STOCKAN KORISTEIHANUUKSIA

 pallo.jpg

Viikko sitten avatun Stockmannin joulupuodin blogi-illasta jäi käteen muutakin kuin kiva fiilis. Alekupongin turvin laittelin koristeita koriin toisensa perään. Olen jo parina viime vuonna havainnut, että omistan liian vähän valkoisia/hopeisia koristeita. Korjasin asian, sillä tänä vuonna olen päättänyt, että meidän kuusta koristaa vain valkoiset ja hopeansävyiset koristeet. Tyttö on itsepintaisesti pitänyt kiinni punaisesta ja minä olen pitkin hampain suostunut. Tänä vuonna punaista ei tule, mutta koska johonkin kompromissiin piti taipua, päädyimme, että tummanlila/luumu on kuusessa pienenä ripauksena mukana.
 

pallot.jpg

Mukaan lähti ensimmäisessä kuvassa näkyviä hopeisia palloja, joiden pinnassa on glitteriä ja helmiä. Pallot ovat melko isoja, joten vastapainoksi valitsin myös pienempiä koristeita; valko-hopeisia pieniä palloja, hileellä kuorrutettuja valkoisia käpyjä ja sipulinmuotoisia lasipalloja, joiden sisällä on jotain hentoista hopealankaa. Todella kauniita mielestäni!

kaikki.jpg

Seuraavaksi täytynee lähteä sitä luumunväristä koristetta metsästämään. Onkos siellä jo mietitty jouluisia juttuja, vai tuntuuko vielä liian aikaiselta?

Blondi 

PS: Arvonta-aikaa vuorokausi jäljellä, käykääpä osallistumassa tästä!

Heidi / Checklist - -

2 kommenttia “STOCKAN KORISTEIHANUUKSIA

  1. Oon yrittänyt pitää pään kylmänä koskien tota Stokkan jouluosastoa, mutta tän innoittamana joudun ryysimään sinne ehkä jo sitten heti huomenna. Kiitos vaan!! 😀

    1. Ollos hyvä, varaudu vararikkoon! 🙂 Ei sieltä ostamatta ulos pääse! <br />
      <br />
      Päivitin postausta sen verran, että laitoin mukaan linkin postaukseen, jossa näkyy Argos-hallia kokonaisuudessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *