Kesäkeittiö pihalle

Olen erittäin innoissani uusista kesäkeittiösuunnitelmistamme ja pari pihaa ja terassia koskevaa postausta olenkin jo kirjoittanut täällä ja täällä.

Terassin laajennuksen myötä aloin haaveilemaan kesäkeittiöstä. Tällä hetkellä terassilla oleva ”ruoanlaittopiste” koostuu tasan grillistä. Itse haluaisin tilaa myös ruoan valmistukselle, laskutilaa ja jotain hyllyjä. Mies taas on haaveillut uudesta grillistä jo pari vuotta. Nyt jos koska on oikea aika uusia se tämän kesäkeittiön rakentamisen yhteydessä. Miehillehän pitää aina välillä myydä idea jostain uudesta, aina välillä ensireaktio jostain muutoksesta on sellainen väsynyt ”joko taas” -huokaus.
Inspiraatio -sekä ideakuvana miehelle olen käyttänyt seuraavaa:

terde.jpg

Mielestäni tämä kesäkeittiöseinä on kertakaikkisen ihana! Betonitasot ovat niin mahtavan näköiset ja tuo tasoon upotettu grilli on kyllä huikaisevan hienon näköinen! Grillit sellaisena ”kärryversioina” ei hivele silmiä, meiltäkin löytyy sellainen tällä hetkellä, mutta se saa niin lähteä! Tällainen pöytämalli olisi juuri passeli kesäkeittiöömme ja ennen kaikkea, sain myytyä idean pöytätasolle sijoitettavasta grillistä siipalle tällä kyseisellä kuvalla.

Mietimme hetken betonitasojen valamista, niistähän on nykyään helppoja DIY-paketteja kotiremontoijalle, mutta me kuitenkin haemme aavituksen kevempää ilmettä terassillemme. Pelkään, että tällainen massiivinen rakennelma saattaisi olla pienelle terassillemme hieman liikaa. Betonimainen pinta tulee siitä kuitenkin löytymään, varmaankin tiiliä rakennusmateriaalina, taso ruoanvalmistusta varten sekä ylähyllyjä yrteille tms. Lisää ihania terassikuvia ja inspiraation lähteitä löytyy Pinterest -kansiostani.

Tänään saapuu muuten uudet terassikalusteet kotiinkuljetuksella ja miehellä sattuu olemaan vapaapäivä huomenna. Hän lähtee ostamaan terassin laajennukseen tarvittavat materiaalit ja vähän vihjasi, että saattaisi samantien ryhtyä myös nikkarointipuuhiin. Meillä siis saattaa olla isompi terassi nopeammin kuin luulinkaan. Joskus nuo miehet sitten osaa yllättää positiivisesti…! 😉

Kuva lainattu täältä

8 kommenttia “Kesäkeittiö pihalle

1. Kerrassaan upea inspiraatiokuva.. Meidän erassi vaatisi kyllä myös hieman tuunausta.. Tai paljonkin ;D.. Ihanaa päivää 🙂

1. Eikö olekin!? Ihastuin tuohon kuvaan ihan päätä pahkaa ja onneksi myös mies tykkäsi siitä mitä näki. Me ei olla huollettu terassia pariin vuoteen ja sen se on kyllä näköinenkin. No, kohta se laitetaan kuntoon…!

Samoin teille. ♥

2. Tuosta kuvasta voi jo melkein haistaa kesän ja grilliruoan tuoksun ♥. Kiva nähdä millainen kesäkeittiö teille rakentuu :).

1. No vähän jännittää itsekin, että mitä saadaan aikaiseksi! 🙂 Tuo kuva vei kyllä niin mennessään, siinä yhdistyy juuri ne asiat, mitä pienelle rivitalopihalle haluan!

3. Aivan ihana inspiskuva 🙂 Taidan lainata sinun miestä meidänkin terassiprojektiin, sillä mikään kuva ei ole vielä saanut omani innostusta syttymään :D

Surffaillessa löysin tänne ja löysin todella kivan blogin !

1. Ihan mahtava kuva on tosiaankin. Olen tuijottanut tuota kuvaa niin monesti! 🙂 No, joutuu tuota omaakin aina vähän potkia liikenteeseen, mutta sitten kun se innostuu, niin sitten kyllä toimitaankin!

Kiva kun löysit, tervetuloa lukemaan juttujani! 🙂

4. Tosi kivoja kuvia, voi kun olisikin jo grilli aika 😉 Betonitasot näyttävät aivan ihanilta! Jos vaan saadaan meidän terassi kesällä rakennettua siihen tulee varmasti myös jonkinlainen hyvä grillauspaikka!

1. Me syödään kesällä liki kaikki ateriat ulkona, joten hyvä ruoanlaittopiste on tarpeen. Grilliruoka on vaan niin ihanaa…! 🙂 Tuo betoni on kyllä tosi suuressa suosiossa nyt ja ulos se on myöskin nappivalinta, kestää kyllä säätä kuin säätä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *