Meidän joulumme

Moni etenee jo hurjaa kyytiä kohti Uutta Vuotta, mutta meillä on vasta tänään alettu miettimään josko joulu olisi tältä vuodelta ohitse. Vielä nimittäin aamusella valmistauduin viimeiseen kunnon joulufiilistelyyn kaikkine rekvisiittoineen ja musiikkeineen – vieraiksi saapui työpari Kivilahti-Keltanen tekemään joulujuttua kodistamme! Miten jännittävää!

Joulu sujui osaltamme oikein hyvin ja leppoisasti. Juhlaa, ruokaa, juomaa ja vieraita riitti aina Tapaninpäivään, eli synttäreihini saakka. Kolmen päivän juhlaputken jälkeen sitä jo kaipaakin leppoisia välipäiviä ihan vaan möllötykseen ja aika hyvin tässä on pari päivää nyt mennytkin pyjamassa haahuillen ja leffoja katsellen – parasta!

Kuvat ovat tältä joululta, vaikka itse jouluaattona tai joulupäivänä ei juurikaan tullut kameraan tartuttua. Taisin aattona ottaa viitisen kuvaa ja hyvä niin. Ei sen kameran kanssa tarvitsekaan joka hetkessä aina olla.

Pukki toi lahjaksi kirjoja, uudet lautasliinat ja serviettirinkulat, suklaata, villasukkia, lapaset, lampaanvillasta tehdyn pölyhuiskan ja mm. tarjoiluhaarukat, joita olin vailla. Hyviä, käyttöä ja aikaa kestäviä lahjoja sekä ihan arkiseen elämään tarvittavia juttuja.

Väkisinkin alkaa katse kääntyä Uuteen Vuoteen, mutta palaan vielä siihen erikseen. Sillä välin minä jatkan vielä lomailua ja suunnittelen juurikin tulevan vuoden juttuja. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava joulu!

Christmas is over and out.

4 kommenttia “Meidän joulumme

  1. Ihanalta näyttää! ?❤️ Kerrothan sitten aikanaan missä Keltasen ja Kivilahden juttu julkaistaan!

    Ps. Pölyhuisku on niin mahtava, uskon että sinäkin tykkäät siitä. Helpottaa siivoamista ja imee itseensä kaikki hiukset ja haituvaiset. ???

    1. Ensi jouluun menee juttu, eli tovin saa odotella!! ? Joo, pölyhuiska vaikuttaa ihan super kätevältä jo nyt pienen testin jälkeen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *