Olen ihan varma, että tänä vuonna ihmiset ovat todella ajoissa joulun kanssa.

Sen täytyi olla se tänne eteläänkin saapunut aikainen talvi, joka ikävä kyllä on enää märkä muisto. Joka blogi tursuaa jo nyt punaisia koristetyynyjä, havunoksia, jouluisia askarteluvinkkejä ja valotähtiä ikkunassa ja hyvä, jos olen itse kerennyt edes koko joulua ajattelemaan! Missä välissä ihmiset ovat kerenneet jo leipomaan piparit ja paistamaan tortut? En ole yhtään ehtinyt tähän touhuun mukaan ja tuntuu jotenkin tosi stressaavalta. Tällainen sydänjuuriaan myöten jouluihminen haluaisi itsekin olla jo vähän jouluista tunnelmaa fiilistelemässä, mutta kun ei ole ollut aikaa. Joka ikinen viikko on pitänyt juosta töiden jälkeen vaikka missä ja viikonloput on buukattu ohjelmaa täyteen päivästä iltaan saakka. Vielä kun ottaa paineita siitä, että salilla tulee käytyä riittävän monta kertaa viikossa, on soppa täydellinen.

Onneksi joulunodotus alkaa virallisesti vasta ekasta adventista ja siihen on vielä parisen viikkoa aikaa. Jospa saisi tuota kalenteriakin raivattua hiukkasen siihen mennessä ja mikä tärkeintä, tuota mielentilaa päässä vähän ruuvattua uuteen uskoon. Kiire nimittäin kostautuu muillakin tavoin, kuin tekemättömien asioiden listan kasvamisella. Eilen iltapäivällä meni yhtäkkiä veto aivan vekka. Alkoi paleltamaan, nenä meni tukkoon, aloin aivastelemaan ja niiskuttelemaan ja päätä jyskytti. Olin ihan varma, että paukahtaa vielä kuume päälle. Vetäydyin peiton alle katselemaan Netfilixiä ja aamulla raottelin varovaisesti silmiä olotilaa kuunnellen. Lukuun ottamatta tähän hetkeen saakka jatkunutta päänsärkyä, lähdin töihin normaalisti, mutta ei tämä olo ihan normaali ole.

Tänään jäi salit väliin ja jää varmaan huomennakin. Itse asiassa nyt olisi muuten oiva paikka pitää väliviikko treenaamisesta. Nyt on otettava enemmän levon kannalta ja kohta painunkin saunan lauteille nollaamaan kierroksia.

Koska paniikki joulun tulosta ei laannu, säntäsin töiden jälkeen Stockalle. Piti tehdä jotain konkreettista joulufiiliksen eteen, että kotiin tulisi edes vähän joulua! Vietin ihania pikkujouluja lauantaina ja ystävän kodissa oli niin valloittavan ihana joulutunnelma, että melkein kuolin joulukateuteen! Niin lämminhenkistä ja tunnelmallista, että samaa henkeä on pakko puhaltaa tähän torppaan ilveellä millä tahansa! Nappasin jo kauan miettimäni huonekuusen kassan kautta kotiin. On ihan pakko saada jo vähän joulun tuntua ja kuulkaa – niin se vaan tuo ihanan sympaattinen lurppaoksainen huonekuusi valkoisen paperitähden ja tuikkujen kera toi joulua meillekin! Jos vielä räväyttäisi joulumusat soimaan, kuten lauantaina aamupäivällä, niin ehkä mielialakin nousisi.

Ehkä eniten tässä kaipaa tätä stressitason laskua ja siksipä tyhjensinkin kalenterin ensi viikonlopun osalta. Meillä oli kivoja suunnitelmia miehen kanssa ensi lauantaille, vähän sellaista lomailua kotikaupungissa, mutta kun kivatkin suunnitelmat tuntuu pakkopullalta, niin sitten on jotain mätää. Niinpä rukasimme uusiksi suunnitelmia, jotta saan vetää vähän happea, eikä TÄYDY mennä minnekään. Heti muuten helpotti! Aionkin olla koko ensi viikonlopun kotona. Pengon joulukoristelaatikoita, kuuntelen joululauluja ja hipsin yökkärissä iltapäivään, jos hotsittaa.

Muistakaahan tekin ottaa iisisti, jos tuntuu, että meno on liian kovaa. Ei siinä mitään, kyllähän se meno joskus kiihtyy ja hetken jaksaa pyöriä kyydissä helposti. Tärkeintä on tajuta, koska raja alkaa paukkua vastaan…