TULEVAISUUDEN VISUALISTI – UUTTA AMMATTIA OPISKELEMASSA

header26.jpg

Kuten ihka ensimmäisessä postauksessani kerroin, opiskelen tällä hetkellä itselleni uutta ammattia. 

Olen siis työskennellyt koko työurani rahoitusalalla, mutta haaveillut aina jostain luovemmasta alasta, se kun on jotain, jossa koen olevani omimmillani. Vuosi sitten päätin hankkia itselleni uuden ammatin kouluttautumalla uudelleen. Veri vetää visuaaliselle alalle, mutta rahoitusalalta tarttunut myynnillinen asenne vaikutti valintaan myös. Sisustaminen on lähellä sydäntä, mutta minua kiinnostaa myös julkitilat, myymälät ja messuosastot – siis myynnilliset tilat. 

Törmäsin eri koulutusvaihtoehtoja puntaroidessani markkinointiviestinnän ammattitutkintoon, jossa visuaaliseen osaamisalaan voisi ”erikoistua”.  Siitä se sitten lähti – minusta tulisi isona visualisti! Sitten alkoi se miettiminen, miten opiskelut voisi toteuttaa. Heti alusta oli selvää, etten voisi ryhtyä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Emme katsoneet, että olisi mahdollista jäädä vain toisen tulojen varaan, joten opiskelu täytyisi siis suorittaa työn ohessa. Pitkällisen netissä surffailun jälkeen löysin koulun, joka mahdollisti tutkinnon suorittamisen minulle sopivin aikatauluin, AJK-Jatkokoulutuksen.
AJK:sta valmistuukin maassamme vuosittain enemmän visualisteja kuin mistään muusta alan oppilaitoksesta. 

DSC_1120a.jpg

DSC_0648.jpg
(kuvat AJK:n nettisivuilta)

Olen aloittanut opiskelut tämän vuoden tammikuussa. Paperit (portfolion ja näyttötyöni) jätän sisään ensi vuoden kesäkuussa ja vuoden päästä elokuussa olisi tarkoitus valmistua.     
Näyttötutkintona suoritettavat opintoni kestävät kaiken kaikkiaan n. 1,5 vuotta. Opintoihini kuuluu mm. seuraavia:

– tekninen piirtäminen
– 3D mallinnosten tekeminen
– väri- ja valo-oppi
– valokuvaus
– messu –ja näyttelysuunnittelu
– myymälätilan suunnittelu
– tapahtumamarkkinointi
– esillepanot ja näyteikkunat
– budjetointi ja kustannuslaskelmat

”No mitä se visualisti sitten tekee?” –on ollut yksi yleisimmistä kysymyksistä, kun olen kertonut opinnoistani. Parhaiten työnkuva on tiivistetty tähän tekstiin, jonka lainasin osittain ammattinetistä. (linkki tässä)

Visualisti suunnittelee ja toteuttaa näyteikkunoiden, messuosastojen, tuote-esittelyjen, muotinäytösten ja näyttelyiden visuaalisen ulkoasun. Tavarataloissa visualistit toteuttavat tavaratalon visuaalisen ilmeen. Työhön kuuluu mm. myyntiosastojen ilmeen luominen, joulusomistukset, ulkona olevat valot, sisällä olevat koristeet ja somisteet sekä 
näyteikkunoiden ilmeet.
Työhön kuuluu ideointia sekä rakenteiden ja lavasteiden suunnittelua ja valmistusta. Visualistit maalaavat ja tekstaavat kylttejä, pukevat mallinukkeja ja asettelevat somistusmateriaaleja somistettavaan tilaan. Visualisti hankkii osan somistusmateriaaleista valmiina, mutta hän voi myös toteuttaa ne itse esimerkiksi värjäämällä tai maalaamalla.
Vaativissa tehtävissä työ voi ulottua sisustus- ja valosuunnittelusta showteknisiin järjestelyihin sekä kokonaisten liikeketjujen ulkoasun suunnitteluun. Visualisti toimii yhteistyössä yrityksen johdon sekä markkinoinnin ja teknisen henkilöstön kanssa. 

Koen löytäneeni oman alani. Olen onnellinen oppiessani uutta ja mielenkiintoista ja vaikka välillä koko paletin (kokopäivätyön/opiskelun/perheen/muu elämä) yhdistäminen kysyykin voimavaroja ja vaikean tehtävän edessä hakkaa päätään seinään, olen erittäin tyytyväinen, että lähdin toteuttamaan unelmaani uudesta ammatista!

AJK:ssa opiskeleminen on joustavaa, siellä on ammattitaitoisia opettajia, hauskoja kanssaopiskelijoita ympäri Suomea ja kiva ympäristö uuden oppimiselle. Vielä kun jaksan jäljellä olevat liki 9 kuukautta painaa, niin kaikki työ palkitaan. Sitä paitsi teen tätä itseäni varten. Omaa tulevaisuuttahan tässä rakennetaan, niin kyllähän sitä silloin jaksaa! 🙂

Erään suurmiehen sanoja lainatakseni:

walt-disney-dream-quote.png
kuva täältä
Aurinkoista viikonloppua!
Heidi / Checklist - -

6 kommenttia “TULEVAISUUDEN VISUALISTI – UUTTA AMMATTIA OPISKELEMASSA

  1. Hienoa, että uskalsit lähteä unelmiesi perään! :)<br />
    <br />
    Mä en vielä tiedä mitä musta tulee isona, vai tuleeko edes mitään. Aika näyttää. 🙂

    1. Liian monta vuotta meni ihmetellessä, mutta löytyi se oma juttu viimein! Unelmia pitää vaan uskaltaa alkaa toteuttaa. 🙂 Ehkä sullekin selviää, kun aika on kypsä…

  2. Voi, tuolla olen minäkin Visun ja Sisun opintoja suorittanut. 🙂 Irikselle terkkuja…

    1. Voi vitsi, olipas yhteensattuma! Taisit käydä Myyrmäessä, koulun entisessä toimipaikassa? Nykyään koulu sijaitsee Vallilassa, Tekosilkkikutomossa ja kuten tuosta postaamastani kuvasta näkee, tilat on vähän eri luokkaa nykyään 🙂

  3. Mukava lukea ammatinvaihtosuunnitelmistasi. AJK:ssa oli mukava opiskella ja nuo uudet tilat vaikuttavat tosi viihtyisille. 🙂 <br />
    Tsemppiä opintoihin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *