Red Velvet kakku

Oletteko koskaan maistaneet tätä periamerikkalaista klassikkokakkua? Omien muistikuvieni mukaan tähän todella törmää rapakon takana tuon tuosta mm. kuppikakkujen muodossa. Red Velvet -kakku yhdistetään usein myös jouluun ja Valentine’s Day juhlintaan.

Minun on tehnyt jo pitkään mieli leipoa jotain, mutta ajanpuute ja varsinkin tammikuun alun ryhtiliike terveellisemmän sapuskan myötä hiukan jarrutteli. Epäonnisen viikon päätteeksi päätin viikonloppuna leipoa tämän klassikon vähän kuin lohdutukseksi. 🙂 Olisin tosin voinut tehdä kakkupohjan vähän pienempään vuokaan, niin olisin saanut kakkuun kolme kerrosta, mutta meni se näin kahdellakin.

Red Velvet Cake

Kakkupohja
4 dl jauhoja (gluteeniton tai tavallinen)
2 tl raakakaakaojauhetta
½ tl suolaa
3 tl punaista elintarvikeväriä
2 dl maitoa
125 g huoneenlämpöistä voita
3¼ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl valkoviinietikkaa

Tuorejuustokuorrutus
200 g tuorejuustoa
200 g mascarponejuustoa
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

2 dl kuohukermaa

Ja näin sen teet:

-Siivilöi jauhot kulhoon. Siivilöi kaakao joukkoon ja lisää suola.

-Sekoita väriaine maitoon.

-Vatkaa voi ja sokerit sähkövatkaimella. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.

-Lisää puolet jauhoseoksesta ja puolet nesteestä taikinaan. Sekoita huolellisesti.

-Lisää loput jauhot ja neste. Sekoita, kunnes taikina on tasaista.

-Sekoita sooda valkoviinietikkaan ja kaada kuohuva seos taikinaan. Sekoita nopeasti.

-Kaada taikina n. 20cm irtopohjavuokaan, jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi ja jonka reunat on voideltu.

-Paista uunissa 175 asteessa, keskitasolla 30–40 min. Tarkista kypsyys tikulla.

-Nosta kakku uunista ritilälle ja anna jäähtyä noin 10 min. Kumoa kakku ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

-Leikkaa kakku kolmeksi levyksi.

-Valmista kuorrutus;
-Sekoita tuorejuusto ja mascarpone sähkövatkaimella. Siivilöi tomusokeri joukkoon ja sekoita. Lisää vaniljasokeri ja kerma ja vatkaa sähkövatkaimella, kunnes kuorrutus on sileää ja kuohkeaa.

-Kokoa kakku;
-Nosta kakkulevy tarjoiluvadille ja levitä noin 1 dl kuorrutusta päälle.
Täytä seuraava kerros samalla lailla. Nosta kolmas kakkulevy kanneksi ja levitä kaikki loppu kuorrutus kakun päälle ja reunoille.

Omat vinkkini on, että huolehtii voin ja munat huoneenlämpöön tarpeeksi ajoissa. Ne eivät saa olla yhtään kylmiä. Lisäksi kakkupohja olisi hyvä paistaa jo edellisenä iltana seuraavan päivän täyttämistä varten. Levännyt kakkupohja leikkaantuu paremmin ja siistimmin.

Lisäksi en ollut ihan täysin tyytyväinen kakun punaiseen väriin. Käytin ohjeen mukaisesti nestemäistä väriainetta, mutta mielestäni se ei värjää yhtä tehokkaasti kuin jauhemainen väri. Kuulemma Wiltonin elintarvikevärien Red Red -sävy on erityisen voimakas, sitä en kuitenkaan itse kerennyt mistään verkkokaupoista tähän hätään hankkia.

Kakku on tuhtia. Ja todella hyvää! Ei varsinaisesti kovinkaan makeaa mielestäni, vaan täyteläistä. Jo pieni pala riittää ja mielestäni kakun kanssa sopii erityisen hyvin vadelmat tuomaan hieman hapokkuutta. En pidä sellaisista kosteista, mössöksi menneistä ylivetisistä kakkupohjista ja koska tätä kakkupohjaa ei kostuteta ollenkaan, se pysyy juuri täydellisen jämäkkänä. Ja tuorejuustokuorrutus ei ole koskaan huono asia. 🙂 Aion aivan varmasti leipoa tätä uudelleenkin ja päivän vanhana tämäkin kakku maistuu vielä paremmalta, kun kaikki maut ovat kerenneet tasoittumaan ja kakkupohja täytteestä hieman mehevöitymään. Ja huomioitavaa on myös, että tein tämän luonnollisesti gluteenittomista jauhoista ja onnistui niilläkin oikein hyvin. Pelkkiä jauhoja vaihtamalla kakusta saa siis helposti joko viljallisen tai viljattoman.
Makoisaa viikon alkua!

2 kommenttia “Red Velvet kakku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *