulisia säitä ja sateita on riittänyt alkukesän aikana, eikä takapihalla kuki vielä yksikään kesäsukka. Surkeaa. Aion korjata tilanteen tällä viikolla vihdoinkin. Royal Designista tilaamani ruukut huutavatkin jo täytettä.

Onneksi pihamme havupuut ikivihreinä tuovat kotoisuutta, samoin villiviini ihanilla isoilla lehdillään. Periaatteessa tuo japanilaishenkinen pieni puutarhamme ei perinteisiä kesäkukkia kaipaisikaan, mutta kesäksi on ihana saada väriä pirteistä kukista ja kyllähän ne toki viihtyisyyttä lisää. Alunperin ajattelin kukkia tuohon mustaan, aidan seinään kiinnitettyyn ritilään, mutta tykkään siitä valtavasti ihan noin tyhjänäkin. Vähän kuin sellaisena tilataideteoksena 🙂

IMG_2000.jpg

Myös koiruli on saanut kesätukan trimmin myötä. Eläkeläispappa nuortui taas silmissä, eikä näytä yhtään 13-vuotiaalta. <3 Mun rakas karvaturri.

IMG_2008.jpg

Odotan jo kesäisiä hellepäiviä uudella terassilla. Päätettiin miehen kanssa laittaa homma pakettiin lopullisesti Turkin reissun jälkeen, eli ostaa uusi grilli ja puuttuvat kalusteet, öljytä terassi yksiväriseksi sekä viimeistellä kesäkeittiö. Ennen ei oikein keretäkään ja varsinkaan öljyämistä ei voi suorittaa, kun vettä on luvattu tällekin viikolle joka toinen päivä.

No niin, sitten ei kun hirveä tsemppi päälle, että saadaan vika työviikko kunnialla loppuun!

Onko muita lomansa aloittavia tai jo siitä nauttivia kuulolla?
Kertokaas vähän kesäsuunnitelmistanne! 🙂

Heidi / Checklist - -

10 kommenttia “Kituviikko

1. Olen tilannut lomasäät alkavaksi perjantaina 26.6. Kituviikkoa täälläkin vietetään, jaksaa jaksaa! 🙂

2. Minulla kituviikko takana ja kesäloman eka päivä tänään.voi sitä riemua,kun torstaina ennen pyhiä pamautin työpaikan oven kiinni.teki mieli itkeä onnesta:)yksi kotimaan reissu edessä,sekä perinteinen Hangon reissu.rakastan merta ja kesähankoa.uidaan,syödään ja puuhastellaan omalla pihalla ja veneillään.tehdään mitä milloinkin mieli tekee,ei tarkkoja suunnitelmia.ei missään nimessä aikataulutettua lomaa,jonnekin lähdetään jos siltä tuntuu.kaunis terassi teillä ja ihaninta siinä on tuo suloinen koiravanhus.ihana❤️

1. Oi, onnellinen sinä! 🙂 Ihanalta kuulostaa myös teidän kesäsuunnitelmat! Kesäiset Suomen rannikkokaupungit ovat ihan parhaita! Itse taidan piipahtaa mm. Porvoossa, se on upea pieni kesäkaupunki. Loma ei missään nimessä saa olla aikataulutettua, vaan kerrankin kun saa tehdä mitä lystää milloin lystää, siitä on otettava ilo irti. Kiitos, tuo koiravanhus on kyllä yksi parhaimpia asioita elämässä. ♥

3. Oi, sinä onnekas kun saat viettää noin pitkän kesäloman! Tiedän kyllä tuon tunteen, kun lomalle tekisi jo mieli, mutta viimeiset rutistukset on vielä tehtävä – viikko tuntuu niin kovin pitkältä, mutta viimeisen työpäivän jälkeen on suorastaan voittajafiilis!

Kyllähän se hieman harmittaa, että itselläni ei tänä kesänä lomaa ole työpaikan vaihdoksen vuoksi, mutta toisaalta olen asennoitunut siihen, että kesä menee kokonaan töissä, joten vapaapäivistä tulee nautittua sitten senkin edestä :). Ja nyt tämä parhaillaan oleva "juhannusloma" tuntuu kyllä todella luksukselta, ja akut on tullut jälleen ladattua huippuunsa :).

Tsemppiä kituviikkoon, perjantaina odotus palkitaan! 🙂

1. Kevät on ollut niin rankkaa aikaa lähimmäisen sairastelun kanssa, että kaipasin pitkää kesälomaa ja ihan sen tarpeessa täällä tosiaan ollaankin. Viimeiset rutistukset pitäisi tosiaan saada vielä tehtyä. Tuo työpaikan vaihto tosiaan syö aina ne lomat. Muistan ikuisesti pari kesää, kun vaihdoin vuoden aikana kaksi kertaa työpaikkaa. Aloitin lyhyen sijaisuuden kesäkuussa ja se loppui joulukuussa. Ei lomaa sinä kesänä. Uusi työ alkoi tammikuussa, joten ei kesälomaa sinäkään kesänä paria päivää lukuun ottamatta – tosi rankkaa! Siinä sitä alkoi lomaa tosiaan kaivata!

Onneksi osaat nauttia minilomista ja muista vapaista! Kesä se on ilman lomaakin, nyt toivotaan enää vaan kivoja säitä! 🙂

4. Minulla vielä yli kuukausi lomaan 🙁 Ihana karvaturri ja kauniit kuvat muutenkin ♥

1. Toivotaan, että säät on mukavia, niin kesästä pystyy nauttimaan myös viikonloppuisin! 🙂 Ja hei, se loma tuntuu yhtä ansaitulta myös myöhemmin! Kiitos Syhi ♥

5. Tsemppiä loman odotteluun♥ Ei ole montaa päivää jäljellä:)!!! Itselläni alkoi loma samaan aikaan kuin koululaisilla ja työt jatkuvat sitten taas elokuun puolessa välissä:)

1. Kiitos! ♡ Ihanan pitkä loma!! Rentouttavaa sellaista teille! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *