Rakas joulupukki

Tällä kertaa vähän realistisempi toivelista verraten ”Taivas rajana”-postaukseen, jossa sai haaveilla oikein isosti ja ilman rajoitteita.

Minä toivon joka joulu jonkun kirjan tai kaksi, lämpimiä sukkia ja suklaata.
Sinäänsä olen aika helppo tapaus.

 

x-mas.jpg

 

Tänä vuonna toivomuslistalla on ehdottomalla ykkössijalla Teresa Välimäen Hyvää Joulua -ruokakirja. Selasin kirjaa kirjakaupassa ja huokailin ihania kuvia ja herkullisia reseptejä. Kirja sopii niin joulunodotukseen, itse juhlaan kuin viikkoihin joulun jälkeenkin. Odotan jo kieli pitkällä haistavani tuoreen painomusteen tuoksun selatessani kirjaa joulunpyhinä pehmoisessa oloasussani, Fazermintit huulessa ja pörrösukat palelevissa jaloissani.

Tänä vuonna toivon myös Kastehelmi-tuikkuja. Kirkasta ja huurteista. Lisäksi toivon saavani uuden juomapullon treenejä varten. Muovipullot eivät ole kovin hyviä tai hygieenisiä, niinpä tuollainen lasinen pullo, jonka voi pestä myös astianpesukoneessa, olisi ideaali ratkaisu.

Mitä muiden lahjoihin tulee, olen jo hankkinut osan ja sen lisäksi tämän vuoden itsetekemäni lahja on huomenna menossa toteutukseen.

 

Mitä sinä toivot lahjaksi tänä vuonna?

 

*kuvat lainattu linkkien takaa

4 kommenttia “Rakas joulupukki

  1. Sinulla on ihania lämpöisiä toiveita listalla. 🙂 Fazermint on täälläkin lemppari. <br />
    <br />
    Mukavaa kolmatta adventtia! &hearts;

    1. Olen melkoinen vilukissa, kaikki lämpimät asiat miellyttää! 🙂 Mukavaa adventtia sinne myös! ♡

  2. Minäkin toivoin lämpöisiä pörrösukkia ja lisäksi jotakin pientä kuten mm. suklaata, kruunukynttilöitä, &quot;Hiihdot Herra Virkkusen kanssa&quot;- muumimukin ja 5 vuoden päiväkirjan. <br />
    <br />
    Itse riennän joulushoppailemaan vasta jouluviikolla kun on paremmin aikaa.

    1. Harvoin jouluna tulee toivottua mitään isoa tai kallista, yleensä riittää hyvä kirja, suklaa ja jotain lämmintä vaatetta 🙂 Eri asia on sitten, jos hankitaan jotain koko perheelle, kuten joku vuosi kalliimpi pelikonsoli-setti tms. Tänä vuonna jotain tyyriimpää koko perheelle tarkoitettua saattaakin sujahtaa pukinkonttiin…! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *