SALILLA

Ruokavaliosta olenkin jo pari kertaa postannut (tässä ja tässä postauksessa) ja nyt vuorossa on salitreenauksesta pientä kuulumista.

Salilla pyyhkii hyvin! Painot laitteissa ja punteissa lisääntyy mukavasti ja treeni tuntuu menevän hyvin perille. Pari kertaa on ollut voimaton olo salilla ja treeni ei ole kulkenut. Silloin tietää, ettei palautuminen ole vielä kokonaisuudessaan tapahtunut. Teen käytännössä kolmejakoista ohjelmaa; ekana päivänä jalat ja vatsat. Toisena päivänä teen selän, olkapäät ja ojentajat ja kolmantena rinnan ja hauikset. Vatsoja tunkean fiiliksen mukaan muihin päiviin lisäksi. Treenikertoja on viikkoon kertynyt yleensä neljä, jolloin olen aloittanut saliohjelman tavallaan alusta. Nyt olen kuitenkin alkanut korvamaan neljättä, joskus viidettäkin salitreenausta juoksulenkillä. Huomasin parin viikon juoksentelun jälkeen, että sentit ovat karisseet kropasta toisella lailla juoksun tultua kuvioihin. Esimerkkinä lantion mitat. Tiukassa ovat sentit hanurin kohdalla istuneet, mutta nyt yhtäkkiä viikossa lähti 2 senttiä. Uskoisin, että se on ollut juoksun ansiota, erimuotoinen liikunta aina piristää hommaa.

IMG_3747.jpg

En varsinaisesti pidä juoksemisesta, joskin se on rullannut aika kivasti.  Astmani tuppaa ärtymään juoksemisesta ja ilman piippua ei ole mitään asiaa lähteä juoksemaan. Onkin suhteellisen ärsyttävää tunkea melko suurikoista piippua urheilurintsikoiden sivuun töröttämään paidan läpi. Täytynee hankkia sellainen ”tosi nätinnäköinen” juoksuvyö, sillä tarvitsen mukaan myös useimmiten avaimet, iPodin ja nenäliinan:) Olen tehnyt samaa lenkkiä nyt joka kerta ja koska aikani on parantunut joka lenkillä, aion seuraavaksi pidentää lenkkiä noin kilometrillä. Katsotaan taas siitä sitten eteenpäin.

IMG_3736.jpg

Salilla taas käytän monipuolisesti laitteita, vapaita painoja ja kahvakuulaa treenatessani. Laitteet ovat turvallisia mm. penkissä. Ei tarvitse murehtia varmistajasta tai siitä, että voimat loppuu kesken ja tanko painoineen putoaa päälle 🙂 Kyykyissä suosin levytankoa tai kahvakuulien kanssa tehtyjä askelkyykkyjä. Prässeistä en niinkään pidä, ne tuntuvat joskus polvissa pahoilta, vaikka osaan kyllä katsoa polvi-varvaslinjan. Ne eivät vaan sitten sovi minulle ja omien tuntojenhan mukaan treenatessa on mentävä!

Rintalihaksia treenaan sekä laitteessa että vapailla painoilla. Kehittää myös koordinaatiota nuo vapaat painot! Kuulaa taas heiluttelen mielelläni, sillä syke nousee helposti maksimin puolelle ja kuulaliikkeet treenaavat  monipuolisesti koko kroppaa. Muistaakseni perus etuheilautus -liike käyttää n. 85% koko vartalon lihaksista, joten aerobinen puoli tulee siinä mukavasti tehtyä. Pidän myös kinesis-laitteesta, joka sekin on tosi monipuolinen käyttää ja varsinkin kiertoliikkeitä on siinä helppo tehdä ja säätää vastusta tarpeen mukaan.

Yksi asia, mihin tulee jatkossa itse kiinnittää paremmin huomiota on painojen määrä. Käsipainoja, kuulia tai laitteisiin laitettavia painoja tulisi tarkkailla paremmin, ettei treenaa liian kauan samoilla painoilla. Otetaan esimerkkinä tässä kohtaa eräs kerta salilla, kun haluamani painot tekemääni olkapää-supersarjaan olikin varattuina. Meno naapurilla näytti siltä, että sielläkin oli juuri sarjat alkaneet, enkä halunnut odotella tai vaihtaa liikkeiden paikkaa ohjelmassani, joten nappasin kiloa suuremmat painot. Todella tiukkaa teki, mutta jumankekka ne nousi ylös sen vaaditun 3 x 15 supersarjan verran.  Naama punaisena ja ääneen ähisten punnersin vikat ilmaan! Ai että olin tyytyväinen! 🙂 Viimeksi tein hauis-liikkeet myös isoimmilla painoilla ja kyllä ne sieltä tuli. Siippa käskikin tarkkailla käytettäviä painoja vähän tarkemmin tästä lähtien – kehitystä ei synny, jos ei laita enemmän painoa aina välillä.

IMG_3745.jpg

Kuvissa juoksukenkäni, Haltin tuulen- ja vedenkestävä, hiostamaton ja hengittävä ulkoilutakkini sekä perus välipalani. Hedelmä on muuten oiva snack syötäväksi heti salitreenin jälkeen!

Pääsiäisen ja vapun ansiosta safkapuoli on ollut vähän retuperällä, sillä olen vähän löysäillyt. Tarkoituksella. Alkuperäistä ajatusta mukaillen vedän toukokuun ajan vielä tiukempaa linjaa, eli ei mitään herkuksi lueteltavia asioita kurkusta alas. Protskua, hiilaria ja rasvaa oikeassa suhteessa ja kovaa treeniä salilla kuin lenkeilläkin. Tältä viikolta jää paino ja sentit mittaamatta, vappuna tuli kuitenkin höllättyä, joskaan ei yliherkuteltua. Skumppaakin meni maltillisesti vain muutama lasillinen. Tsemppaan mieluummin ensi viikon ja katson sitten tuloksia taas.

Vapaapäivä on tänään kulunut aika perusmeiningeissä. Aamulla herättyä lähdin heti salille, sitten suihkuun kotiin ja kauppaan täydentämään viikonlopuksi jääkaappia. Pientä video-editointia pitäisi jaksaa räpeltää, että saan lopputyöhöni kuuluvan videon mukaan Power Point -esitykseen. Illalla telkkarista tulee lempileffat -kategoriaan uppoava Pirates of the Caribbean eka osa. Johnny Depp on vaan n i i n mahtava!!

Hyvää perjantaita,

Blondi

6 kommenttia “SALILLA

1. Kadehdittavan reipas oot! Pitäs itse kyllä nyt aktivoitua tuon mun kahvakuulan kanssa. Jos ei muuten niin kerta päivään tai edes joka toinen päivä etuheilautuksia. Askelkyykyt kiinnostaa myös, mutta yliliikkuvuuden sekä heikkojen polvien ja nilkkojen vuoksi askelkyykyt voisi aloittaa ensin paikoillaan, sitten liikkuen ja lopulta vasta painon kanssa. Eiköhän noillakin liikkeillä saisi jotain pientä aikaiseksi.

1. Kahvakuula on kyllä tosi hyvä kapistus. Ja monipuolinen! Sillä voi tehdä vaikka mitä ja mä ainakin itse tykkään siitä tosi paljon. Syke nousee niin korkealle, että menee helposti aerobisesta treenistä! Mulla on aina ollut aika vahva riippuvuussuhde liikkumiseen ja jos en pääse kahteen päivään liikkumaan, tulee tosi huono fiilis.

Askelkyykkyjä voit hei tehdä niinkin, että otat sen askeleen eteenpäin ja vain joustat siinä 15-20 kertaa ja vaihdat jalan. Ei niitä askeleita tarvitse tehdä, jos tuntuu pahalta. Voit samalla roikottaa painoja suorin käsin kylkien jatkona. Tai jos on vain yksi kuula, nappaa se syliin. Syväkyykyt samalla lailla, painot suorissa käsissä tai sylissä ja kun menee alas asti siihen 90 asteen kulmaan, niin kyllä muuten tuntuu reisissä ja hanurissa! Muistaa vaan pitää vatsan tiukkana ja selän suorassa, ettei ole sellaisia notredamen kellonsoittaja-asentoja;)

Polvien ympärillä olevia lihaksia kannattaisi vahvistaa, niin polvilumpio sun muut saa tukea ympäröivistä lihaksista. Siipalla menee herkästi lumpiot sijoiltaan (vanhan jääkiekkoilijan ongelma) ja niinpä hyvät jalkalihakset on tärkeässä asemassa!

2. Voi mikä aktiivimimmi sinä olet!! Voi että kun pääsisi itsekkin salille monta kertaa viikossa. Minä harrastan aina kotitreeniä iltaisin kun lapset on unilla 🙂 Kesällä ihana kun voi sitten ulkonakin reenata! 🙂 Nyt kylläkin mun urheilu on ollut lähinnä hyötyliikuntaa pihan siivoamisen muodossa. Hauskaa viikonloppua ja iloisia treenejä sinulle ♥

1. Kotitreenillä saa paljon aikaan silläkin! Ja tuo ulkoliikunta pihan siivoamisen muodossa on sitä parhainta! Ei edes huomaa, kun on tunnin pari huhkinut ja kaloreita palanut siinä sivussa muutama sata helposti! 😉 Lumenluonti on mun mielestä parasta mahdollista! Puolessa tunnissa on tehty tiukka yläkroppatreeni! Ei tarvitse enää salille lähteä!

Kiitos samoin sulle Fanni! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *