YHTEENVETO OSTOLAKOSTA

Elokuu päättyi ja sitä myöten myös ostolakkoni. Neljäs ja viimeinen viikko ostolakossa sujui erittäin hyvin. Lipsahduksia ei tullut, enkä ostanut ruokaostoksia lukuunottamatta mitään koko viikon aikana, paitsi yhden 5 euron t-paidan. Tähän liittyy pieni tarina ja kerrottakaan, että paitaostos kesken työpäivää oli ihan p a k o l l i n e n . Pakollinen siksi, koska “laadukas” H&M:n paita hajosi kirjaimellisesti päälleni, sauma vaan päätti revetä ihan oudosta paikasta! En voinut mitenkään kulkea töissä rikkinäisellä paidalla, jossa oli reikä erittäin näkyvällä paikalla, joten ostin kesken päivää (sieltä samaisesta kaupasta!?) uuden paidan tilalle. Talk about waste of money…

Viimeisellä lakkoviikolla kuitenkin tienasin myös vähäsen myydessäni pois vanhan keittiön pöytämme, joka oli jäänyt muutamaksi vuodeksi säilöön isäni toimistolle. Niistä rahoista sijoitankin osan makuuhuoneen tekstiileihin, huone, jonka loppusilausta olen odottanut pitkään!

IMG_1073.jpg

Ostolakon aikana huomasin muutamia asioita itsestäni ja ostokäyttäytymisestäni.

1. Hetken mielijohteesta tehdyt ostot. Näitä teen selvästi jonkin verran. Näihin kuuluu erityisesti sisustamiseen liittyvät asiat kuten koristetyynynpäälliset, kynttilänjalat, keittiöpyyhkeet ja muut pienesineet. Näin lakkoviikkojeni aikana useita tuotteita, joita olisin halunnut ostaa siltä seisomalta; koristetyynyn päällisiä, maton, pokkareita, kynttilälyhdyn jne. Huomasin kuitenkin pian, että varsinaista tarvetta ei millekään noista ollut. Ne olisivat menneet kategoriaan “Nice to have”. Hetken päästä en enää edes muistanut haaveilleeni äsken kaupassa jostain tuotteesta…

2. Vaateostokset. Niitä teen selvästi harkitummin, ostan enimmäkseen tarpeeseen, en niinkään mielitekoon. Vaikka aiemmin totesin, ettei syksylle ole vaatetarpeita, huomasin kuitenkin tarvitsevani pari neuletakkia, jotta voin käyttää pidemmälle syksyyn/talveen ohuempia siistejä puseroita töissä. Työpaikkani sijaitsee Hgin keskustan vanhassa talossa ja toimistossa on usein melko viileä olla. Neuletakki ohueamman puseron päällä lämmittäisi kummasti!

3. Kalliimmat ostokset. Olen huomannut sisustusmakuni kehittymisen myötä viehättymisen myöskin kalliimpiin design-tuotteisiin. Sellaisiin, joihin harvemmin on varaa sijoittaa hetken mielijohteesta. Olen aiemmin jo maininnut, että yli 50 euron tullessa kyseeseen, harkitsen tuotteen ostoa selvästi paremmin kuin alle tuon summan meneviä ostoksia. Eihän tuon suuruinen ostos ole vielä “kallis”, mutta suhteeni vielä kalliimpien ostoksia hankkimiseen on hiukan muuttunut myös. Ennen olisin saattanut vinguttaa visaa ja ostaa haluamani kalliin tuotteen kerrasta. Nyt olen päättänyt, että aion isompiin hankintoihin säästää rahat niin, ettei se vaikuta muuhun elämiseen tai aiheuta “budjetti-vajetta” kukkaroon. Näin ollen tuotteen hankinta siirtyy ja minulla on aikaa varmistua siitä, että todella haluan juuri kyseisen tavaran. Vähän sama kuin matkailun kanssa – me säästämme aina ensin rahat reissuun, sitten vasta lähdemme sinne. Miksi en siis toimisi muun ostamisen suhteen samalla tavalla?

IMG_1077.jpg

No, huomasinko sitten muutosta pankkitililläni lakon seurauksena? -Ehdottomasti kyllä! En millään lailla pitänyt kirjaa, mutta karkea arvioni on, että jos olisin ostanut kaikki tavarat, joita olisin ehkä normaalisti kiikuttanut kassalle, olisin tässä kuussa törsännyt  rahaa “turhaan” n. 100-120 euron edestä. Nämä siis oikeastaan vain sisustustekstiileihin -ja tavaraan sekä pariin pokkariin. Vaikka ruokaostoksia en tähän lakkoon sisällyttänytkään, huomasin myös ruokakaupassa käydessäni miettiväni ostanko tarpeeseen vai mielitekoon. Jokunen juttu jäi siis ruokakaupoistakin ostamatta.

Entä jatkossa – miten aion toimia? – Harkitsevammin. Vaikka 100 euroa ei ehkä ole maailman suurin summa, jonka suurinpiirtein koin säästäväni lakon myötä, tilillä paremmin säilyvät eurot lämmittivät sydäntä kovin ja huomasin, että niistä oli vaikeampi luopua kuin ennen 🙂 Haluan myös sijoittaa kotiin ja matkustamiseen rahaa ja tajusin niinkin yksinkertaisen asian, että pidättäytymällä turhan ostamisesta, pääsen nopeammin tavoitteeseeni kalliimman design-tuotteen saamiseksi kotiin tai matkabudjetin täyttymisessä. Ei olisi luullut tarvittavan kuukauden mittaisita ostolakkoa tuon tajuamiseen, mutta ilmeisesti sitä sokeutuu omalle käyttäytymiselleen melko helposti…

Mies on yllättäen ollut kovin tyytyväinen ostolakkooni ja hän kovasti kannustaisi jatkamaan vielä ainakin syyskuun ajan. 🙂 Siihen en kuitenkaan lupautunut, sillä tämän viikon lauantaina koittavat valmistujaisjuhlani aiheuttavat kyllä ylimääräistä menoa juhlajärjestelyiden vuoksi. Aion kuitenkin ehdottomasti jatkaa harkitsevaisempaa ostotyyliäni tästä lähtien, se kyllä varmasti miellyttää myös miestä.

Mitenkäs muilla lakkolaisilla – jäikö viivan alle yhtään enempää kuin normaalisti?

B 🙂

4 kommenttia “YHTEENVETO OSTOLAKOSTA

  1. Oman ostolakkoni aikana huomasin etten ole niin hyvä rahankäyttäjä kuin olen kuvitellut. Haksahdan helposti ostamaan lastenvaatteita. Huomasin ostolakon aikana pyöritteleväni henkkamaukan lastenosastolla 8 € paitaa ja mielessäni perustelin ostosta itselleni 🙂 Paita jäi kauppaan mutta ilman ostolakkoani olisin sen ostanut ja varmaan pari muuta vaatekappaletta sen lisäksi. Sanoisin että tilillän oni n. 100 – 150 € enemmän kuin tavallisesti.

    1. Kiitos Taiga tukilakkolaisuudestasi! 🙂 <br />
      <br />
      Mahtavaa, että pystyit vastustamaan kiusausta lakon takia ja että huomasit jotain uutta ostokäyttäytymisestäsi. Ihan huomaamattaan sitä kyllä helposti näköjään laittaa satasen jos toisenkin menemään kuussa heräteostoksiin. Ei se tosiaan vielä konkurssiin vie tai vastaavasti sillä ei vielä ns. juhlita, mutta jos joka kuukausi säästäisi heräteostoksissa rahaa, äkkiä tilillä olisikin hieman enemmän ekstraa laittaa joko isompiin hankintoihin, matkailuun tai sukan varteen pahan päivän varalle. <br />
      <br />
      Itse aion ehdottomasti miettiä tarkemmin tulevia hankintoja! Tsemppiä sinulle myös! 🙂

  2. Ostolakkoasi oli mielenkiintoista seurata, ja ajattelin itsekin jossain vaiheessa kokeilla samaa. Tiedostan itsekin, että minulla rahaa kuluu &quot;turhiin&quot; heräteostoihin, jotka ovat enimmäkseen kosmetiikkaa ja kirjoja / lehtiä. Tosin kosmetiikka ei ikinä kauaa kaapissa happane ja kirjojen lukeminen on harrastukseni, joten ei kai ne nyt niin turhia ostoksia ole : ). Tässä kuussa on tiedossa hankintoja, joiden ostoa ei voi enää siirtää, joten en halua aloittaa ostolakkoa vielä nyt. Mutta jospa sitä vaikka lokakuussa yrittäisi pysyä tiukkana, ja katsoa saisiko sitä muutaman roposen säästettyä matkatilille : ).

    1. Helposti tosiaan luulee, että käsittelee rahaa tarkemmin, kuin mikä tilanne oikeasti on. Se ainakin kävi selvästi itselleni lakon aikana. Tämä oli kyllä ihan mielenkiintoinen testi, jonka voisi uusia joku kerta. Kulutan itse aika paljon kirjoja myöskin, lähinnä pokkareita, koska tykkään niistä enemmän, mutta nyt jäi nekin kauppaan, vaikka pari olisin helposti voinut ostaa. Syyskuussa en itsekään enää voinut lakkoa jatkaa, sillä juhlat on tosiaan lauantaina ja ne vie jonkun verran rahaa. Makkarin tekstiilit aion vihdoin uusia ja lisäksi on tulossa Habitare-messut sun muut 🙂

Click on a tab to select how you'd like to leave your comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *