Stockan jouluosasto 2014

Voihan pettymys! Stockan tämän vuoden jouluosasto aukesi 3. päivä tätä kuuta. Täytyy sanoa, että ensimmäinen reaktio oli silkka pettymys siellä käydessäni. Stockan huonot tulokset vuoden varrelta, jatkuvat yt-neuvottelut ja mm. visuaalisen markkinoinnin henkilöstön huima vähennys heijastuu suoraan joulupuotiin. Tai siis osastoon, puodiksi sitä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa, jos ja kun vertaa viime vuotiseen huikeaan elämykseen. Pahoittelen heti alkuun kännykkäkuvia ja niiden laatua, mutta kyllä niistä selvän saa 🙂

20141104_113720.jpg

Tänä vuonna teemaa ei ollut puitteissa lainkaan, vaan koristeet ja tuotteet oli laitettu esille ”tavalliseen” tapaan. Esillepanoa tai koko tunnelmaa ei voi edes verrata viime vuotiseen. Ymmärrän kyllä säästölinjan – huikeisiin suunnitelmiin ja toteutuksiin uppoaa euroja kasapäin ja jos ihmiset joutuvat luopumaan työpaikoistaan, ei kai yhteen joulupuotiinkaan niitä siinä tapauksessa riitä.

Visualistien puute näkyi osastossa. Ei kai voi olettaa, että parikymppiset pojat, joita näin osastolla laittamassa joulukoristeita esille, omaisi samaa kiinnostusta, ammattitaitoa ja silmää, kuin harjaantuneet visualistit, jotka samat henkilöt tietääkseni ovat vuosikausia Argos-hallin joulua rakentaneet. Siinä kyllä näki mitä tapahtuu, kun ammattitaidosta tingitään. Suomi tulee niin jälkijunassa muutenkin visuaalisen markkinoinnin suhteen. Katsokaapa vaan esimerkiksi ruotsalaisia tai espanjalaisia ketjuja – niissä ymmärretään visuaalisen markkinoinnin arvo ja mitä sillä parhaimmillaan saadaan aikaan.

20141104_113446.jpg

Syy, miksi koen tämän osaston ”näin henkilökohtaisesti” juontaa juurensa koulutukseeni (visualisti) sekä siihen, että olin itse viime vuonna työharjoittelussa opintojeni vuoksi Stockalla ja pääsin rakentamaan sitä huikeaa joulumaailmaa, joka halliin luotiin viime talvena. Harmikseni siitä upeudesta ei ollut ripaustakaan jäljellä tänä vuonna. Edes valaistukseen ei oltu panostettu, sillä kun on erittäin iso merkitys tunnelman luomiseen.

20141104_113537.jpg

20141104_113323.jpg

20141104_113313.jpg

Kokemastani visuaalisesta pettymyksestäni huolimatta suosittelen kuitenkin kaikkia joulufaneja vierailemaan osastolla. Muut ”tavalliset” asiakkaat osastolla vieraillessaan eivät varmasti koe asiaa samalla tavalla kuin minä viime vuotisen, henkilökohtaisen kokemukseni takia:) Koristeiden määrä ja niiden kauneus ja jouluinen fiilis ei nimittäin ole yhtään sen vähäisempi kuin viime vuonna! Kyllä siellä ihastuksen henkäyksiä päästelin tänäkin vuonna jouluisten tuotteiden äärellä.

Minä löysin sieltä selkeitä uutuuksia ja inspiroiduin tuotteista, niin koristeista kuin herkuistakin, johon tänä vuonna on selvästi panostettu enemmän, kuin viime vuonna. Nyt herkuille varattu tila oli puolet suurempi ja ne tuotteet olivat kyllä totuttuun tapaan erittäin edustavasti esillä. Niistä en kylläkään huomannut ottaa kuvaa, ne olivat tällä kertaa siirretty pois Argos-hallista viereiselle osastolle.

20141104_113107.jpg

Viime jouluna koristeiden värimaailmaa tuli hypisteltyä fyysisestikin, joten muistissa on hyvin mitä viime jouluna kaupattiin. Tänä vuonna väreissä on tapahtunut selkeä muutos ja on palattu takaisin sinne perinteisempään väri- ja koristemaailmaan. Nimittäin rehtiin joulunpunaiseen ja lämpöiseen harmaaseen.

20141104_113633.jpg

20141104_114012.jpg

Punaista väriä oli selkeästi enemmän esillä kuin vuosikausiin ja täytyy sanoa, kyllä puhtaan punaisen ja raikkaan valkoisen liitto on kaunis yhdistelmä. Ehkäpä tänä vuonna niitä saattaa eksyä jopa meidän kotiin asti, tyttären suureksi iloksi 🙂

20141104_113918.jpg

20141104_113851.jpg

Lopuksi pakko laittaa yleiskuva tämän vuoden ja viime vuoden osastoista, fiilis on kyllä pikkuisen eri:

2013

2013.jpg

2014

20141104_114158.jpg

Jos haluat tehdä vertailevaa tutkimusta, käy ihmeessä katsomassa viime vuotinen postaukseni Stockan joulupuodista ja sen upeasta ilmeestä, se löytyy tästä linkistä!

Mukavaa päivää teille!

Heidi / Checklist - -

2 kommenttia “Stockan jouluosasto 2014

  1. Olen koko ajan odottanut tämän osaston aukeamista js huomenna sinne pääsen. Ymmärrän ihan täysin sun harmistuksen! Tuo on iso asia! Mielenkiinnolla odotan tuleeko mulle sama fiilis, todennäköisesti 😉

    1. No niin odotin minäkin ja odotukset olivat korkealla. Valitettavasti todellisuus ei ihan kohdannut niitä. Osasto oli hyvin riisuttu (enkä tarkoita niitä myytäviä tuotteita, vaan somisteita) ja siitä välittyi selvästi viime vuoteen verrattuna pienempi budjetti sekä vähän sellainen kiireessä kyhätty -fiilis. Kerro ihmeessä sitten mitä mieltä olit! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *