Marraskuu – ole mahtava

Olen törmännyt instassa suosituissa tileissä viime aikoina ajatukseen, että sen sijaan, että manaillaan marraskuun pimeyttä ja harmautta, tehdään siitä hyvän mielen kuukausi. On pakko mainita, että minä päätin samoin jo ennen kuin näin näitä postauksia, sillä nyt on kaikki tähdet niissä asennoissa, että se on mahdollista.

Terveysongelmat alkaa olemaan selätetty ja paine tuolla kattilassakin eli pään sisällä alkaa helpottaa. Olen saanut työstressin aiheuttajat vähemmälle valmistuneiden projektien myötä ja ne projektit ovat olleet lisäksi onnistuneita. Pitkään siis valmistellut ja paljon työaikaa vieneet isot hommat ovat siis nyt päätöksessä, joten asiat ovat helpottuneet todella paljon. Ei tarvitse ottaa paineita enää niistä. Lisäksi oman työtehtäväni tilanne vähän selkiytyi lisää ja kaiken tämän jälkeen on todella paljon helpompi olla.

Tänään vietän vapaapäivää. Yritin sitä jokunen viikko sitten, mutta hommat painoivat päälle niin paljon, että päädyin tekemään töitä kotona. Tänään niin ei tapahdu. Nukuin liki 10 tunnin yöunet, napsin nämä postauksen kuvat koska inspis iski tuon mökkinaapurin tuoman kranssin myötä ja seuraavaksi nautin aamiaista. Sitten ajattelin käynnistää arkisemmat puuhat siivoushommilla ja valmistella huomista Pyhäinpäivän illallista. Meillä on perinteisesti kavereita syömässä aina Pyhäinpäivänä ja tämä vuosi ei tee poikkeusta. Jälkkäri on valmisteltava tänään ja varmaan kattaan pöydänkin jo valmiiksi. Ehkäpä kerkeän laittamaan siitä tunnelmakuvat huomenissa tänne blogiinkin.

Marraskuu viime vuonna alkoi Hong Kongissa +30 asteen lämmössä. Se oli niin mahtava reissu, mutta muistan, että sen jälkeen oli tosi vaikeaa asennoitua aurinkoenergian tankkauksesta huolimatta tai ehkäpä juuri siitä johtuen, tähän nurkan takana odottavaan marraskuun pimeyteen. Tänä vuonna reissua aurinkoon ei ole ja aionkin selvitä tästä kynttilänvalolla ja ihan vaan jo vaikka rehellisellä joulufiilistelyllä, jos ei muu auta. Lisäksi jonkun viikon tauolla ollut treenaus tekee paluun arkeen. Koiran kanssa tehtyjen lenkkien ja joogailun lisäksi ajattelin taas ryhdistäytyä kotijumpan parissa. Suklaa on maistunut viime viikkoina aivan liian hyvin, mutta nyt on pakko tsempata sen kanssa myös. Pitää nimittäin tämän kuun lopussa olla sutjakassa kuosissa, sillä minulla on töissä isot juhlat – ei pelkästään firman pikkujoulut, mutta myös omat 10-vuotisjuhlat! Olen ollut saman firman palveluksessa pian siis 10 vuotta ja meillä töissä siitä palkitaan ruhtinaallisesti. Ehkäpä kerron noista myöhemmin sitten kun ovat ajankohtaisia.

Marraskuu on minulle myös vähän sellaista jo pikkuhiljaa joulun odotukseen laskeutumista. En voi sille mitään, mutta kyllä se joulu jo mielessä pyörii aika paljonkin. Joulukorttitehdas on auennut ja olen jo puolessa välissä askarteluitani! Lahjalistoja on päivitetty, aaton ruokia mietitty ja joulukuusen koristeita hiplailtu jo auenneissa joulupuodeissa. Takapihalla loistavat 50 metriset valot, kotona rauhallisen musiikin ja kynttilöiden tuoma fiilis sekä kattilassa kuumentuva valkoviiniglögi ovat omiaan just tähän vuodenaikaan. Ja minua ei haittaa pätkääkään kuuraiset aamut tai mereltä puhaltavat hyiset tuulet – sitten ei kun paksumpaa takkia päälle ja kahvilasta chai latte kupponen käteen lämmittämään.

Mahtavaa marraskuuta kaikille!

Valojen aika

Ollaan saavutettu se piste, kun pimeys alkaa ottamaan valtaa ja päivänvalo vähenee. Itse kaipaan lämmintä tuiketta vähän joka nurkkaan tunnelmaa luomaan ja hämäryyttä taittamaan. Nämä syksyiset illat ovatkin mitä parhaimpia hyödyntää juuri siihen tunnelmointiin ja kotoisan fiiliksen luomiseen.

Vaikka ikkunasta tulvii valoa, tykkään sytytellä kynttilöitä päivälläkin.

Keittiön vanhat pallovalot hiipuivat, eivätkä jaksaneet enää palaa kunnolla. Mietin hetken hankinko uusia, ovathan nuo pallovalot jo vähän passé… mutta tuohon patteriin ne sopivat roikkumaan aivan täydellisesti ja nurkka kaipaa valoa, joten uudethan siihen tuli hommattua. Valot on myös kiva jättää koiralle päälle päivän ajaksi yksin jäädessään, sillä aamuisin on ihan pilkkopimeää töihin lähtiessä. Minusta ajatus, että raasu on pimeässä yksin kotona, on kurja. Meillä jätetään myös radio päälle koiralle koko päiväksi. Tuo juontaa juurensa pentuajalta, jolloin oli hyvä jättää vähän jotain elämänääniä pennun turvaksi yksinjäädessään. Koirat pitävät rutiineista, joten tuo viestii aina ja edelleen sitä samaa – nyt on aika vetää hirsiä ja rauhoittua.

Passipaikalla – tästä ei kukaan livahda ohitse.

Tänään ripustamme ulkovalot takapihalle. Täytyy vain ensin käydä ostamassa uusi, aiempaa pidempi valosarja suureen tuijaan, sillä vanha ei enää millään riitä ison puun oksille. Ja liian pieni valosarja nyt näyttää vaan naurettavalta. Takapihan valot syttyvät joka vuosi samoihin aikoihin – juuri ennen Pyhäinpäivää. Etupihalle en silti vielä valoja laita, jostain syystä ne laitan aina ensimmäisenä adventtina, samoin kuin ikkunoihin valotähdet. Vaikka joulua rakastankin, ei sitä sovi pilata ennenaikaisella hehkutuksella. Minusta lokakuussa kauppoihin ilmestyvät joulusuklaat ja instatilien täyttyminen pipareista on vaan liikaa.

Eilen oli juhlapäivä. Ensin korkattiin töissä skumpat jo päivällä menestyksekkään viikon kunniaksi ja illemmalla juhlittiin tyttären 22-vuotissynttäreitä ravintolassa. Tänään otetaankin sitten ihan chillisti tehden hyvää ruokaa ja olla möllötellen – kynttiläntuikkeessa tietty.

Hitaampien hetkien puolesta

Blogi on pysynyt taas hetken aikaa hiljaisena, on pitänyt keskittää energia viime aikoina ihan muualle. Kirjoittelin kuukausi sitten vatsavaivoista, jotka palasivat vuosien tauon jälkeen ja niiden kanssa on mennyt niin hermot, energia ja aikakin. Koska tiedostan mistä ne johtuvat (no siitä stressistä…), olen pyrkinyt kaikin puolin vähentämään sitä. Tai ainakin lievittämään oireita, sillä kaikki stressin aiheuttajat eivät tietenkään ole omassa hallinnassani.

Nyt kuitenkin uskaltaisin sanoa, että parempaan päin ollaan menossa. Olotila on rauhoittunut, joskaan ei vielä normaali ja yksi suuri stressinaiheuttajakin on poissa – asia, joka on pyörinyt mielessäni jo vuoden. Se on pitkä aika, jos se alitajunnassa pyörii koko ajan. Asia, jolle en itse oikein voinut mitään, mutta joka vihdoin ratkesi hyvin pitkän ja hyvin epätietoisen odottelun jälkeen. Voin avata tätä paremmalla ajalla joskus toiste. Pointti lähinnä on se, että kun yksi isompi asia ratkeaa, lähtee vyyhti usein aukeamaan muillakin osa-alueilla.

Pidin pari viikkoa sitten vapaapäivän perjantaina. Tai no, semi-vapaan, sillä töitähän siihenkin siunaantui, mutta päätin jäädä kotiin ja hoitaa pakolliset työkoneen ääressä. Oli ihanaa nukkua pitkään, herätä omia aikojaan, sytytellä kynttilät, laittaa musiikkia taustalle, tehdä aamiaista ja sitten paneutua pariin työmeiliin ja dokumenttiin, jotka työlistalle olivat edellisenä iltapäivänä ilmestyneet, vaikka kuinka yritin joko tehdä kaikki alta pois tai siirtää niitä seuraavalle viikolle.

Laitoin pyörimään Spotifysta entuudestaan tuntemattoman soittolistan. Nimi enteili hyvää, sillä halusin jotain kevyttä, jotain ”mitään sanomatonta”, ärsykkeetöntä ja kaunista taustalle. Huomasin laittavani saman listan soimaan seuraavanakin ja sitä seuraavana päivänä ja rauhoittuvani saman tien. Nyt pari viikkoa myöhemmin tuo kyseinen lista, jonka biisejä en erota toisistaan, soi minulla aamuisin ja iltapäivisin työmatkalla. Siis juuri niinä hetkinä, jotka aiemmin koin ärsyttävinä. Kärsin varmaan jonkin sortin ääniherkkyydestä (ainakin mies usein toteaa minulla olevan ”lepakon kuulo”), sillä jotkut äänet saattavat herättää jopa vahvaa ärtymystä tai suuttumusta. En kestä yhtään aamulla julkisissa parkuvia lapsia tai kovaan ääneen hölötteleviä ihmisiä. Miten ihmeessä joillain voikin olla niin paljon asiaa seitsemän jälkeen aamulla…? Itse haluaisin vain istua rauhassa, katsella ikkunasta ulos tasaisessa kyydissä ja lataa akkuja vielä hetken ennen hälyisään avotoimistoon astumista. Arvaattekin varmaan, että pelastuksekseni on tullut tuo ”stressinpoistomusani”. Saatan laittaa sen soimaan myös työpäivien jälkeen kotona ja suorastaan tunnen kuinka sen ja lepattavien kynttiläliekkien avulla stressihormonini lähtevät kohisten laskuun.

Oikeasti noita keinoja on musiikin lisäksi muitakin. Kynttilät jo mainitsin, tärkeimmäksi on noussut kuitenkin kalenterin raivaus. Siis pois kaikki turha ja ylimääräinen ramppaus ja juokseminen, pois salirääkkitreenit, joilla poltan sitä kuuluisaa kynttilää silloin toisestakin päästä. Silloin pysytään kotona ja tehdään joku kevyempi harjoitus tai jäädään vaikka sohvalle köllimään. Ruoanlaitto on itselleni myös tärkeä nollaustapa. Kun tulen kotiin töistä, alan melkein saman tien laittamaan ruokaa. Se musa, ne kynttilät ja ruoanlaiton pariin ja työmurheet ja muut unohtuu saman tien.

En voi myöskään olla mainitsematta lenkkejä koiran kanssa. Tuo höpsö ihana tyttö on mitä parhainta ulkoiluseuraa. Kyllä sen vieressä kelpaa myös lattialla makoilla silkinpehmeää turkkia sivellen ja ajatuksia vaihtaen. Hän ei usein sano juurikaan mitään, mutta kuuntelee sitäkin tarkemmin. Terapiakoira – niin, siksi tuota karvakorvaa kutsutaan perheessämme ja hänen vierailunsa jälkeen 94-vuotias mumminikin unohtaa kolotuksensa hetkeksi.

Viimeksi mietin sunnuntaina pääni puhki erästä työhön liittyvää haastetta ja se pääsi uniinkin. Kun painelin koiran kanssa sumuiseen ja vielä hämärään sunnuntaiaamuun kävelemään, aukesi työhaastekin kertaheitolla. Aivojen tuulettaminen varsinkin heti aamusta on yksi erittäin hyvä lääke, jos tuntuu pipo kireältä. Fyysisiä oireita olen sen sijaan käynyt hoidattamassa jälleen vyöhyketerapiassa, josta viimeksikin sain avun. Se toimii varmasti tälläkin kertaa ja sen ja tuon mielessä auenneen solmun yhteisvaikutusta ei voi kiistää.

Kerraten voisin todeta ainakin omiksi lääkkeiksi stressin taltuttamiseen seuraavat (in random order):
-raivaa kalenteri – hidasta
-sytytä kynttilät, laita jotain merkityksetöntä musiikkia soimaan
-huolehdi itsestäsi syömällä hyvin ja tekemällä asioita joista pidät
-mene aikaisin nukkumaan – lepää
-mene metsään – siellä on niin hyvä energia ja tuoksu

Ja jos vielä yksi sallitaan – ala askartelemaan joulukortteja. 🙂