Long bob, eli pitkä polkka

Hiukset. Nuo ikuiset murheenkryynit, Bad Har Dayn aiheuttaja, naisen kruunu ja mitä muuta.

Itselläni on perus suomalaiseen tapaan hentoiset ja ohuet hiukset. Olen kuullut usein kampaajalta, että minulla on paljon hiuksia ja jos ne olisivat yhtään karheammat, olisi ponnarikin paksumpi. Minulla on lähes aina ollut sellaiset puolipitkät hiukset – saa kiinni ja näteille kampauksille, mutta koskaan hiukseni eivät ole olleet esim. puoleen selkään (paitsi pidennyksiä pitäessäni, joista olen luopunut jo monta vuotta sitten.) Nyt hiukseni ovat kuitenkin oman mittapuuni mukaan jo aika pitkät, varmaan lapsena viimeksi ollut näin pitkät?

Alla olevassa kuvassa on hiukseni ”luonnontilassa”, eli pestyinä ja käsittelemättöminä. Tai no, föönäsin ne kuivaksi ilman mitään aineita, muuten luonnonkiharat olisivat aivan villinä ja sitä takkukasaa en halua. Kuvasta näkee myös hyvin pörröisen hiuslaatuni (kihartuvan tukan ikuinen ongelma) ja se saa hiukseni, varsinkin latvat näyttämään tosi kuivilta, vaikkeivat sitä olisikaan. Olen edellisen kerran leikannut latvani n. 2 kuukautta sitten.

IMG_1397.jpg

Leikkaan aina jonkun vuoden välein jotain radikaalia, lyhyempää mallia hiuksiini ja sitten kasvatan niitä taas. Viimeisen vuoden ajan hiuksiani on kerrostettu melko runsaasti ja latvallahan on tällöin tapana ohentua entisestään. Nyt kärsinkin hiirenhäntä-kompleksista; pisimmät hiukseni takana lapaluiden kohdalla näyttävät tosi ohuilta ja kaipaan jotain ryhtiä ilmeeseen. Aloinkin miettimään julkkisten suosimaa long bob -mallia, eli pitkää polkkaa.

Hirvittäisiköhän leikata katkoviivan kohdalta letti poikki?! Siitä lähtisi varmaan 15 senttiä pisimmillään, mutta toisaalta ei tuo latvakaan hyvältä näytä…

hiukset.jpg

Long bob, eli pitkä polkka tuntuu kivalta ajatukselta. Se myös sopii hyvin kasvonpiirteisiini ja sen jos leikkaisi, olisi hiukset jotakuinkin tasapitkät, hieman lyhyempiä kerroksia sekä ”otsista” lukuunottamatta, joka on nyt leukamitassa. Lyhyempää mallia on helpompi saada kuohkeammaksi, kuin tällaista pidempää hiusta, joka muuttuu pituuden myötä heti raskaammaksi. Hentoinen hiuslaatu näyttää ylllättäen paremmalta, jos ei ihan päätä nuole. Jotain tällaistä olisi siis polkka-ajatuksissa:

longbob.jpg

Siinä muuten upea rivi upeita naisia! Charlizella on hieman pidempi malli, Gwynethillä taas tuollainen eteen pitenevä. Heidin polkka on aavistuksen lyhyt mieleeni, Jenniferillä ehkäpä juuri sellainen mitä mietin. Myös isoille laineille kiharrettu pitkä polkka näyttää muuten super hyvältä.

Olen myös miettinyt, jos laittaisikin vähän tummemman vaaleita raitoja hiuksiin. Pitäisiköhän muuten samalla kokeilla keskipään jakausta…? Voi tätä naisen elämää! 🙂

Lauantaina minulla on kampaaja. Kysynkin nyt teiltä, arvon lukijat:

Long bob or not?

Heidi / Checklist - -

14 kommenttia “Long bob, eli pitkä polkka

  1. Ehdottomasti long bob! Minulla olikin hiukset kiinni kun nähtiin, mutta minulla on tällä hetkellä tuommoinen long bob hiusmalli ja tykkään kyllä kovasti 🙂 Omani ei ihan ylety hartioille, että hieman lyhyemmästä long bobista on kyse, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Itsekin olen hyvin ailahtelevainen hiusten kanssa ja hartaan kasvatuksen jälkeen päädyn yleensä leikkaamaan ne lyhyeksi ja sitten taas vähän ajan päästä harmittaa ja kasvatus alkaa uudestaan… Mutta ainahan ne hiukset kasvaa takaisin 😉

    1. Polkkamalli oikeastaan minkä pituisena vain näyttää hyvältä muilla, jopa sellainen tosi lyhyt Helena Ahti-Hallberg 🙂 Tosin itselle on tosi tärkeää, että hiukset ylettyy kunnolla kiinni urheillessa. Nyt olen kyllä tosi pitkään jaksanut kasvattaa, vaikka tuota kerrostamista on tehty. Sen takia tuo latva nyt näyttääkin tosi ohuelta. Ja se on ihan totta – se on uusiutuvaa luonnonvaraa! 🙂

  2. Minun mielestäni voisit leikata reippaasti enemmänkin,hiukset tainneet kärsiä vaalennuksista.ja laittaa hiukka tummempia raitoja,että väri näyttäisi luonnollisemmalta ja tuuheammalta?Rohkeasti vaan,hyvä tulee!

    1. Reilusti tuosta voi ottaakin, kyllä 15 cm on jo reilusti 🙂 Vähän tummemmat raidat kyllä houkuttaa… kovin tummaksi en yleisilmettä kuitenkaan halua, sillä olen syntymästä asti ollut vaaleahiuksinen. Olen siis ihan ehta blondi, vaikka kyllä se tukka on iän myötä alkanut vähän tummumaan. Tuon oman vaaleuden takia hiuksiani ei itseasiassa tarvitse vaalentaa, vaan niille riittää värillä tyven raidoitus ja värjäyshän on toki paljon hellempi versio kuin vaalennus. Latvat on kyllä vähän kuluneet ja ohentuneetkin tuon kerrostamisen takia, joten joo, rohkeasti vaan pituutta pois, kyllä se takaisin kasvaa! 🙂

  3. Suosittelen kyllä kokeilemaan! Itselläni oli aika pitkä (ja ohut) tukka ja jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä päätin leikkauttaa long bobin. Ja täytyy tunnustaa, etten ole hetkeäkään katunut! Edestä tukka säilyi saman mittaisena, mutta taakse muutos oli kyllä huomattava. Leikkaus on samaan aikaan todella helppohoitoinen ja silti mm. Pinterest on pullollaan erilaisia kampausvinkkejä juuri long bob tyylille.

    1. Luulen, että on ihan viisas ratkaisu leikkaa tukka, mutta jotenkin arveluttaa, sillä minulla on nyt pisimmät hiukset, kuin ikinä aikuisena. Eihän tuo latva ole kivannäköinen nyt, joten se painaa vaakakupissa jonkun verran. Haluaisin toki mieluummin terveen ja tuuheamman näköisen kuontalon, joten pyysin jo kampaajaa teroittamaan sakset! 🙂 Hei, hyvä idea – täytyy heti katsella Pinterestistä long bob kuvia! Kiitos vinkistä!

  4. Itselläni oli vielä aavistuksen pidemmät hiukset kuin sinulla ja ja pitkään mietin raaskinko leikata. Kävin sitten leikkauttamassa long bobin. Mutta paksuilla ja myöskin vähän luonnonkiharaan taipuvaisella tukalla se tuntui aika raskaalta, joten leikkautin vielä pituudesta pois ja nyt tämä taitaa olla pelkkä bob joka on takaa vähän lyhyempi kuin edestä. Sanoisin siis että anna mennä vaan, hiukset kasvaa aina takaisin ?

    1. Oi, sellainen takaa lyhyempi ja eteen pitenevä malli, kuten noissa julkkis-kuvissa Gwynethillä, on tosi kaunis! 🙂 Itse en ainakaan heti raaski sellaista leikata, olen kerrankin malttanut kasvattaa hiukset tähän pituuteen, mutta toisaalta nyt kaipaan kuitenkin muutosta sekä malliin että väriin. Ja se on kyllä totta, kyllähän ne takaisin kasvaa! Kiitos "henkisestä" tuesta! 🙂

  5. Itse leikkaisin ja aionkin leikata. Mulla on myös aika kampaajalle ennen tytön YO juhlia. Minullahan on hiukset yli puolenselän (luonnonkiharat, jotka näyttää enemmänkin pilalle menneeltä permikseltä ja aina joutuu laittamaan), mutta nyt niistä lähtee pituutta reilusti pois. Entuudestaan tiedän, että kunnon lyhentäminen kirpaisee ihan hirveästi, mutta sitten kun niihin tottuu, niin olen aina tykännyt lyhyemmistä.

    1. Joo, sulla onkin pitkät hiukset! Luonnonkiharuus on melko ärsyttävä omasta mielestä, se harvoin kihartuu tasaisesti joka puolella päätä ja saa ainakin omat houkseni näyttämään kuivalta sen pörröisyyden takia. Taidan kyllä nyt olla rohkea ja leikata oikein reilusti. Myös vähän tummemmat raidat houkuttaa.:)

  6. Silloin kun joskus 2 vuotta (?) sitten leikkasin pitkät hiukset long bob mittaan, tykästyin heti siiten ilmavaan fiilikseen ja keveyteen :). Tukka lyheni seuraavilla kampaamo-käynneillä vielä entisestään. Kuitenkin jossain vaiheessa kaipasin taas pitkiä hiuksia ja sitä, että ne saa helpommin kiinni – nyt olen tässä vajaan vuoden verran kasvatellut näitä haituviani ja pituutta löytyy kyllä jo ihan kivasti, mutta… jälleen tuo polkka houkuttaisi :D. Haluaisin myös tehdä tälle tasaväriselle blondille jotain, ehkäpä aavistuksen luonnollisempi sävy ja raitoja sekaan.. Mutta kas, mikähän olisi hyvä kampaamo täällä Helsingin päässä? Uuden kaupungin 'ihanuuksia', kun kaikki vakipaikat saa etsiä alusta asti uudelleen :).

    1. Joo, kyllä mä olen nyt päättänyt, että long bob leikataan lauantaina! 🙂 Mullekin on joskus käynyt niin, että ensin on lyhentänyt vähän ja seuraavalla kerralla enemmän. Raidat on kiva tapa piristää ilmettä ja niitä minäkin olen tässä haikaillut, nimenomaan tasaväristä blondia elävöittymään. Hyviä kampaamoita on melkein turha kysellä meikäläiseltä – mun kaveri on kampaaja, joten hän aina laittaa mun hiukset 🙂 Keskusta on kuitenkin täynnä kampaamoita, toivottavasti löydät jonkun hyvän! Kohta sulla on jo vaki-kahvila, vaki-ruokakauppa, vaki-kukkakauppa ja vaikka mitä! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *