Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.
Muistatteko, kun alkuviikosta mainitsin matalan mielen? No, taisin sitä vähän vähätellä, sillä oikeasti olin kiukkuinen kuin ampiainen ja kaikki asiat raivostutti.
Jaa syy vai? No, sehän siinä, kun varsinaisesti ei syytä ollut. Kaikki vain otti päähän ja ihmettelin itsekin huonoa selittämätöntä tuultani. Minua lisäksi paleli kaksi päivää aivan valtavasti. Töissä oli kädet aivan kohmeessa ja palelin välillä niin, että melkein tärisin ja teetä litkin litratolkulla, että sisällä vähän lämpenisi ja kädet saisi kiedottua kuuman mukin ympärille. Kun kollegat ihmettelivät miten voin palella niin rajusti kun heillä on täysin hyvä olla toimistossa, mainitsin, että joskus tällaisten palelu-olotilojen jälkeen olen saanut migreenikohtauksen jonkun päivän kuluessa. No arvannette kuinka siinä sitten kävikään eilen…
Olin salilla tuiki tavallisen työpäivän päätteeksi ihan normaalisti, kun kotiin ajaessani vasemman silmän näkökenttääni ilmestyi auraoire. Ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja täysin odottamatta. Mielenkiintoista oli lisäksi se, että auraoire oli tällä kertaa ihan uuden tyyppinen. Olen yleensä saanut niitä klassisia keltaisia sirkkeleitä, mutta tällä kertaa näky oli soikea pieni alue, jonka reunat vilkkuivat mustan ja punaisen sävyissä. Alue kasvoi kasvamistaan ja pelkäsin, etten kerkeä autolla kotiin asti ennen kuin näkö menee kokonaan. Joskus on käynyt nimittäin niinkin, että olen ollut täysin sokea kymmenisen minuuttia.
Onneksi olin jo kotitiellä ja matkaa oli ehkä kilometri. Kotiin tullessani alue oli jo niin laaja, että en juurikaan nähnyt vasemmalla silmällä enää mitään. Terävät mustapunaiset reunat leikkasivat miehen kahtia ja oli vaikea kohdistaa häneen katsetta. Ajatus puuroutui, tuntui kun olisin alkanut liikkumaan kuin hidastetussa elokuvassa. Puhuin hitaammin ja odotin vain tuleeko se päänsärky vai ei. Kärsin usein aurallisesta, mutta päänsäryttömästä kohtauksesta, eli päänsärkyä ei välttämättä tule. En useinkaan halua ottaa vahvaa täsmälääkettä triptaania ”huvikseni”, odotan aina hetken alkaako ohimossa tykyttää vai ei. Kömmin äkkiä suihkuun salin jälkeen ja tässä kohtaa vasemman silmän näkökentästä oli hävinnyt 90 astetta. Se vain oli sellaista sumuverhoa ja sitten alkoikin jo päänsäryn tuntu. Nappasin triptaanin sijaan 800 buranan ja kävin pitkäkseni. Kohtaus laantui onneksi aika nopeasti niin, että pystyin syömään, mutta se on jännä miten tuollaisen aikana ja jälkeen sitä liikkuu kuin munankuorilla. Askel on lyhyt ja varovainen ja äkkinäisiä liikkeitä ei tule tehtyä. Menin aika pian yöunille ja näin aamusta 10 tunnin yöunien jälkeen päähän on vielä jäänyt sellainen jälkikaiku särystä ja aamu oli aloitettava lääkkeellä. Menee pari päivää, ennen kuin olo normalisoituu ja tiedän jo nyt, että jos syke nousee, alkaa päässä lekan tavoin taas takomaan. Urheilemista ei siis voi harrastaa pariin päivään.
Minulla ei ole pitkään aikaan ollut migreenikohtausta. Ei varmaan puoleen vuoteen ainakaan. Olen aiemmin migreenistä kirjoittaessani aina todennut, etten saa ennakko-oireita, josta voisin päätellä migreeniin olevan tulossa. Vasta viime kohtauksien yhteydessä olen havainnut tuon rajun palelemisen yhdistää ja nyt tällä kertaa osasin palelun alkaessa miettiä, että näinköhän olisi kohtaus tulossa. Lisäksi tuo selittämätön ärtymys ja raivon partaalla oleminen jäi mietityttämään. Ehkä siinä oli toinen ennakko-oire? Tulin tietysti miettineeksi miksi kohtaus tuli nyt ja huomasin, että onhan tässä vähän stressiä ollut – väänsin tutkintoa pakettiin pari kuukautta ja ajatukset pyörivät siinä aika intensiivisesti. Töissä on ollut kiire ja vähän paineita isojen projektien parissa ja lisäksi olen laittanut paukkuja erääseen henkilökohtaiseen projektiin, josta vielä en halua mainita lisää. Olen kaiken kukkuraksi nukkunut liian lyhyitä unia lähiviikkoina, jonka olen jo kylläkin korjannut tämän viikon aikana. Olen aiemmin huomannut, että nimenomaan yöunien vähyys on omiaan laukaisemaan kohtauksia.
No, tästä postauksesta ei ollut tarkoitus tulla vain ja ainoastaan migreenitarina, mutta ehkä kohtaus hyvin pohjustaa alkaneen viikonlopun ohjelmaa. Eilinen meni sohvalla maaten ja tänään otan myös rennosti. Poikkeuksena koirulin kanssa temppukouluun meno.
Niin, me olemmekin nyt jo kolmatta kertaa sinne menossa ja kurssi on ollut omiaan aivotyötä kaipaavalle koiralle. Mitään sirkuskoiraa ei koirasta ole tarkoitus tehdä, että ei siellä mitään piruetteja tai nuorallatanssia opeteta, vaan hyviä käskyjä, joita voi jalostaa kotona muuhunkin hyödylliseen kuin vain namipalan saamiseen. Tähän mennessä olemme oppineet kiertämään esineen käskystä tai peruuttamaan. Hieman enemmän ”anna tassu” -tyyppisiä temppuja on ollut kumartaminen tai ”kurre”, jolloin koiran tulee istuma-asennossa nousta pyllylleen etutassut ilmassa. Se on yhtä aikaa tosi raskas, mutta keskivartalon lihaksia treenaava liike, eli sitä treenataan kohtuudella ettei selkä väsy. Kiva temppu on ollut myös opettaa koira tulemaan jalkojen väliin istumaan minun seisoessani pienessä haarassa. Tätä voi jatkaa niin, että kävelemme yhdessä eteenpäin koiran edetessä jalkojeni välissä tai minun kääntyillessäni puolelta toiselle samalla koiran pujotellessa. On kuulemma usein koiran mielestä kiva leikki. Me olemme vasta opettelemassa käskyä, joten vielä meillä ei ihan noin pitkällä olla.
Koiran kanssa yhteinen tekeminen on omiaan vahvistamaan suhdettamme ja haluan, että koira luottaa minuun sataprosenttisesti ja että minä voin luottaa siihen yhtä lailla – kun mikä tahansa käsky sanotaan, koira tekee sen välittömästi aikailematta. Se voi joskus pelastaa myös koiran hengen esimerkiksi sen juostessa vaikkapa kohti avantoa huomaamattaan tai ottaessaan myrkyllisen sienen suuhun. Kun kyseessä on 30-kiloinen innokas, reilu vuoden ikäinen lihaskimppu, on pakko olla kuria ja sääntöjä ja hyvin toimiva suhde. Se on myös koiran etu, koska silloin sen ei tarvitse yrittää olla pomo ja yrittää tehdä ratkaisuja ihmisen puolesta. Se on silloin hyvin raskasta koiralle itselleen ja kaikkihan tietää, että koiran ollessa pomo asiat ei koskaan pääty hyvin.
Tänään on koirakoulun jälkeen ohjelmassa lähinnä pizzataikinan leipomista. Tytär viilettää päivän ja illan jossain opiskelijoiden mega-tapahtumassa, joten meillä on miehen kanssa rento ilta oletettavasti jonkun leffan parissa pizzaa nautiskellen. Sunnuntaina menemmekin sitten käymään mökillä katsomassa vähän lumitilannetta. Tämän lisäksi on tarkoitus ottaa mitat uusia ajoportteja varten. Vanhat ja ryhdin menettäneet lautaportit on uusittava ja olemmekin kaavailleet tilalle takorautaisia tyylikkäitä ja jyhkeitä portteja. Tilaus on hyvä saada sisään pikapuoliin ja mitat ovat luonnollisesti avainasemassa.
Lisäksi ajattelin istutella vähän jo narsisseja kodin etuovelle. Ne voi tarpeen tullen nostaa sisälle yöksi, jos pakkasia vielä tulee, mutta nyt saa havukasvit riittää. Kataja etuoven pielestä lähteekin mökille mukaan, istutan sen sinne jonnekin kevään kuluessa, se kun näytti selviävän talvesta ruukussa ollessaan.
Näitä kuulumisia kuvitti parisen viikkoa sitten otetut kuvat olkkaristamme ja sen perjantain puskasta suloista hauveliamme unohtamatta. Kyllä vaan eukalyptuksesta, anemonesta ja harsokukasta syntyy vallan kaunis kimppu kaikessa yksinkertaisuudessaan ja onhan tuo kullankeltainen lörppähuulikin ihan syötävän suloinen pihalle ulos katsellessaan. <3
Mukavaa viikonloppua kaikille!